perjantai 24. maaliskuuta 2017

RTK1


Koska Chilin RTK1-tittelin saavuttaminen oli kiinni enää yhdestä hyväksytystä tuloksesta, päätin ottaa tämän vuoden projektiksi sen hankkimisen. Alla oli kaksi hyväksyttyä, mutta myös kaksi hylättyä suoritusta. Tiesin koulutustunnuksen saavuttamisen mahdolliseksi, mutta oma laiskuuteni kisoihin osallistumisessa ja treenaamisessa oli viivyttänyt projektia. Chilihän ei mikään täysin varma suorittaja ole. Herra tekee hienosti, jos häntä huvittaa. Jos taas kaikki muu on mielenkiintoisempaa on motivointi työn ja tuskan takana.

28.1. Lähdimme Vantaalle koittamaan onneamme. Jos nyt ei nappaisi, olisi alettava kiikaroimaan seuraavia kisoja. Treenitaukoa oli luvattoman kauan ja edellisistä kisoistakin yli vuosi. Kaksi kertaa ennen kisoja otin Chilin Curryn sijasta kanssani tokovalmennukseen, ihan vain muistelemaan mitä yhdessä tekeminen on. Sisähallin pitkä keinonurmi oli jälleen tuoksuja täynnä. Chili sai odotella suurimman osan ajasta boxissa, jotta olisi innokkaampi tekemään yhteistyötä, kun tosi paikka koittaisi. Hieman ennen omaa vuoroamme otin Chilin ja virittelimme nakkien ja muutamien liikkeiden avulla työskentelymotivaatiota kohdalleen.

Suorituksen jälkeen en ollut vielä lainkaan varma tuloksesta. Chili keskittyi kohtalaisesti, mutta en tiennyt tuliko tehtyä virheitä, joita en huomannut. Kiristyikö remmi liikaa? Edellisissä kisoissa turhia pistemenetyksiä on tullut siitä, että hihna kiristyy. Nyt olin laittanut Chilille valjaiden sijasta pannan, josko huomaisin remmin kiristymisen itse paremmin ja osaisin välttää sitä.

Iloksemme tulostaululle ilmestyi pian pisteet 75 ja hyväksytty tulos! Hieman turhan hilkullehan se meni, mutta läpi kuitenkin. Muulla ei ole merkitystä. Ja suurin osa vähennyksistä tuli juuri hihnan kiristymisestä. Ehkä valjaat olisivat sittenkin olleet parempi vaihtoehto, näin jälkikäteen ajatellen.

Merkiksi saavutetusta koulutustunnuksestaan Chili sai pienen Kennelliiton mitalin. Mutta varsinainen palkinto odotti kotona. Illalla Chili pääsi saunaan monta kertaa!