Hyvää joulua kaikille ystävillemme!

Saunaseura

Meillä saunotaan usein. Kiuas on kuumana lähes joka perjantai ja lauantai. Saunan lämmöstä nauttivat myös Chili ja Toivo.

Chilin saunainnostus alkoi, kun keksin nostaa märän hauvelin pesun jälkeen lauteille kanssani lämmittelemään. Sen jälkeen on Chili aina ollut ensimmäisenä menossa saunaan kun on saunapäivä. Se livahtaa oven alta saunan puolelle odottamaan jo ennen kuin muut ovat ehtineet edes riisuutua. Sitten se kurkottelee ensimmäiselle askelmalle ja odottaa, että joku tulee nostamaan sen ylälauteelle. Mukavinta saunassa on nuolla vesipisaroita iholta. Chili ottaa varsin pikaiset lämmöt ja sitten se nostetaan ulkopuolelle. Vilvoittelutauon jälkeen se on jälleen ensimmäisenä odottamassa lauteille pääsyä.

Ja nyt on sitten Toivokin liittynyt saunaseuraamme. Toisin kuin muut, Toivo ei tule saunaan rentoutumaan. Se hyppelee lauteelta toiselle, kurkkii vesikiuluun ja yrittää leikkiä varpailla. Välillä Toivo pitää nostaa pois, sillä pelkään sille tulevan jo liian kuuma, mutta Toivopa livahtaakin heti saunaan uudestaan.

Pepeä ei saunominen kiinnosta, mutta Syltti saattaa välillä kurkkia oven alta. Joskus sen saattaa löytää Toivon kanssa lekottelemasta lauteilta silloin, kun sauna ei ole päällä. Toistaiseksi sopu on antanut sijaa saunassamme, mutta jos tämä saunomisharrastus tarttuu vielä näihin muihinkin perheenjäseniimme, on harkittava jo saunavuorojen käyttöönottoa. Joulusaunaa odotellessa...

Chili 3v

Jälleen on aika lentänyt siivillä ja pääsimme juhlistamaan jo Chilin kolmivuotissyntymäpäiviä! Chili sai lahjaksi uuden hienon pedin ja kolme pieneen suuhun sopivaa minitennispalloa. Vanhakin peti on kyllä edelleen käytössä, nykyisin Janin tietokonepöydän vieressä. Uusi makuupaikka on hieman isompi ja siihen mahtuisi pieni Syltti-kissakin viereen. Syltti on usein yrittänytkin Chilin viereen nukkumaan, mutta Chili ei ole toistaiseksi suostunut jakamaan sänkyään kissan kanssa, vaan siirtynyt ärtyneenä pois. Muutenkin se edelleen hieman vieroksuu villejä kissariiviöitä, mutta sietää niitä päivä päivältä paremmin. Tennispallot taas päätyivät ensimmäisenä Pepen käsittelyyn. Kolmesta identtisestä pallosta se valitsee mieluisimman ja silloin eivät muut vaan jostain käsittämättömästä syystä ole yhtä hyviä. Onneksi Chilikin on sentään jo päässyt itse nauttimaan uusista lahjoistaan. Päivänsankarin kunniaksi mummo leipoi hienon täytekakun, joka herkuteltiin oman perheen kesken.

Kattia kanssa!

Pepen ja Chilin lauma on kasvanut kahdella uudella jäsenellä. Toivo- ja Syltti-kissat muuttivat meille koulujen alkaessa. Ajatus kissan hankinnasta oli kypsynyt mielissämme jo pitkään, mutta silti päätös mirrin, saati sitten kahden, ottamisesta tapahtui yllättäen.

