lauantai 30. syyskuuta 2017

Syksy

Syksy kiireineen on taas täällä. Illat alkavat olla pimeitä ja pian pitää jo laittaa huomiovalot remmeihin, jotta pienet lenkkeilijät näkyvät. Kotipihalle asennettiin tänään uudet ulkovalot. Näkeepähän sitten pimeälläkin käydä vielä iltapissillä. Viimepäivät on onneksi ollut kuivaa ja poutaista, välillä jopa aurinkoista, mutta pian alkavat taas sateet ja kurakelit. Vielä on muistettava siis nauttia jokaisesta viimeisestä auringonsäteestä ja lenkeistä ilman sadetakkia.

tiistai 29. elokuuta 2017

Curry 4v!

Kesän yksi suurista synttärisankareista oli tietysti myös Curry, joka täytti 9.7. 4 vuotta. Mitään aikuistumisen tai rauhoittumisen merkkejä ei ole havaittavissa, vaan meno jatkuu yhtä lapsellisena kuin ennenkin. Kesä pidettiin pitkälti treenitaukoa, mutta tokon pariin on elokuun alkaessa jo palailtu. Yksittäiset liikkeet sujuvat aika kivasti, mutta keskittyminen herpaantuu liikkeiden välissä ja Currylla kestää oman aikansa keräillä itsensä aina uuteen suoritukseen valmiiksi. Loppukesästä otettiin projektiksi merkin kierron saaminen kuntoon. Ongelmaksi oli tullut se, että Curry jäi merkille seisomaan, eikä palannut oma-aloitteisesti takaisin sivulle. Eipä se lopulta montaa toistoa tarvinnut, kun hoksasi homman ja saatiin sekin sujumaan. Nyt pitäisi matkaa vielä vähän kasvattaa, sillä Curryn on vaikea irrota kovin kauas. Agilityn jatko on vielä hieman epäselvää. Tarkoitus on jatkaa jälleen lokakuun alusta, mutta kouluttajan loukkaantuminen on hieman sotkenut suunnitelmiamme. Kotipihalla on treenailtu rengasta kuntoon ja ainakin siellä se alkoi jo kivasti sujumaan. Katsotaan mitä viikari sitten oikeilla agilitykentillä taas keksii. 4-vuotias Rymy-Eetumme jatkaa siis huoletonta lapsuuttaan yhä edelleen!

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Toivo ja Syltti 6v!

Heinäkuun alussa vietettiin jälleen Toivon ja Syltin arvioitua syntymäpäivää. Nyt jo kuudetta kertaa! Kisuille kuuluu kaikin puolin hyvää. Alkukesänhän kattila oli käyttökiellossa talitiaisen pesiessä aivan sen vieressä, mutta nyt ovat kissat päässeet jälleen ulkoilemaan. Päivän kuumimmalla hetkellä ollaan kyllä mielummin sisällä, mutta etenkin Syltti viihtyy siellä iltaisin. Syltillä on tapana hypätä ikkunalaudalle ja naukua meille pyyntö ulospääsystä. Ja kun hän kerran niin selkeästi asian ilmoittaa, pitäähän ulos silloin päästää.

Toivo taas on edelleen yhtä lapsellinen kuin ennenkin. Se haluaa olla kaikessa mukana ja on
erittäin huomionkipeä. Aamuisin Toivo tulee kainaloon kehräämään. Ja kun olimme mökkeillessä pidempään erossa siitä, piti kainalossa rampata koko yö.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Lomailu aloitettu

Kesälomaa on ehditty viettää jo muutama viikko. Curryn harrastukset ovat tauolla ja kesän riemuista on ehditty nauttia jo Mäntyharjulla, Humppilassa, Helsingissä ja kotona Espoossa. Varma kesän merkki on, kun Chili kellahtaa nurmikolle piehtaroimaan. Turkkihan on monesti roskaia täynnä sen seurauksena, mutta kieltääkään ei voi. Niin nautinnollisen näköistä se on.




