Rakas Toivo on poissa. Suru ja ikävä on suunnaton.
Toivolle tuli voimakas vatsatauti torstaina. Koska se ei hellittänyt, menimme perjantaina päivystykseen. Siellä Toivo sai nesteytystä ja pahoinvointilääkettä. Veriarvot olivat kaikki kunnossa. Toivo pääsi kotiin ja välillä tuntui voivan paremmin. Ripuli ei kuitenkaan hellittänyt. Hetken ruoka maistui, mutta sitten ilmeisesti se aiheutti vatsakipuja ja ruokahalu katosi taas. Sunnuntaiaamunakin Toivo söi mielellään, mutta päivän aikana taas ripuloi paljon. Varasin ajan maanantaiksi jo omalle eläinlääkärillemme, mutta koska Toivo vaikutti niin nuutuneelta sunnuntai-iltana, lähdimme jälleen päivystykseen. Toivo oli hieman kuivunut, mutta tutkittaessa huomattiin muutakin. Sydämestä kuului selvä sivuääni 3/6, jota ei koskaan aiemmin, ei edes kaksi päivää sitten, ollut kuulunut. Toivo jäi nesteytykseen ja sai suolistoantibioottia. Verikokeissa näkyi hieman kuivumisen merkkejä, mutta ei muuta erikoista. Yöllä lääkäri soitti ja kertoi järkyttävimmät mahdolliset uutiset. Toivolle oli tullut rytmihäiriöitä ja sydänkohtaus, johon Toivo menehtyi.
Koti ilman Toivoa tuntuu tyhjältä. Kukaan ei tunge kotiin saapuessamme eteiseen täprimään mattoa. Kukaan ei saavu juustoa leikatessa kiertämään jalkoja ja kutsumaan muitakin herkuttelemaan. Kukaan ei kehrää kovaäänisesti kainalossa nukkumaan mennessä tai asetu karvalakiksi tyynyn päälle. Kukaan ei... Toivo oli aina kaikessa mukana. Se oli suurempi persoona, mitä voi ikinä kuvitella kissan olevan. Toivo oli vahvasti leimautunut meihin ihmisiin ja osoitti rakkauttaan selvästi. Elämänsä aikana se selvisi monesta. Tämä viimeinen oli kuitenkin kultaiselle sydämelle liikaa. Toivo opetti meille millaista kissan omistaminen on. Se ei ollut helppo lemmikki, vaan aiheutti kekseliäisyydellään ja tempauksillaan usein päänvaivaa. Toivo opetti myös jotain uutta pyytettömästä rakkaudesta. Sellaista koettuaan sitä ei koskaan unohda. Rakas Toivo.
