Söpöin koira -kilpailu

Syksyllä olimme myös Laajalahti ry:n järjestämissä söpöin koira -kisoissa. Puoli sukua ja kaveripiiriä oli värvätty äänestämään Pepeä, mutta voitto meni muille. Pepe ei tosin ollutkaan parhaimmillaan kisan aikana. Otsatukka roikkui silmillä ja kisa ei kiinnostanut itse kilpailijaamme ollenkaan. Sen sijaan se keskittyi tekemään tuttavuutta kanssakilpailijoidensa kanssa. Tämä taitaakin olla sitten ensimmäinen ja viimeinen kauneuskilpailumme, sillä näyttelykoiraksi Pepestä ei ole. Mukaan tarttui kuitenkin hauska muisto kivasta kokemuksesta!

Kuvia joulukorttia varten

Joulukorttia varten piti ottaa monta kuvaa...

Pepe joulukuvassa

Pepe oppii ja kasvaa

Pepe on kotiutunut molempiin koteihinsa hienosti. Sisäsiistiksi se oppi hyvin. Oli helppoa päästää se tarpeilleen aidatulle pihalle.

Pepe on ollut hyvin kiltti pentu. Se ei ole tuhonnut mitään, vaan leikkii nätisti vain omilla leluillaan. Niitä se sitten riepottaakin melko rajunnäköisesti. Temppuja se oppii helposti ja selvästi nauttii niiden tekemisestä. Ulkona se tosin ei aina kuuntele ohjeita ja vetää välillä. Toisia koiria ja ihmisiäkin Pepe tervehtii hieman liiankin innokkaasti.

Kesällä Pepe vietti paljon aikaansa mökillä. Siellä oli ihanaa, kun sai olla ulkona pitkässä narussa päivät pitkät ja seurata muiden puuhasteluja. Metsämansikoita se hamusi suu märkänä ja maistuivatpa sille syksyllä puolukatkin. Ja pahimmilla helteillä Pepe pulahti järvessä uimassakin!

Syksyllä aloitimme koirakoulun Tiltun koirakoulussa. Olemme starttiryhmässä, jossa harjoitellaan mm. kontaktia ja muiden koirakkojen ohituksia. Nyt sekin on alkanut sujumaan suhteellisen hyvin, mutta aluksi Pepeä kiinnosti enemmän luokkatoverit, kuin minun ohjeeni ja namit.

Liityin yorkshirenterrieriyhdistykseen ja nyt olemme kaksi kertaa käyneet Tapiolan koirapuistossa yorkkitapaamisissa. Puistossa minulle on valjennut Pepestä aivan uusi puoli. Kilttinä ja alistuvana pitämäni pentu onkin kokeillut rajojaan ja ottanut hieman yhteen muiden poikakoirien kanssa. Saa nähdä millainen macho siitä vielä kehittyy...

Koirakavereita meillä muuten on vain muutama. Mariannan bichon poikia olemme tavanneet silloin tällöin. Etenkin Oiva ja Mauno ovat olleet Pepelle mieluisia leikkikavereita. Niilo sen sijaan on vanhemman uroksen oikeudella vähän laittanut Pepeä ojennukseen. Annan sekarotuinen Natan eli Natsku taas ei Pepestä juuri välitä. Natsku ei pidä muista koirista, mutta Pepe on saanut sen päällä hypellä mielin määrin. Natsku joutuu Pepeä tavatessaan käyttämään "virheellisen purennan estäjää" eli kuonokoppaa. Tämä hökötys laitetaan varmuuden vuoksi, sillä Natsku voisi hotkaista Pepen lähes yhtenä suupalana, mikäli jossain vaiheessa hermostuisi ympärillä riekkuvaan pikku kiusankappaleeseen. Natskun ja Annan kanssa olemme käyneet Kaskiniityllä treenaamassa luoksetuloa. Paras palkinto Pepelle silloin on Natskun seura.

Pepe on valloittanut koko lähipiirinsä sydämet. Yllättäen se on kietonut pahiten pikkutassunsa ympärille ne miehet, jotka eivät aiemmin juuri koirista välittäneet.

Pieni pentu Espanjasta

Viime keväänä äitini ja mummoni olivat taas kerran lomalla Kanarialla. Sovimme, ettei tarvitse soitella, kun puhelut ovat kuitenkin niin kalliita. Sähköpostia lähettelimme välillä ja niissä matkalaiset kertoivat eläinkaupasta, jossa oli ihania koiranpentuja. Äidin ja mummon reissu oli jo lopuillaan, kun Tapiolassa pienessä, kodikkaassa yksiössä soi puhelin. Mummo oli ihastunut suloiseen koiranpentuun niin palavasti, että se piti nyt saada omaksi. Olimme suunnitelleet yhteistä koiraa jo pitkään. Minä opiskelen ja aikatauluni on hyvin epäsäännöllinen, välillä on pidempiä vapaita, välillä ylipitkiä päiviä yliopistolla. Mummo taas reissaa Kanarialla ja siskojensa luona Kuopiossa silloin tällöin. Asumme kuitenkin saman tien varrella, joten yhteinen koira olisi sopinut meille.

Kyllä siinä aivot löi pari kertaa tyhjää, kun täysin ilman ennakkovaroitusta kysyttiin, että otetaanko me tämä! Ja otettiinhan me. Kaikki ei kuitenkaan sujunut ihan ongelmitta. Paluulennolle ei koiraa olisi saanut ottaa. Välillä Puerto de la Cruz - Tapiola kävi linjat kuumana. Olin jo ehtinyt omaksua ajatuksen siitä, että nyt meille tulee koira, enkä suinkaan ollut valmis sulattamaan ajatusta siitä, että ei tulekaan. Enkä voinut muuta kun vaatia matkalaisia yrittämään kaikkensa, jotta koira saataisiin Suomeen.

Ja kas, kun hätä oli suurin, löytyi apukin läheltä. Epätoivoisen puhelumme jälkeen käveli Cruzin kadulla Kare, johon äiti ja mummo olivat matkallaan tutustuneet, pettyneiden matkalaistemme tielle. Kare lupasi tuoda koiran Suomeen muutaman päivän päästä toisella lennolla. Ja niin pentu ostettiin. Nimeksi päätimme antaa Pepe, Espanjan poika kun on.

Ja Suomessa valmistauduttiin Pepen tuloon innolla. Ostettiin leluja, ruokakuppeja, koiranpetejä, ruokaa. Ja kaikki tietysti tuplana, koska Pepellä olisi kaksi kotia. Välissä tietysti jännitimme, miten käy Ruotsissa, sillä Karen kotimatka kulkisi sitä kautta.

Vihdoin tuli se päivä, jolloin lähdimme mummon kanssa Helsinki-Vantaalle Pepeä ja Karea vastaan. Kaikista ylistyksistä huolimatta, olin ihmeissäni siitä, miten suloinen voi koiranpentu olla! Kotona mummolla, kun Pepe laskettiin lattialle, se hyppeli tasajalkaa ja oli mahdottoman innoissaan uudesta kodistaan.