sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesän tuoksuja

Kesän tuoksuja on ollut mukava haistella. Helteisinä päivinä koko eläinlauma lötköttelee mieluiten sisätiloissa, mutta illan viiletessä voi irrotella pihalla. Pepe varsinkin purkaa välillä energiaansa iltahepuleilla juosten villinä pitkin pihaa. Toivo ja Syltti haistelevat kesäiltaa kattilasta. Välillä voi yrittää nyhtää tomaatinlehteä verkon läpi.

Pepe ja Chili ovat päässeet myös mökkeilemään. Siellä on ihan omat lelut odottamassa villiä riepotusta. Parasta on kuitenkin juosta rinnettä ylös ja alas. Välillä voi käydä ihmettelemässä laineiden liplatusta. Kesää parhaimmillaan!

Lääkärissäkin on toki käyty. Pepen jatkuviin virtsatietulehduksiin etsittiin syytä, joka nyt näyttäisi löytyneen. Testien mukaan Pepe sairastaa cushingin tautia, joka tuottaa elimistöön liikaa kortisolia. Lääkitys on aloitettu ja pian seurataan sen vaikutuksia. Toivonkin virtsatietulehdus uusi. Nyt herralla on pidempi antibiottikuuri menossa. Onneksi on lomaa ja aikaa olla lemmikkien seurassa. Mikään ei voita pitkiä aamu-unia tuhisevien ja kehräävien karvakasojen vieressä!