Heinäkuun viimeisinä päivinä olimme viettämässä lomaa jälleen mökillä. Kesäisellä autoajelulla eksyimme Hartolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen kirpputorille. Kirpputorin yhteydessä toimi myös löytöeläintalo, jossa saimme esittelykierroksen. Edellisenä päivänä talolle oli tuotu arviolta neljän viikon ikäinen sairas kissanpentu. Tälle avuttomalle pienelle raukalle menetimme sitten sydämemme. Pentu oli polttanut polkuanturansa, peppu oli aivan tulehtunut ja maha pulleana madoista ja, kuten myöhemmin selvisi, myös liian aikaisin annetusta nappularuoasta. Turkista löytyi myös väiveitä. Toivolantien varrelta löydetty surkimus sai nimekseen Toivo.



Toivoa hoidettiin löytöeläintalolla ja myöhemmin myös kotihoidossa. Pieni pentu tervehtyi ja kasvoi. Toivo sai seurakseen myös liudan muita orpopentuja. Kävimme mökkireissuilla Toivoa katsomassa ja odotimme innolla sen kotiutumista. Välissä Toivo ehti olla hieman mahataudissakin ja satuin olemaan paikalla, kun lääkäri nesteytti ja lääkitsi sen. Lääkärireissulle Toivon seuraksi oli otettu mukaan myös toinen samanikäinen pentu, Sylvester. Tietysti myös tämä pentu oli aivan valloittava. Kävimme katsomassa Toivoa myös sijaiskodissaan, jossa kissahuoneessa riittikin vilskettä. Sylvester pisti silmäämme myös siellä. Se oli ihmisläheinen ja innokkain kehräämään.

Ja koulunalusviikonloppuna kävimme vielä kerran mökillä katsomassa Toivoa. Mahdollisuus kotihoitoon loppui samana päivänä ja kaikki orvot kissanpennut palasivat jälleen löytöeläintalolle. Meille sitten ehdotettiin, että ottaisimme Toivon mukaan jo silloin, sillä luonamme se saisi enemmän huomiota ja hoivaa kuin vapaaehtoisten pyörittämällä täydellä löytöeläintalolla. Emosta vierotaminenkaan ei ollut esteenä aikaiselle luovutukselle, sillä kyseessä oli orpopentu. Sen sijaan ottosisarusten seura oli Toivolle vielä tärkeää. Niinpä pienen suostuttelun jälkeen päätimme ottaa kaksi pentua. Vaikka Janiahan ei suostutella tarvinnut. Oli helppo valita kuka pennuista lähtisi Toivolle kaveriksi kotiimme. Sylvester tietysti!



Niin sitten aloittelimme uudenlaisen arjen kissojen ja koirien kanssa. Chili haukkui katit ensitöikseen, mutta Pepelle riitti, että sai haistella uudet tulokkaat. Yhteiselo sujuu sopuisasti kissojen telmiessä lähinnä keskenään ja jättäen koirat rauhaan. Chilillä on kyllä vielä hieman sulattelemista uusissa riehakkaissa paikanvaltaajissa.

Pian kotiin palattuamme tutkiskelin kissoja hieman tarkemmin. Kävi ilmi, että Sylvester olikin tyttö! Pienellä pennulla sukupuolta voi olla vaikea tunnistaa aluksi ja erehdyksiä sattuukin varsin usein. Sylvester-nimi vaihtuikin sitten Sylviaksi. Mutta koska Syltti on kutsumanimenä ollut koko ajan käytössä ja istuu suuhun paremmin, lukee papereissa lopulta siis Syltti nimenä.

Päivitän jatkossa lisää Toivon ja Syltin kuulumisia.

Haimatulehdus

Pepen terveys otti kovasti takapakkia viime viikonloppuna. Lauantai-iltana Pepe oksensi ja vaikutti hieman mahakipuiselta. Yö olikin jo sitten aika hurja. Pepe oksensi useita kertoja ja ripuloi veristä ripulia. Onneksi Pepe joi kyllä itse, mutta vesikään ei lopulta pysynyt enää sisällä. Yritin juottaa Pepeä ruiskulla, mutta kaikki tuli ylös. Pepe alkoi osoittaa selviä kuivumisen merkkejä ja jaksoi tuskin enää edes kävellä. Lähdimme siis päivystykseen Espoon Eläinsairaalaan.