Mökkeilyn lisäksi olemme tavanneet ystäviä mm. terassipiknikin merkeissä. Sateisen sään vuoksi itse piknik siirrettiin sitten sisätiloihin, mutta hetki ehdittiin nuuskutella ulkonakin. Ainakin tekemäni mustikkapiirakka maistui Currylle. Sepä pääsi piknikpöydälle ja mustikkapiirakka oli katoamassa hyvää vauhtia parempiin suihin, kun hetkeksi selkänsä käänsi. Humppilassa herra oli tiukan vahdinnan alla, ettei mitään pääsisi pöydästä varastamaan. Niin vain se pääsi maistamaan kuitenkin kukkakaaligratiinia.

Kisut saivat alkukesän nauttia ulkoilmasta kattilassa, mutta nyt se on muutaman viikon käyttökiellossa. Talitiainen on tehnyt pesän aivan kissa-aitauksen vieressä olevaan pönttöön. Eivät kisut siitä lintuja pääse nappaamaan, mutta tinttiparka ei taida uskaltaa ruokkia poikasiaan, jos kaksi kissapetoa vaanii vieressä verkon takana. Hieman pönttöä lopulta sijoittaa pönttö siihen paikkaan.

Jatkamme lomailua...

tiistai 30. toukokuuta 2017

Pepen kaihileikkaus

Vuosi sitten keväällä huomasimme Pepen silmien alkaneen harmaantua. Alussa se oli vain vähäistä, valo heijastui toisesta silmästä hieman eritavalla ja ihan varmoja emme olleet. Vähitellen harmaus näkyi selvemmin ja selvemmin etenkin toisessa silmässä. Epäilimme kaihia, joka varmistuikin kesällä silmäspesialistilla. Toisessa silmässä oli alkava kaihi, mutta toisessa jo kohtalaisen pitkälle edennyt. Pepe sai silmiinsä Voltaren-silmätippoja, jotka ehkäisevät kaihin ylläpitämää silmän sisäistä tulehdusta. Kehotuksena oli tulla puolen vuoden päästä uudestaan tarkistamaan miksi tilanne olisi muuttunut. Palasimme aiheen tiimoilta silmäspesialistille jo neljän kuukauden kuluttua. Toisen silmän näkökyky oli jo täysin mennyt. Toinenkin silmä oli sokeutumassa hyvää vauhtia ja tyly tuomio oli, että seuraavan kevään aikana siitäkin olisi näkö kokonaan mennyt.

Vaihtoehtona oli joko opetella elämään sokean koiran kanssa tai kaihileikkaus. Sokea koirahan voi hyvin tulla toimeen rauhallista elämää elellen tutussa ympäristössä. Hajuaisti kun on se tärkein. Pepelle kuitenkin lelujen nouto on niin tärkeä osa elämää, että totesimme näkökyvyn menettämisen laskevan merkittävästi sen elämänlaatua. Päädyimme siis leikkaukseen. Koiran kaihieleikkaus ei ole aivan ongelmaton juttu. Koiran silmä reagoi tulehduksella heti vierasesineeseen, tässä tapauksessa leikkausinstrumentteihin. Kotihoito leikkauksen jälkeen on kaiken a ja o, mutta onnistuneesta leikkauksesta ja hoidosta huolimatta silmä voi vaurioitua niin pahoin, että se joudutaan jopa poistamaan. Suurin riski oli siis silmien menetys, mutta näkökykyhän alkoi olla menetetty jo muutenkin. Meillä ei ollut hävittävää.

