keskiviikko 24. joulukuuta 2014

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Juva 5.7.-14

Curryn kesänäyttelyt jatkuivat Juvalla. Suuntasimme suoraan Humppilan mökiltä toiselle mökille Mäntyharjulle. Tai oikeastaan kiertelimme matkalla monta pikkukylää ja pysähtelimme ihailemaan maisemia, syömään jätskiä ja ulkoiluttamaan hauvoja. Sateiset ilmat vaivasivat koko viikon, mutta näyttelypäivä valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Marie otti meidät kyytiin matkan varrelta ja lähestyimme Juvaa leppoisassa tunnelmassa. Vaan Juvalla vastassa olivatkin tummat pilvet ja päästyämme perille satoi jo kaatamalla. Sadetta pidettiin katoksen alla ja yritettiin pitää koirat kuivana. Välillä sade taukosi ja kuuma auringonpaiste kuivatti paikat hetkessä. Sitten taas satoi. Onneksi taas yksi tauko sateessa sattui taas yorkkikehän aikana.

Näyttelyn tuomarina oli tanskalainen Hanne Laine Jensen. Tuomari tuntui olevan aika tiukka ja vaati juniorikoiriltakin täysin silkkistä turkkia jopa latvoista. Curry sai seuraavanlaisen arvostelun.

Up to size. And should not be longer. Good skull. Well placed ears and eyes. Good stop. The fore face is little long. Correct bite. Good neck. Topline should be more level. Well set tail. Enough angulations front and back. Good bones and feet. The bodycoat could be more silky and the tan-colour should be more richer. Free mover.

Curry sai laatuarvostelussa EH:n ja sijoittui junioriuroksissa kahdesta kisaajasta toiseksi. Pentuesisar Ronja sai ERI:n ja isosisko Nala olikin ROP.

Palasimme mökille viettämään loppupäivän aurinkoisessa säässä. Nälkäisiä näyttelijöitä odottikin jo Janin laittama ruoka. Koiria ei tuntunut kisaväsymys painavan. Ne juoksentelivat iloisena laumana. Tästä päivästä jäi kyllä kivat muistot, joita on hyvä näin syksyn harmaudessa kertailla.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Chili 6v!

5.10. täytti Chili jo kuusi vuotta! Chili sai lahjaksi pienen röhkivän possulelun, mutta sepä meni heti Curryn käyttöön. Myös juhlavalot sytytettiin Chilin kunniaksi, eli poikien huomiovalot asetettiin taas valjaisiin syksyn pimeitä iltoja varten. Chili vietti syntymäpäivänsä Yorkshirenterrieri ry:n järjestämässä polvien joukkotarkastuksessa. Chilin polvethan on jo nuorempana tarkastettu. Tulos oli silloin 0/0. Koska olin itse mukana järjestämässä tarkastuksia, hinta oli edullinen ja tilaa oli, päätin tarkastuttaa Chilin polvet uudestaan. Hieman jännitti, olivatko polvet iän myötä löystyneet. Eivät olleet! Lääkäri kehui kovasti Chilin polvia erinomaisen tiukoiksi. Hän kutsui Chiliä kultakimpaleeksi ja suositteli käyttämään jalostukseen. Valitettavasti Chilin turkki on villava, joten herra jäänee jalostuksesta pois, mutta ovathan terveet polvet meille iloinen uutinen ihan arkielämää ajatellen. Myös Curryn polvet tarkastettiin ja sepäs vasta omistajaa jännittikin. Curry hyppelee pelotta huimia loikkia kissojen perässä. Sellaiseen menoon tarvitaan hyvät polvet. Onneksi myös Curryn polvet olivat 0/0. Voimme siis huoleti jatkaa alkanutta agilityharrastustamme.