Siellä Pepe pääsikin onneksi pian hoitoon. Eläinlääkäri otti Pepen päiväksi sisään saamaan suonensisäistä nesteytystä ja erinäisiä kokeita varten. Kokeista sitten selvisikin, että Pepellä oli akuutti haimatulehdus. Illalla haimme kotiin opiaatteja, antibioottia, nesteitä ja vaikka mitä muuta täyteen pumpatun, väsyneen koiran. Pepellä oli kanyyli jalassa seuraavaa päivää varten, jolloin oli tarkoitus mennä saamaan jatkohoitoa. Kanyylin takia Pepelle oli laitettu myös kauluri, mutta koska Pepe ei ollut kiinnostunut kanyylista ja kauluri häiritsi, otimme sen pois. Opiaattilääkitys teki Pepen hieman sekavaksi ja askel petti ajoittain. Yö sujui kuitenkin hyvin ja rauhallisesti.

Maanantaina vein Pepen jälleen päiväksi lääkäriin saamaan lisää nesteitä. Nyt Pepe oli jo selvästi pirteämpi ja sai lähtiessään kovasti kehuja henkilökunnalta. Kipulääketokkura illalla ei ollut enää niin voimakas. Mukaan saatiin kuitenkin kasa erilaisia lääkkeitä ja haimapotilaalle tarkoitettua erikoisruokaa. Tätä erikoisruokaa syödään nyt sitten toistaiseksi, kenties loppuelämä, sillä haimatulehdus uusiutuu helposti. Kaikki ylimääräiset herkut on kielletty.

Tällä hetkellä Pepe voi hyvin ja on jo aivan oma itsensä. Ruokaa annetaan usein, mutta vähän. Pepe-parkaa on nyt koeteltu niin kovasti, että jatkossa aiomme ottaa todella rauhallisesti ja nautiskella elämän pienistä iloista.

Terveiset mökiltä!

Pepe ja Chili ovat mökkeilleet ahkerasti. Välillä temmelletään pihanurmella ja sitten taas loikoillaan tuvassa tai vahditaan ikkunasta isäntäväen puuhia. Mustikat maistuvat pojille tietenkin parhaiten suoraan varvuista itse riipien. Kuvia lisäilen kunhan kotiin taas päästään. Chili harjoittelee automatkailua muuten nykyisin kopan sijasta turvavöissä. Hyvin on alkanut sekin sujua kun alustaksi istuimen päälle lisättiin vielä pehmeä peti. Uimassakin pojat ovat pulahtaneet. Chili jopa sukelsi laiturin alta aiheuttaen jälleen omistajalleen ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Vielä on onneksi hetki aikaa lomailla!

Kesäeloa

Pojat ovat ottaneet lomailun varsin rennosti. Koulusta on jääty kesätauolle, mutta kotona on opiskeltu kaikkea hauskaa, kuten tossujen tuomista ja käsien välistä hyppimistä. Kuumimpina päivinä sisällä makoilu on mukavinta, mutta illan viiletessä olemme välillä lenkkeilleet kyläilemään isin tai Alice-siskon luona. Pepe on saanut terveen paperit eläinlääkäriltä, eli giardia on nyt hoidettu. Painoa on tullut jo hieman lisää ja Pepe voi muutenkin hyvin. Vatsa kyllä on hieman herkillä ja ruokavalion kanssa on oltava tarkkana. Pepe tosin löysi itse mökillä ensimmäiset kypsät metsämansikat ja keräsi innokkaana sadon heti parempiin suihin. Toki jäätelöä on myös pitänyt saada maistella, se kun on kuumien kesäpäiviem ehdoton herkku. Toivotamme mukavia kesäisiä hetkiä kaikille ystävillemme!