Suomessa koirien kaihileikkauksia tekee toistaiseksi vain kolme eläinlääkäriä. Pepen leikkasi Malmin Evidensiassa taitava Sari Jalomäki. Pohdimme ennen leikkausta, leikataanko vain toinen silmä vai molemmat. Jos vain toinen silmä olisi leikattu, se olisi ehdottomasti ollut terveempi silmä, sillä siinä onnistumisen ennuste oli parempi. Päädyimme kuitenkin leikkaamaan molemmat, jotta edes jommassa kummassa saataisiin näkö hieman palautumaan. Leikkausta suunniteltaessa piti erityisen tarkkaan pohtia lääkitys. Pepen perussairaudet cushing ja krooninen haimatulehdus eivät lääkityksen kannalta olleetkaan mikään ihan simppeli juttu. Haimatulehduksen vuoksi Pepelle ei voi antaa tulehduskipulääkkeitä. Cushingarvot taas menisivät sekaisin kortisonista. Varsinaisia esteitä nämä sairaudet eivät leikkaukselle olleet, lääkitys vain piti suunnitella tarkkaan. Päädyimme lyhytaikaiseen kortisonikuuriin. Cushingarvot ehtisi palautella kohdalleen sitten Pepen toivuttua.

Leikkaus tehtiin 30.11. Meitä jännitti tietysti kovasti. Osa lääkkeistä oli aloitettu leikkausta varten jo hyvissä ajoin edellisellä viikolla. Pepe vietiin lääkäriasemalle aamulla ja sitten vain odoteltiin. Iltapäivästä sain puhelun, että kaikki oli mennyt hyvin ja Pepe saisi rauhassa heräillä vielä muutaman tunnin ennen kotiinlähtöä. Kotiin saatiin sitten kirkassilmäinen poika! Kaikki harmaus oli poissa ja Pepe tarkkaili ympäristöään ihmeissään. Taisi hieman ihmetellä, kun näki jälleen.

Kurjaa oli tietysti se, että kauluria oli pidettävä pari viikkoa, eikä sitä saanut ottaa hetkeksikään pois, ettei potilas vaan pääsisi hieromaan silmäänsä. Kurjaa oli myös se, että lelut piilotettiin, sillä riehua ei saanut. Eikä hyppiä sängylle tai sohvalle. Pepelle järjestettiin toipilaspaikka mummon luona, jossa patjat oli levitelty lattialle. Alussa ulkoilutkin olivat vain omalla pihalla. Mukaan lääkäristä saatiin jos jonkinlaista lääkettä, joiden annostelussa ja aikataulutuksessa piti olla tarkkana. Suun kautta Pepe sai antibiottia, kortisonia ja tulehdusta estävää Sporimune-liuosta. Silmiin oli parhaimmillaan neljää erilaista tippaa, joiden antamisen välissä piti pitää riittävästi taukoa, jotta edellinen tippa olisi ehtinyt imeytyä. Mummo piti aikatauluista huolellisesti kirjaa. Kipuja ei kuitenkaan lainkaan ollut, niin kuin ei kaihileikkauksissa yleensäkään. Ensimmäinen kontrollikäynti oli heti leikkausta seuraavana päivänä. Silmänpaineet olivat hieman koholla, ja niihin laitettiinkin painetta alentavia tippoja. Muuten kaikki näytti olevan hyvin. Viikon päästä oli seuraava kontrolli. Vähitellen lääkkeitä jäi pois yksitellen ja kontrollikäynnit harvenivat.

Mutta mikä ilo olikaan, kun Jani tuli Pepeä mummolle tervehtimään. Pepe pysähtyi ja tuijotti pitkään Jania, kuin ihmetellen tuonko näköinen se isäntä olikaan. Ja kun tötterökaulurin sisään pisti oman päänsä sai mahdottoman paljon suukkoja. Oli helpotus, kun kaulurista päästiin eroon vihdoin parin viikon jälkeen. Ja kuukauden sairasloman loputtua, Pepe vihdoin tapasi taas pikkuveikkansa ja kisut. Voi sitä riemua!

