sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Rally-toko 25.7.15

Tässä kertauksena vielä kesän toinen rally-tokokisamme Chilin kanssa. 25.7. oli yksi kesän harvoja kuumia päiviä. Vietimme sen Orimattilassa kisaillen. Liekö kuumuus sitten vienyt loputkin Chilin keskittymiskyvystä, mutta radalla suorittaminen ei olisi pientä miestä voinut paljoa vähempää kiinnostaa. Chili pysähtyi pohdiskelemaan omiaan ja sain toden teolla tsempata, jotta pääsisimme radan loppuun asti. Kaksi tehtävää uusittiinkin. Sanomatta lienee selvää, että pisteet eivät tällä kertaa riittäneet hyväksyttyyn suoritukseen. Saimme 62 pistettä. Päivä oli kyllä surkeasta suorituksesta huolimatta mukava. Nyt muistin olla tarkkana remminkin kanssa ja se ei montaa kertaa kiristynyt.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Chili 7v!

Ja niin on Chilikin täyttänyt jo seitsemän vuotta! Lahjaksi saaduilla leluilla Chili pääsi leikkimään oikeastaan vain Pepen ollessa mummolla ja Curryn koulussa. Muuthan ne lelut aina vievät.

Tällä hetkellä Chilin rally-tokoilut jatkuvat lähinnä kotioloissa, sillä sopivaa kurssia ei ole osunut kohdalle. Tosin muutamana iltana olemme käyneet lähikaupalla treenailemassa hyvän häiriön alla. Ja ihastelua on saatu osaksemme. Viimeksi kysyttiin, minkä ikäinen Chili on. Kysyjät selvästi luulivat pientä Chiliä vielä vauvaksi. Vastasinkin, että 7-vuotias pentu!

tiistai 29. syyskuuta 2015

Salo 13.6.15

Curry kävi kesän alussa viimeisessä näyttelyssään Salossa. Tavoitteena oli saada nuorten luokasta vähintään H ja sitten turkki saisi lähteä. Olin jo korviani myöten täynnä jatkuvaa pitkän turkin vaivalloista hoitoa, selvittelyä ja pesua. Jännittävintä oli siis se, pääsisinkö eroon tuosta riesasta, ei niinkään näyttelymenestys muuten.

Näyttelypäiväksi osui yksi kesän ensimmäisiä kauniita ja lämpimiä päiviä. Mukaan tsemppaamaan ja groomaamaan lähti Curryn kasvattaja, ihana ystäväni Marie. Hän osasikin laittaa Curryn turkin ja kampauksen huippukuntoon ja antoi vielä viimehetken vinkkejä esittämisestä. Juuri enne h-hetkeä päätimmekin pelata varman päälle, Marie saisi myös esittää Curryn.

Curry esiintyikin loistavasti Marien taidokkaassa handlauksessa irlantilaiselle tuomarille Philomena Leonardille. Lopputuloksena oli EH ja varsin hyvät arvostelut.

Beautiful presented dog in tall coat. Nicely porprotions head and muscle. Ears carried well. Lovely neck. Good straight front. Nicely ribbed. Roach topline in the move. Well angulated. Moved nicely front and rear. Good body colour.

EH tuli siis siitä, että selkälinja ei ollut suora. Tästä alleviivatusta kohdasta oli nuoli osoittamassa EH:ta. Lopputuloksena oli nuorten luokan toinen sija.

Riemullamme ei ollut rajoja ja taisimme saada hieman ihmetystä aikaiseksi kehän laidalla iloitessamme EH:sta muiden kilpaillessa serteistä ja sijoituksista. Näyttelyn jälkeen palkitsimme itsemme ja Curryn jäätelöllä.




Kotona Curry pääsi poseeraamaan vielä viimeistä kertaa pitkässä turkissa. Seuraavana päivänä surisikin trimmeri ja elämä helpottui huomattavasti. Curryn seuraavat kisat ovatkin sitten jotain ihan muuta kuin kauneuskilpailut, mutta sitä ennen treenaillaan vielä.

maanantai 31. elokuuta 2015

Curry 2v!