Potilaskertomus

Kevät on mennyt Pepellä sairastellessa. Jo useamman kuukauden ajan olemme joutuneet ravaamaan lääkärissä vähän väliä. Kaikki alkoi eräänä perjantain ja lauantain välisenä yönä, jolloin Pepe oksensi verisen lammikon sänkyyn. Siltä seisomalta lähdettiin Viikkiin, jossa koko yön odoteltuamme mitään ei oikeastaan selvinnyt. Pepe toipui parin päivän sisällä, kunnes loppuviikosta jälleen oksensi sänkyymme. Omalla eläinlääkärillämme Finprovetissa Pepestä otettiin uusia kokeita mm. verikokeet sisältäen maksa- ja munuaisarvot, pissinäyte ja röntgenkuvat. Pepen eturauhanen todettiin suurentuneeksi ja virtsassa oli kiteitä. Eturauhanen saatiin asettumaan hormonipistoksien ja lääkkeiden avulla ja virtsan ph erityisruoalla taas normaaliksi. Kävimme myös ultrassa tarkistamassa, ettei Pepellä ole virtsakiviä ja eturauhanen katsottiin siinä samalla. Kaikki oli kunnossa, mutta selittämättömät vatsavaivat vain jatkuivat. Välillä vatsa oli normaali aina noin viikon ajan, kunnes meni jälleen löysäksi. Canikuria on kulunut, sillä sen avulla on vatsa saatu aina hetkellisesti normalisoitua.

Viimeksi Pepeltä otettiin verikoe vielä haimatestejä varten sekä ulostenäyte. Olin todella huolissani, sillä Pepe on laihtunut talven aikana silmissä ja painoa on jo alle 5kg. Haima toimii testien mukaan normaalisti, mutta ulostenäyte osoittautui giardiapositiiviseksi. Pepellä on siis giardia-loinen, joka on todennäköisesti aiheuttanut vatsavaivat ja laihtumisen. Giardiaa on nyt hoidettu 10 päivän Axilur-kuurilla. Se mistä Pepe on moisen loisen saanut on mysteeri, sillä Pepellä ei ole tapana syödä ulkona epämääräisiä kakkoja. Varmuuden vuoksi myös Chili on ollut Axilur-kuurilla. Nyt odottelemme viikon verran viedäksemme kontrollinäytteen tutkittavaksi. Vatsa tuntuu edelleen olevan ajoittain löysällä, mutta ehkä suolisto on ollut niin kovalla koetuksella, että toipuminen vie aikansa. Onneksi Pepe on virkeän ja leikkisän oloinen sairastelustaan huolimatta ja ruokakin maistuu. Hartain toiveeni kuitenkin on, että Pepe saataisiin pian kuntoon ja takaisin entisiin mittoihinsa.

Ei ole koiraa karvoihin katsominen

Ilmat alkavat jo mukavasti lämmetä ja pojat nauttivat pitkistä kävelylenkeistä ja pihalla temmeltämisestä. Chilin pitkä turkki vain keräsi mukanaan kaikki risut ja kuivat lehdet ulkoota kotiimme. Lisäksi turkkiin tarttunut sammal aiheutti entistä enemmän takkuja. Vähän väliä sai olla pesemässä tahmeita ja pölyisiä helmakarvoja. Koska Chilin turkki on rotumääritelmän vastaisesti liian villava ja edelleen musta, ei meillä ole enää asiaa näyttelykehiinkään. Niinpä päätin säästää Chiliä epämukavalta takkujen aukomiselta ja itseäni kohtuuttomalta vaivannäöltä. Chili on nyt siis lyhyessä turkissa. Trimmauksen hoidin itse ohennussaksilla. Jotain paranneltavaa mallissa kenties vielä löytyy, mutta harjoitus tehnee mestarin tässäkin lajissa. Uusi lookki sai pienokaisemme näyttämään entistä pienemmältä. Paksun pehkon alta paljastui melkoinen rimpula. Chiliä itseään ei turkin lyheneminen näyttänyt juuri hetkauttavan. Toivottavasti olo tuntuu nyt kevyemmältä uudessa kesätukassa. Onneksi karva on uusiutuva luonnonvara. Antaa turkin taas vähän aikaa kasvaa ja tartutaan saksiin taas, jos siltä tuntuu. Nyt kuitenkin nautitaan kesän odotuksesta pihalla peuhaten!


