lauantai 24. marraskuuta 2007

Opinnoissa eteenpäin

Pepe on jälleen päässyt opinnoissaan eteenpäin. Olemme nyt suorittaneet Tiltun Koirakoulussa Jatkotottelevaisuus 1 -kurssin. Ensi viikolla pääsemme siis taas aloittamaan uudessa ryhmässä, joka on luonnollisesti Jatkotottelevaisuus 2.

Myös noutokapulan pitäminen alkaa olla Pepestä jo ihan ok juttu. Pepe on tajunnut, että kapula suussa voi vähän liikkuakin, eikä tarvitse vain kyyhöttää alistuneena paikallaan. Muita erityisesti treenattavia juttuja on nyt luoksetulon pysäytys ja kärsivällinen paikallaanmakuu, silloinkin kun poistun näkyvistä. Hienosti Pepe malttaakin jo paikallaan maata varsin pitkiäkin aikoja. Itse olen erittäin tyytyväinen Pepen edistykseen koulussa. Opitun sovellus arkielämään vaatii tosin vielä lisää harjoitusta.