Kesän yksi sankareista oli myös Curry, joka täytti 2 vuotta. Nyt 2-vuotiaana pitäisi jo osata käyttäytyä kuin aikuinen, mutta pentumainen riehakkuus, uteliaisuus ja höpsöys taisivat jäädä Currylle pysyviksi piirteiksi. Nuoreksi mieheksi Curry on harrastanut aktiivisesti tokoa sekä huvin ja urheilun vuoksi agilityä. Se on käynyt uimakoulun ja treenannut näyttelyesiintymistä. Arjessa tämä kaikenlainen harrastaminen ei tosin aina näyttäydy mallikkaana käytöksenä. Curry saattaa vetää hihnassa ja haukkua vastaan tuleville koirille halutessaan tutustumaan. Maasta voi maistella kaikenlaista ja vessapaperia vedellään vielä ajoittain telineestä. Curry on myös lapsellisen itsekäs, eikä voi hyväksyä sitä, että leluilla saavat leikkiä muutkin. Hellyydenkipeydellään Curry sulattaa kuitenkin kaikki sydämet, eikä sen iloiselle olemukselle voi nauramatta olla vihainenkaan. Syksyn illat täyttyvät jo hyvää vauhtia Curryn harrastuksista. Pääsimme Koirakoulu Kompassin tokon valmennusryhmään ja agilityä jatketaan samassa paikassa omalla kivalla treeniporukalla. Ehkä arkitottelevaisuus paranee siinä samalla, tai ainakin Curry saa taas muuta ajateltavaa höpsöttelyn tilalle.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Toivo ja Syltti 4v!

Heinäkuun 1. päivänä juhlimme taas Toivon ja Syltin syntymäpäiviä. Ihanat kisumme täyttivät jo neljä vuotta. Juhlapäivänään päivänsankarit saivat herkutella muun muassa kissanmaidolla. Näin kesäaikaan on ulkoiltu myös kovasti kissa-aitauksessa.

Ja kylläpä nämä kaksosemme ovatkin erilaisia! Toki ovathan ne oikeasti eri emoistakin, mutta samanlaisesta kotikasvatuksesta huolimatta, on luonteissa huima ero. Syltti on ehkä perinteisempi kissa. Se on kiltti, välillä varsin huomaamaton ja hyvin itsenäinen. Jos meillä olisi vain Syltti, väittäisin kissaa todella helpoksi lemmikiksi. Toivo kuitenkin todistaa tämän väitteen vääräksi. Se on kuin ikuinen pentu. Aina kaikessa mukana, kokeilemassa ja tiputtamassa tavaroita ja vaatimassa huomiota. Ne nukkuvatkin ihan erilaisissa asennoissa. Syltti käpertyy sievästi kerälle, Toivo taas lötköttää pitkin pituuttaan vaikka selällään. Vaan kukapa kahta samanlaista kissaa haluaisikaan.

Talven aikana Syltti myös vihdoin steriloitiin. Nukutus sujui onneksi hyvin ja leikkaushaava parani nopeasti. Haavaa suojannut verkkopuku vain hankaloitti liikkumista ja Syltti oli lähinnä paikallaan. Kun puku vihdoin otettiin pois, pikkumirri oli taas oma ketterä itsensä. Ruoka on kyllä viimeaikoina maittanut erityisen hyvin ja painoa onkin tullut jo 300g lisää. Pitää siis olla tarkkana, että neiti säilyttää vielä solakat linjansa jatkossakin.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Rally-toko 6.6.-15

Kesäkuun alussa starttasimme kisakauden Mäntyharjun rally-tokokisoissa Chilin kanssa. Mökiltämme olikin kisapaikalle sopivasti 15 minuutin matka, joten ehdimme Chilin kanssa käydä muutaman kerran treenaamassa kisapaikallakin. Sää kisapäivänä oli mukavan aurinkoinen, eikä muina lähipäivinä piinannut myrskytuulikaan ollut nyt haittanamme.

Tällä kertaa Chili ei nuuskutellut lainkaan. Keskittyminen tosin välillä herpaantui ja Chili jäi tuijottelemaan kehän laidalla kuvannutta isäntäänsä. Yhden liikkeen jouduimme tämän takia uusimaankin. Suoritus oli kaiken kaikkiaan mielestäni kuitenkin edelliskertaa parempi. Yllätyksekseni meidät kuitenkin hylättiin. Remmi oli ollut liian pitkään kireällä. Tähän en itse taas ollut kiinnittänyt tarpeeksi huomiota. Tuomari Kirsi Petäjä tuntui muutenkin olevan aika tiukka. Hylkäyksiä tuli alokasluokassa todella paljon. Pistevähennyksiä ropisi meille rutkasti, mutta pisteiden (71) puolesta olisimme radan nippa nappa hyväksytysti läpäisseet. Hylkäysperuste oli siis remmin liian pitkäaikainen kiristyminen. Videolta näin jälkeenpäin itsekin, että olisihan se saanut löysemmällä toki olla. Jotkut asiat näköjään oppii vain kantapään kautta. Lisää treeniä ja uusi yritys siis!