Nyt leikkauksesta on puoli vuotta. Eilen kävimme viimeisimmässä kontrollissa ja taas saimme jättää yhden lääkkeen pois. Nyt Pepe saa enää Voltaren-tippoja ja Bebanthen eye -keinokyyneltippoja aamuin illoin. Kaikki on mennyt hienosti! Näkökyky ei ehkä ole ihan nuoren pojan veroinen, mutta hyvin sillä pärjää. Lähinäkö on heikko, mutta kauas Pepe näkee kirkkailla silmillään hyvin. Pepe tykkää katsella ikkunasta ja nykyisin se selvästi seuraa katseellaan ohi menevää liikennettä. Ja vaikka välillä on hieman vaikeuksia huomata lähelle lentävää lelua, sujuu lelujen nouto kuitenkin hyvin. Pepen näkökykyä parempaa lahjaa ei voi kuvitellakaan. Meille tämä oli kaiken sen rahan, vaivannäön ja riskien arvoista.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen murhamysteeri




Maustepojat kävivät pääsiäisenä selvittämässä sen Bodomin murhamysteerin. Rikospaikka tutkittiin huolella ja merkattiin. Uusia todisteitakin löytyi. Tutkijoiden lopputulos oli yksimielinen. Harmi vain, että emäntä ei saanut selvää, mikä se lopputulos sitten oikein on...

perjantai 24. maaliskuuta 2017

RTK1


Koska Chilin RTK1-tittelin saavuttaminen oli kiinni enää yhdestä hyväksytystä tuloksesta, päätin ottaa tämän vuoden projektiksi sen hankkimisen. Alla oli kaksi hyväksyttyä, mutta myös kaksi hylättyä suoritusta. Tiesin koulutustunnuksen saavuttamisen mahdolliseksi, mutta oma laiskuuteni kisoihin osallistumisessa ja treenaamisessa oli viivyttänyt projektia. Chilihän ei mikään täysin varma suorittaja ole. Herra tekee hienosti, jos häntä huvittaa. Jos taas kaikki muu on mielenkiintoisempaa on motivointi työn ja tuskan takana.

28.1. Lähdimme Vantaalle koittamaan onneamme. Jos nyt ei nappaisi, olisi alettava kiikaroimaan seuraavia kisoja. Treenitaukoa oli luvattoman kauan ja edellisistä kisoistakin yli vuosi. Kaksi kertaa ennen kisoja otin Chilin Curryn sijasta kanssani tokovalmennukseen, ihan vain muistelemaan mitä yhdessä tekeminen on. Sisähallin pitkä keinonurmi oli jälleen tuoksuja täynnä. Chili sai odotella suurimman osan ajasta boxissa, jotta olisi innokkaampi tekemään yhteistyötä, kun tosi paikka koittaisi. Hieman ennen omaa vuoroamme otin Chilin ja virittelimme nakkien ja muutamien liikkeiden avulla työskentelymotivaatiota kohdalleen.

Suorituksen jälkeen en ollut vielä lainkaan varma tuloksesta. Chili keskittyi kohtalaisesti, mutta en tiennyt tuliko tehtyä virheitä, joita en huomannut. Kiristyikö remmi liikaa? Edellisissä kisoissa turhia pistemenetyksiä on tullut siitä, että hihna kiristyy. Nyt olin laittanut Chilille valjaiden sijasta pannan, josko huomaisin remmin kiristymisen itse paremmin ja osaisin välttää sitä.

Iloksemme tulostaululle ilmestyi pian pisteet 75 ja hyväksytty tulos! Hieman turhan hilkullehan se meni, mutta läpi kuitenkin. Muulla ei ole merkitystä. Ja suurin osa vähennyksistä tuli juuri hihnan kiristymisestä. Ehkä valjaat olisivat sittenkin olleet parempi vaihtoehto, näin jälkikäteen ajatellen.

Merkiksi saavutetusta koulutustunnuksestaan Chili sai pienen Kennelliiton mitalin. Mutta varsinainen palkinto odotti kotona. Illalla Chili pääsi saunaan monta kertaa!