Chili oli oman tiensä kulkija. Lenkeillä nuuskittiin tarkkaan muiden viestit, etenkin narttujen. Chili suhtautui vieraisiin varauksellisesti ja haukkui naapurit. Omaa perhettä ja tuttuja kohtaan se oli kuitenkin mitä rakastavin. Chili nautti läheistensä seurasta, mutta myös lämpimästä. Saunaan se oli usein ensimmäisenä menossa, avaten raollaan olevan oven kuonollaan. Ilmojen lämmetessä se kävi terassille aurinkoon ensimmäisenä pötköttämään, sitä pidimme varmana kevään merkkinä.
Chiliä ei ollut läheskään yhtä helppo kouluttaa, kuin Pepeä tai Currya. Leluista se ei treenatessa juuri välittänyt ja namitkin piti olla extraherkkua. Silti harrastimme Chilin kanssa paljon. Se osasi hienosti tokoa ja kävimme useissa möllikisoissa. Virallisiin kisoihin emme kuitenkaan siinä päätyneet, sillä koko suorituksen tekeminen ilman kehuja ei sitä kiinnostanut. Rallytoko sen sijaan sopi sille oivasti. Sain kehua ja kannustaa koko radan ajan, jolloin motivaatio tekemiseen säilyi. Kisasimme siinä alokasluokan koulutustunnuksen RTK1. Chili olikin ensimmäinen yorkshirenterrieri Suomessa, joka oli rallytokossa kisannut ja saavuttanut koulutustunnuksen.
Ikävä ja suru on suunnaton. Olen kiitollinen jokaisesta yhteisestä hetkestä.
"Sinä odotit kevättä, kesää uutta,
sen valoa, lämpöä, suloisuutta.
Sait kauneimman, ihanan uuden maan.
Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan."
Kohtaamme vielä siellä missä on ikuinen kesä.