lauantai 30. toukokuuta 2015

Suuret saalistajat

Tässä eräänä keväisenä keskiviikkona Curry näytti millainen terrierin luonne todella on. Pojat olivat mummolla hoidossa ja Curry oli katsellut ikkunasta ulos takapihalle. Yht´äkkiä se olikin halunnut kovasti ulos ja mummo oli päästänyt kolmikon aidatulle pihalle. Curryllapa ei ollutkaan ollut vessahätä, vaan ihan muut mielessä. Se oli nimittäin bongannut pihalla pienen citykanin. Saman tien ulos päästyään, se oli napannut kanin kiinni. Heti käskystä Curry oli kyllä irrottanut, mutta pupu-paralle se oli jo liian myöhäistä. Miten pieni musta kani olikaan päässyt tiiviisti aidatulle pihalle? Kaneja pomppii lähimaastossa kyllä paljon. Jatkossa pitääkin olla tarkkana.

Curry ei kuitenkaan ole perheemme ainut suuri saalistaja. Viime kesänä Syltin kärsivällinen odotus palkittiin, kun pieni päästäinen eksyi terassillamme kissojen ulkoaitaukseen. Enpä ollut uskonut senkään olevan kovin todennäköistä. Mutta niin vain oli metsästäjäämme onnistanut. Saaliinsa Syltti oli tuonut olohuoneeseen, jossa kaikki pojat pyörivät uteliaina ympärillä metsästäjätytön puolustaessa muristen saalistaan. Siinä vaiheessa emme vielä tienneet päästäisen kunnosta ja pelkäsin sen pääsevän vilistämään asunnossamme. Pojat kiikutettiin toiseen huoneeseen kiireesti, jonka jälkeen Syltti hellitti otteensa päästäisestä. Kuolluthan se oli. Kun ylimääräiset uteliaat olivat pois tieltä, alkoi Syltti edessämme leikkiä saaliillaan. Saa nähdä kävisiköhän sillä tänäkin kesänä yhtä hyvä tuuri iltamyöhällä aitauksessaan vaaniessa.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Rally-toko 29.11.-14

Hienosti menneistä epävirallisista kisoista rohkaistuneena, päätin ilmoittaa Chilin sitten ihan virallisiinkin kisoihin Riihimäelle. Tällä kertaa halli oli lämmin ja pohjana keinonurmi. Tuo keinonurmi osoittautuikin sitten yllättävän mielenkiintoisen tuoksuiseksi. Odotellessamme omaa vuoroa Chili oli koko ajan nenä kiinni nurmessa.

Valitettavasti sama meno jatkui myös kilpailusuorituksemme ajan. Chili kyllä suoritti liikkeet, mutta melko haluttomasti ja unohtuen vähän väliä nuuskimaan. Sain ihan tosissani tehdä töitä saadakseni Chilin tottelemaan. Kovin kovasti en uskaltanut kieltääkään, sillä rally-tokossa kova komentaminen ei ole sallittua. Liikkeitä ei kannattanut uusiakaan, sillä vaara vielä suurempaan epäonnistumiseen oli todennäköinen. Keskeyttäminen kävi mielessä, sillä tuntui ettei suorituksesta tullut mitään. Sisukkaasti vedimme radan kuitenkin läpi. Aivan loppupätkällä meno jo reipastuikin ja Chili sai nenänsä irti maasta.

Suorituksen jälkeen olo oli tietysti pettynyt, sillä olin aivan varma että pisteet eivät riittäisi hyväksyttyyn suoritukseen. Vaan yllätys olikin melkoinen, kun tuomari arvostelulomakkeiden jaossa luetteli ensin niiden koirakkojen nimet, jotka eivät yltäneet 70 pisteeseen ja nimeämme ei kuulunutkaan. Itku meinasi päästä, kun sain käteeni hyväksytyn suorituksen arvostelulomakkeen. 77 pistettä ei päätä huimaa, mutta riitti hyväksyttyyn tulokseen. Näin ollen Chili on ensimmäinen yorkshirenterrieri Suomessa, joka on saanut rally-tokon alokasluokan radan läpi hyväksytysti! Lisää treeniä, pyykkipoika kirsuun ja kohti seuraavia kisoja!



sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Epäviralliset rally-tokokisat 19.10.-14

Rally-tokokurssilla opettajat kehuivat Chilin osaamista ja yllyttivät meidät kokeilemaan kisaamista. Kehuista vielä pää pyörälläni menin ilmoittamaan Chilin Riihimäellä järjestettäviin epävirallisiin kisoihin 19.10.-14. Jännitys alkoi tietenkin jo saman tien, mutta ajattelin, että epävirallisissa kokeissa on hyvä testata omaa osaamistaan.

