Uusi vuosi on aloitettu onnellisena siitä, että laumamme saa jatkaa edelleen täysilukuisena. Joulun välipäivinä näytti nimittäin todella surkealle.
Joulukuun puolivälissä vein Toivon päivystykseen, kun mikään ei pysynyt sisällä ja ahmatti menetti täysin ruokahalunsa. Ennen sitä oli ehkä jo muutaman viikon ajan oksennettu aamuyöstä kirkasta nestettä. Ajattelin, että oli vain närästystä. Päivystyksessä ei verikokeista ja ulkoisista tutkimuksista löytynyt mitään poikkeavaa. Kotiin lähdettiin pahoinvointilääkekuurin kanssa. Ruokahalu ei parantunut parissa päivässä, joten kävimme jälleen lääkärissä. Mukaan saimme nyt mielialalääkettä, joka parantaa ruokahalua. Ruoka alkoikin taas maistua. Mutta kun pahoinvointilääke jouluna loppui, alkoi oksentelu taas. Varasimme ajan heti ensimmäiseksi arkipäiväksi, eli perjantaiksi vatsaontelon ultraan luottolääkäriasemallemme Livetiin.
Ultrassa näkyikin sitten surkeita uutisia. Haiman luona näytti olevan kasvain. Haimakasvaimen ennuste on lähes aina huono. Jouduin tekemään raskaan päätöksen, yritetäänkö leikata vai päästetäänkö rakas kissa pois. Päätös oli selvä, kaikki mahdollinen yritetään! Jos vain on pienikin "Toivon" kipinä. Onhan kyse rakkaasta perheenjäsenestä. Eikä Toivo kuitenkaan ole vielä kovin vanha. Leikkaus sovittiin heti maanantaiksi. Mutta kyllä viikonloppu olikin kurja. Itkin käytännössä koko viikonlopun. Edessä oli iso leikkaus. Vain avaamalla koko vatsa, tilanteen todellinen laita selviäisi. Ja mikäli tilanne näyttäisi toivottomalta, ei herätystä enää olisi.
Maanantaina sitten vein Toivon leikattavaksi ja istuin kädet täristen odottamaan puhelua lääkäristä. Hoitajan sitten soittaessa, sainkin ilouutisia. Kasvain ei ollutkaan haimassa, kuten ultrassa näytti, vaan paksusuolessa ja sen pystyi poistamaan. Etäpesäkkeitä ei löytynyt ja kaikki muu näytti olevan kunnossa. Pieni suuri taistelijani oli selvinnyt tästäkin! Kotiin saatiin illalla tokkurainen katti verkkopuvussa kauluri mukanaan.
Toivo toipui leikkauksesta nopeasti ja hyvin. Kauluria ei pidetty montaa päivää ja verkkopuvun prakatessa Toivo sai vanhoista pitkiksistä tuunatun muotiluomuksen. Vuosi vaihtui siis kotona toipilasta hoivaten.
Toivo kuitenkin alkoi reilun viikon päästä leikkauksesta jälleen oksentelemaan kirkasta nestettä aamuyöllä. Suorittamani eläinkokeen perusteella kyse oli tyhjästä mahasta ja sen aiheuttamasta närästyksestä. Heräsin nimittäin muutamana yönä kolmelta Toivoa ruokkimaan, ja silloin ei oksennusta tullut. Lääkärin kanssa päätettiin aloittaa närästyslääke Pepcid. Ja sen myötä oksentelu on loppunut. Patologille lähetetyn kasvaimen tuloksia ei vain kuulunut. Lopulta nekin sitten tulivat. Oli kuulemma ollut patologikin ymmällään. Kas vain, kasvain ei ollutkaan kasvain, vaan imusolmukkeen immunologinen tulehdustila. Eivät olleet nähneet niin suurta. Aiheuttaja voi olla paikallinen reaktio loistartuntaan, ruoka-aineallergia tai IBD. Nyt Toivo ja koko muu lauma tietysti madotettiin.
Vatsa kuitenkin meni seuraavaksi aivan löysäksi. Vaihdettiin hypoallergeeniseen ruokaan, yritettiin vatsa-antibioottia ja Enteromicroa. Mikään ei tuntunut vaikuttavan. Tällä viikolla on sitten otettu uudet verikokeet, joiden tulokset sain tänään tietää olevan kunnossa. Vahvin epäilys on nyt IBD, eli eräänlainen ärtyneen suolen oireyhtymä. Kortisonin pitäisi tehota siihen, joten se aloitettiin heti tänään.
Muuten Toivo on jälleen oma itsensä. Se syö hyvin, nukkuu, leikkii, vaanii Sylttiä ja on ylipäätään kaikessa mukana. Toivottavasti kortisoni tepsii pian, niin saadaan masu taas kuntoon. Mutta ei voi muuta kuin todeta, että kyseessä on todellinen taistelija!