Tässä Chili juuri ennen trimmausta.


Ja tässä lopputulos!

Agilityä

Pepen kanssa olisi tarkoitus vaihteeksi jälleen palata agilityn pariin. Ensi viikolla aloitamme Koirakoulu Kompassissa agilitykurssin, jonka oppeja voisi taas soveltaa kotipihalla kesäiltoina. Agility tuntuu olevan Pepelle kaikkein mieluisin harrastus. Työskentelymme radalla ei ole ehkä kovinkaan tarkkaa ja ohjaajan vauhti ja ohjauskuviot lähes olemattomat, mutta intoa ja iloa on aina piisannut senkin edestä. Minulle tärkeintä on nähdä, että Pepe nauttii!

Agilitykurssille kannusti myös tämä edellinen kokemuksemme lajin parista. Viime syksynä starttasimme AST:n epävirallisissa agilitykisoissa täysin kylmiltään. Lähtö kisoihin tapahtui hetken mielijohteesta, enkä todellakaan tiennyt, että kisat eivät aivan leikkimieliset olleetkaan. Edellisestä kerrasta agilityradalla oli kulunut jo yli vuosi, joten tämän treenin ja taitotason perusteella ei meillä kyllä olisi pitänyt olla mitään asiaa kisoihin. Mutta tämänhän totesin tietysti vasta paikan päällä.

Lämmittelyradalla iski kauhu ja epätoivo. Pepe innostui vanhasta harrastuksestaan vallan liikaakin ja sinkoili omin päin esteeltä toiselle. Roolini ohjaajana näytti olevan tässä farssissa mitätön sivuosa. Pepe vei ja minä vikisin. Näissä tunnelmissa mentiin sitten hetken päästä itse kisaan. Kilpailurata oli meille vain vaivaiset alkeis- ja jatkokurssin suorittaneille mielestäni aika vaativa. Tuomari kertasi säännöt, joiden tiukkuudesta yllätyin. Olinhan luullut osallistuvani hieman rennompaan kisailuun.

Itse suoritus meni kuitenkin täysin nappiin. Siis mikäli ei oteta huomioon epäjohdonmukaisia ohjauskuvioita lähinnä ulkokaarteessa juosten ja ilmeisen koomiselta kuulostaneita "rauhassa" ja "odota" -huuteluita koiralle. Pepellä nimittäin vauhti oli kova ja ennemminkin telepatian, kuin suullisten ohjeiden ja käsimerkkien avulla, se sinkosi aina oikealle esteelle. Rata oli virheetön ja ihanneaikakin tuli alitettua. Lopputulos oli kuitenkin hylkäys, sillä perehtymättömyyteni sääntöihin etukäteen aiheutti sen, että Pepellä oli panta kaulassa kisan ajan. Eipä ollut tullut mieleenkään, että agilityssähän kisataan ilman pantaa ja tuomarikaan ei sääntöjä kerratessaan asiasta maininnut. Palkinnoille oltaisi muuten päästy, sillä nollaratoja tuli koko kisassa muistaakseni vain neljä.

Harmittamaan ei silti jäänyt yhtään. Tuli jälleen todistettua nimittäin, että minulla on huippu koira, joka ilman treeniä, ohjaajan virheistä huolimatta, yltää noin mahtavaan suoritukseen! Saimmepa jopa kehuja kokeneemmiltakin harrastajilta. Ja kisan tavoitehan tuli saavutettua, eli se, että meillä oli tosi hauskaa!

Pepe 5v

Tuntuu uskomattomalta, että tänä keväänä tulee kuluneeksi jo viisi vuotta siitä, kun mummo ja äiti toivat Kanarialta tuliaisena pienen, suloisen karvapalleron. Pepe nimittäin täytti tässä kuussa jo viisi. Vaikka aika tämän ihanan hauvelin hyvässä seurassa onkin kulunut kuin siivillä, on silti vaikea enää muistaa millaista elämä oli ennen Pepeä. Mihin kulutin silloin kaiken vapaa-aikani ja keskitin kaiken mielenkiintoni? Pepen myötä on elämäntapani muuttunut täysin! Iltapäivät kuluvat koirakoululla ja omien koirien kanssa puuhastellessa, iltaisin luetaan koirakirjallisuutta ja viikonloput täyttyvät koiratapahtumista. Kiireistä, työlästä ja joskus stressaavaakin, mutta sitäkin palkitsevampaa! Pepe on avannut minulle oven uuteen maailmaan.