Chili on viimeaikoina innostunut kovasti treenaamisesta. Chilille löytyi uudeksi lajiksi rally-toko. Se onkin omiaan tuolle pienelle oman tiensä kulkijalle, sillä koiraa saa koko ajan kehua ja tsempata. Chili on osoittautunut taitavaksi rally-tokoilijaksi ja saanut emännänkin innostumaan. Vuosien tankkaus tokon parissa lienee hyvä pohja tähän, vaikka rally-toko tuokin hieman uusia haasteita. Niistä lisää myöhemmin.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Forssa 28.6.-14

Kesällä Curry kävi pyörähtämässä muutamassa näyttelyssä. Niistä ensimmäinen oli Forssassa. Tämä näyttely valittiin ihan siksi, että näyttelypaikka sijaitsi kätevästi puolen tunnin matkan päässä Humppilan mökiltä. Vaikka koko viikon oli ollut epävakaista, saimme näyttelypäiväksi kauniin ja aurinkoisen sään. Kehässä Curry esiintyi hienosti ja tuloksena EH (erittäin hyvä) oli meille mukava aloitus näyttelyuralle. Tuomarina toimi Vesa Lehtonen ja tässä on hänen arvionsa Currysta.

Kookas ja tällä hetkellä vielä kovin raajakas kokonaisuus. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula, selkälinjan tulee vielä tasaantua ja suoristua. Riittävä runko ja luusto. Liikkuu melko kapeasti edestä, riittävällä askeleella takaa. Lupaava karvanlaatu. Tan-värin tulee vielä syvetä.


Näyttelyn jälkeen palasimme takaisin isin mökille, jossa Curry pääsi Pepen kanssa irrottelemaan täysillä. Näyttelyväsymys ei ainakaan pientä miestä näyttänyt painavan.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Curry 1v!

Heti kisujen syntymäpäivän perään saimme juhlia Curry-kuopuksen 1-vuotissynttäreitä 9.7. Lähdimme hauveleiden kanssa katsastamaan Marie-kasvattajan uutta, kivaa kotia ja pihaa. Siellä Curry saikin juosta sisarustensa kanssa jälleen sydämensä kyllyydestä ja kotiinviemisinä olikin väsynyt pieni päivänsankari.

Curry on vuodessa kehittynyt uskomattoman paljon. Pieni luppakorvainen pallero on nyt pitkäturkkinen liehuletti. Turkissa on hoitamista, mutta onneksi kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat jo ongelmitta. Alussahan Curry oli aivan mahdoton hoidettava ja puri koko ajan. Sinnikkyyteni on siis palkittu! Vaikka Curry on edelleen älyttömästi virtaa omaava riiviö, on käytöstapoja opittu paljonkin ja muutamat pahat tavat jo unohtuneet. Oppimiskyky on mieletön. Nyt tahkotaan taas täysillä tokoa, työn alla on tällä hetkellä
muun muassa nouto ja ruutu. Toki ihan perusliikkeet kaipaavat vielä varmennusta, mutta uutta on opiskeltava jatkuvasti. On kai taottava kun rauta on kuuma, joten syksyn ohjelmassa on ainakin tokon C-kurssi ja agilityn A. Innokas koirakoululainen on saanut emännänkin motivaation huippukorkealle. Tekemisen iloa löytyy!

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Toivo ja Syltti 3v!


Toivo ja Syltti viettivät 3-vuotissynttäreitään mummolassa hoidossa. Kisut onkin helppo viedä hoitoon tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Mummolassa kisuilla on kaikki tarvittavat omat tavarat, lelut ja jopa pieni raapimapuu. Aikamoista hemmottelua siellä sitten saadaankin ja herkutellaan parhaalla paistijauhelihalla.