Kisapäivänä ilma ulkona oli kylmän kolea ja sateinen, eikä hallikaan ollut lämmin. Chili raukka ei kylmissään olisi halunnut mennä lainkaan istumaan ja vielä vähemmän maahan. Sain tehdä tosissani töitä viritelläkseni kisakaverini yhteistyökykyiseksi. Radalla Chili näytti kuitenkin parasta osaamistaan. Jännittäessäni ja keskittyessäni radan suorittamiseen en kiinnittänyt tarpeeksi huomiota siihen, että remmi kiristyi neljä kertaa. Tästä saimme siis -4pistettä. Kyltillä, jossa koiran piti istua ja ohjaajan kiertää koiran ympäri, Chili nousikin ylös. Uusimme tehtävän, joka tarkoitti 3pisteen vähennystä. Sama kuitenkin toistui. Rohkenin käyttää vielä viimeisen uusintamahdollisuuteni tähän, joka toisi tietysti taas -3pistettä, mutta muuten koko tehtävä olisi vienyt meiltä 10pistettä. Viimeisellä yrityksellämme Chili meinasi mennä maahan, mutta ei ilmeisesti ihan ehtinytkään. Luulen virheiden johtuneen siitä, etten kisajännityksessäni huomannut antaa tarpeeksi painokasta käskyä odottaa, sillä tämän liikkeen ei muuten pitäisi Chilille olla mikään ongelma. Kaksi uusimista ja -6pistettä siis kuitenkin kannatti.








Lopputulemana oli 90/100 pistettä. Tulokseen saa olla todella tyytyväinen, sillä hyväksyttyyn suoritukseen vaadittavat 70pistettä ylittyivät kirkkaasti. Ja tästä kokemuksesta rohkaistuneena uskalsin ilmoittaa Chilin ihan virallisiinkin kisoihin. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla...

lauantai 28. helmikuuta 2015

Pepe 9v!

Tässä kuussa juhlittiin Pepen 9-vuotissynttäreitä. Lahjaksi Pepe sai uuden pupulelun. Siitä taisteltiinkin Curryn kanssa sitten koko päivä. Curryn kanssa leikit maistuvat muutenkin. Curry pitää Pepen liikkeessä juosten ympäri asuntoa lelun kanssa ja Pepe sitten yrittää saada kiinni. Joskus se käy ihan harmittamaan ja silloin Pepe haukahtaa. Parasta on kuitenkin taistella lelusta vetämällä Curryn kanssa kilpaa. Välillä Pepe saa nauttia laatuajasta, kun se on mummon luona yksinään. Silloin kukaan ei vie sen leluja ja leikkiä saa mielin määrin. Mukavaa on tietysti myös mummon jakamaton huomio. Merkkipäivän kynnyksellä Pepe kävi myös uusimassa rokotukset.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Ristiina 19.7.-14

Tässä vielä lyhyt kooste viime kesän viimeisestä näyttelystä Ristiinasta. Päivä oli todella kuuma ja aurinkoinen. Onneksi pääsimme mukavien ystävien teltan varjoon laittautumaan valmiiksi ja odottelemaan omaa vuoroa. Paikalla nimittäin sattui olemaan Rea lähes Curryn ikäisen Mio-pojan kanssa. Hieman rakenteeltaan samantyyppiset pojat kilpailivat molemmat junioriluokassa, jossa ei sitten muita kisaajia ollutkaan. Suorituksensa jälkeen Curry ja Mio pääsivät kaverikuvaan, jossa tosin kumpikin läähätti kuumissaan kieli pitkällä.

Kehään Curry asteli intoa täynnä vain kahdella jalalla, mutta esiintyikin lopulta todella hienosti. Tuloksena oli EH ja junioriluokan toinen sija. Ohessa tuomari Harto Stockmarin arvostelut Currysta.

Selvä sukupuolileima. Vähän ilmavassa kehitysvaiheessa. Oikeat pään mittasuhteet. Hieman suuret korvat. Hyvä kaula. Suora olkavarsi ja köyhä eturinta. Ikäisekseen normaalisti kehittynyt runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Karva kehitysvaiheessa. Etuliikkeiden tulee vakiintua. Pehmeyttä selässä.