Viisivuotias Pepe on nyt luotettava ja tasapainoinen koira, jonka metkut tuntee jo hyvin. Paljon ei Pepe enää pääse omistajiaan yllättämään. Ahkera koulunkäynti on tehnyt Pepestä tottelevaisen koiran, jonka kanssa arki sujuu ongelmitta. Tapaankin nykyisin usein sanoa, että vain pehmolelu on Pepeä helpompi lemmikki. Treenailut koirakoululla ja kotona menevät mukavasti ja Pepe on usein mukana katselemassa myös Chilin tunteja. Silloin se makoilee salin seinustalla eikä välitä tippaakaan siitä mitä ympärillä tapahtuu.

Syntymäpäiviä ei tänä vuonna juhlittu mitenkään erityisesti. Pojille ostettiin molempiin koteihin pehmoiset lampaantaljat ja minun luonani Pepe onkin usein käynyt sen päälle loikoilemaan. Pepe sai lahjaksi myös uuden kumilelun, kanan, joka onkin joutunut aika moiseen riepotukseen.

Treeneissä keskitymme nyt hetkeksi kaikkeen hauskaan uuden opetteluun, lähinnä temppuihin koiratanssia ajatellen, mutta kevään kuluessa on tokopuolella vielä terästäydyttävä, sillä mieli tekisi kyllä kisaamaan.

Vuodenvaihteen 2011 kuulumisia

Joulu ja vuodenvaihde sujuivat pojilta mukavasti. Joulun lahjasaalis oli melkoinen, kaikkia uusia leluja ei vielä ole edes otettu käyttöön, sillä edellisistäkin riittää vielä iloa. Pienet nenät haistoivat omat lahjansa jo hyvissä ajoin ennen aattoa, vaikka paketit olivatkin muka huolella piilossa. Uteliaat kuonot tunkivat mukaan avaamaan myös muiden lahjoja. Joulurauhasta ei ollut pariin päivään tietoakaan, kun uudet lelut saivat kyytiä. Jos joulua ei kovin rauhallisesti vietettykään, niin uutena vuotena pojat sitten ottivat rennommin. Raketit eivät tänäkään vuonna onneksi häirinneet Pepeä ja Chiliä.

Joululoman aikana kerättiin voimia taas tulevaan kevääseen. Chilin koulumenestys ei loppuvuodesta ollut enää mainittavaa, joten panostamme nyt Chilin kanssa koulunkäyntiin. Nuorukaista kiinnostaa opintojen sijasta koulussa kaikki mielenkiintoiset tuoksut. Asiaa ei auta yhtään sähkö, jota välillämme Chilin kanssa on hieman liikaa. Saamme nimittäin ilmeisesti pakkasista ja pitkästä turkista johtuen koulussa sähköiskuja toisistamme. Tämä haittaa pahasti treenejä, sillä Chili ei suostu syömään kädestäni ja välttelee ohjaavaa kättä.

Pepe taasen on aloittanut tanssiharrastuksen koiratanssin ja temppujen opiskelun merkeissä. Tästä uudesta harrastuksesta olemme molemmat todella innoissamme. Tämän vuoden aikana olisi tarkoitus kokeilla myös hakua jomman kumman tai molempienkin kanssa. Mikäli sopivat kisat osuvat täyden kalenterin kanssa yhteen, pyörähdämme myös tottelevaisuuskokeessa Pepen kanssa. Uusia suunnitelmia on paljon, mutta vuosihan on vasta aluillaan!



Videolla pojat ovat lahjaa avaamassa.