Nyt 3-vuotiaina kissat tuntuvat jo hieman rauhoittuneen. Iltaisin tosin pitää edelleen riehua ja ralliin yrittää yhtyä myös Curry. Näin kesäaikaan vietetään paljon aikaa iltaisin myös ulkona Kattilassa. Kisut ovat onneksi olleet terveinä ja hyväkuntoisina. Toivon pissatulehduskierre saatiin onneksi viimein katkaistua. Syltti kävi kevättalvella hammaskiven poistossa. Rokotuksissa molemmat saivat kehuja hienosta käytöksestään ja kiiltävistä turkeistaan. Isokokoisen Toivon todettiin olevan raamikas ja ihan ihannemitoissaan, painoa oli 5,8kg. Pikkuinen Syltti painoi 2,7kg.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Uimamaisteri


Innostuimme Curryn kanssa uinnista ja kävimme kevään aikana Helsingin Koirauimalassa uimakoulun. Uimakoulussa uittaja opetti altaassa koirille oikean uimatekniikan ja neuvoi omistajia ohjaamaan koiraansa altaan reunalta. Pentuesisarukset Roni, Ronja ja Pinja osallistuivat myös samalle kurssille. Uinti on koirallekin erittäin hyvää treeniä ja uimatunnin jälkeen Curry olikin aina väsynyt.


Alussa Curry hieman vierasti vettä. Varmuutta uimiseen toivat kuitenkin pelastusliivit. Vähitellen uinti alkoi sujua, liiveistä luovuttiin ja Curry haki lopulta lelua vedestä ihan oma-aloitteisesti. Currya on helppo motivoida leluilla, joten innostus kumikanaa kohtaan helpotti uimaharrastustakin. Mainittakoon tässä, että Curry oli kurssilaisista ainoa, joka opetettiin noutamaan vedestä lelua. Jo uimahalliin saapuminen sai Curryn
innostumaan. Kurssin lopuksi osallistujat saivat uimamaisterin diplomin.


Pitihän taitoja testata vesien lämmettyä sitten mökkirannassakin. Rohkeasti Curry kävi sielläkin noutamassa veteen heitetyn lelun. Toivomme tietysti lämpimiä kesäsäitä, jotta voimme jatkaa vesileikkejä järven rannalla. Mutta syksyllä täytyy kyllä palata taas hallille. Tämä on mukava ja hyödyllinen harrastus!

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Minkä nuorena oppii...


Curry on talven aikana opiskellut ahkerasti. Olemme käyneet treenaamassa Koirakoulu Kompassissa ryhmissä ja omatoimisesti. Pentukurssin suoritettuamme siirryimme tokon B-ryhmään. Siellä Curry oli kurssin nuorin, mutta varmasti innokkain. Opettajaltakin saatiin kehuja ja kannustusta jatkamaan tokoharrastuksen parissa. Currya onkin helppo kouluttaa. Palkaksi kelpaavat niin namit kuin lelut. Motivaatio on hurja ja Curry oppii todella nopeasti. Toki malttia on vielä kasvatettava, jotta pieni mies jaksaisi odottaa rauhassa seuraavaa käskyä ja suorittaa liikkeet huolella. Peruskäskyjen lisäksi on opiskeltu jo muun muassa hyppyäkin. Nyt kurssin loputtua jäämme kesätauolle koulusta, mutta treenejä olisi tarkoitus jatkaa omatoimisesti ulkosalla. Nyt onkin otollinen ikä opiskella, joten ahkera treenaaminen kannattaa. Emännän täytyy koittaa pitää tämä mielessä, sillä ahkeruus nyt, tulee kantamaan hedelmää myöhemmin.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pepe 8v!

Kultainen Pepe täytti jo 8 vuotta. Pepe on viimeaikoina saanut hyvin lihaa luidensa ympärille ja ateriamääriä onkin jopa päästy vähentämään. Vaikka haima-arvot huitelevat taas pilvissä, vaikuttaa Pepe ulkoisesti voivan erittäin hyvin. Pepe on leikkisä ja reipas oma itsensä. Currysta Pepe onkin saanut mukavan leikkikaverin. Curry juoksee lelujen kanssa Pepeä härnäämässä ja Pepe lähtee perään. Joskus vedetään lelua sitten kilpaa, mutta herrasmiehenä Pepe antaa Curryn voittaa. Pikkuveljeä täytyy myös hoitaa ja välillä keskinäisestä suukottelusta ei ole tulla loppua.

perjantai 28. helmikuuta 2014

Lahden pentunäyttely 19.1.14

Hyisen kylmänä tammikuun päivänä suuntasimme Lahteen pentunäyttelyyn. Tällä kertaa tavoitteena oli koiran ja emännän rauhoittuminen ennen kehään menoa. Se tavoite onneksi saavutettiinkin. Nyt kehän laidalla oli kuitenkin hälinää juuri siinä kohtaa, missä olisi pitänyt seistä, eikä Curry oikein malttanut pitää päätään paikoillaan. Pöydällä seisominen onneksi sujui jälleen mallikkaasti. Valitettavasti Curry ei myöskään näyttänyt ihan parasta kävelyään, vaan hyppeli ajoittain miten sattuu.

Tuomari Markku Kipinältä saimme palautetta siitä, että Currysta on kasvamassa liian iso näyttelykoiraksi. Onneksi tavoitteemme ovat vaihtuneet jo koulutuspuolelle, jossa näyttääkin varsin lupaavalle. Mukavaa oli, että tällä kertaa Curry sai myös palautetta silkkisestä turkistaan, vaikka pakkanen sähköistikin sitä ikävästi. Tässä Markku Kipinän arvostelu Currysta.

Kookas, vielä hyvin ilmavan vaikutelman antava pentu. Hyvin kulmautunut takaosa, avoimet etukulmaukset, eturinta saa täyttyä. Hieman pitkä lanne. Kaunisilmeinen pää. Kaunis tan-väri, erinomainen turkinlaatu. Ylälinja saa kiinteytyä. Hyvä häntä. Kiva luonne. Köyristää ylälinjaansa liikkeessä. Koko ja ylälinja häiritsevät.

Oman vuoromme jälkeen osallistuimme tiiminä jälleen kasvattajaluokkaan. Kasvattajaryhmämme palkittiin kunniapalkinnolla, mutta BIS-kehässä emme enää sijoittuneet. Curryn veli Roni oli jälleen ROP ja sisar Ronja VSP. Onnittelut heille!

perjantai 31. tammikuuta 2014

Kaapelitehtaan pentunäyttely

Curryn kanssa on ahkerasti treenattu näyttelykävelyä ja varsinkin seisomista ihan pienestä asti. Pitihän sitä taitoja mennä sitten testaamaan pentunäyttelyyn. Helsingin Kaapelitehtaalle oli ilmoitettu myös Roni-veli ja siskot Ronja ja Nella, joten De Marié -kennel sai sinne myös kasvattajaryhmän kokoon.

Ennen kehään menoa emäntää jännitti tietysti kauheasti. Tilannetta ei helpottanut se, että Curry ei millään olisi malttanut olla pöydällä nätisti tukkaa laitettaessa. Onneksi kehässä jännitys kuitenkin hälveni ja Curry pisti parastaan. Kävely sujui hyvin ja nuori mies seisoi kuin patsas. Oppi oli mennyt perille. Arvostelu oli mielestäni hyvä, vaikkei sijoitusta tullutkaan. Tässä tuomari Paula Valakarin arvostelu Currysta.

Erittäin hyvän tyyppinen urospentu. Hyvä pää ja ilme. Erinomaiset silmät. Hyvä kaula. Selkälinja saisi olla suorempi. Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä häntä ja hännän kiinnitys. Hieman takakorkea liikkeessä. Tehokkaat liikkeet.


Oman vuoromme jälkeen saikin sitten odotella melkoisen tovin, ennen kasvattajaluokan alkua. Sen ajan Curry nukkui tyytyväisenä kopassaan. Kasvattajaryhmässä De Marién koirat pärjäsivät hienosti sijoittuen neljänsiksi. Eikä ihme, kun joukossa oli ROP-koiraksi valittu Ronikin. Curry poikkesi hieman kokonsa puolesta muuten niin tasaisesta ryhmästä. Ilo ryhmänä saavutetusta menestyksestä jäi ehdottomasti päällimmäisenä mieleen!

Kiitos Marielle kuvista, avusta, neuvoista ja tuesta!