perjantai 21. maaliskuuta 2008
Yorkshirenterrieri ry:n kokous 15.3. -08
Viime viikonloppuna olimme Yorkshirenterrieri ry:n vuosikokouksessa. Mukavinta Pepen mielestä oli tietysti muiden yorkkien tapaaminen. Tilaisuuden virallisen osuuden ajan Pepe istui sylissäni jäähyllä. Kokouksen loputtua se pääsi jälleen juoksentelemaan muiden kanssa. Vaikka paikalla oli hirmuisesti pieniä yorkkeja, Pepe bongasi joukosta jälleen suuren rakkautensa, Ilonan. Ilonan perässä juostessa menikin koko loppuaika. Rakkaus ei tosin välttämättä olekaan täysin yksipuolista. Pepen jäähdytellessä sylissäni, tuli Ilona jo kurkkimaan, mihin leikkikaveri oikein jäi.
maanantai 18. helmikuuta 2008
Möllitoko 17.2.08
17.2. Pepe osallistui ensimmäisiin tokokisoihinsa. Kyseessä oli Koiraurheilukeskus Lily´sin järjestämä möllitoko. Minä jännitin koetta tietysti niin, että yöunet menivät.
Koe alkoi aamulla klo 10. Ilmoittautumisten jälkeen kisat alkoivat paikalla makuulla pienissä ryhmissä. Asettauduimme kentälle riviin, jolloin tuomari tuli testaamaan kunkin koiran luoksepäästävyyden. Arvosanamme tästä ensimmäisestä osiosta oli 7. Pepe ei olisi millään malttanut istua paikallaan, vaan olisi halunnut tunkea tuomarin syliin. Kun kaikkien koirien luoksepäästävyys oli testattu, oli vuorossa 2 minuutin mittainen paikalla makaaminen. Me ohjaajat saimme itse valita välimatkan koirasta. Pepe makasi todella hienosti paikallaan koko tehtävän ajan, vaikka yksi kilpakumppaneista lähtikin kesken kaiken liikkeelle. Tästä osiosta tuli siis täysi 10!
Sitten odottelimmekin omaa koevuoroamme monta tuntia. Oma vuoromme olikin vasta toiseksi viimeisimpänä. Eväsleivät olivat mukana, mutta ne eivät maistuneet. Vihdoin pääsimme kehään. Ensimmäisenä oli vuorossa seuraaminen kytkettynä. Pepe kulki kyllä vierelläni, mutta kuono maata viistäen. Itse taas kuljin aivan minne sattuu, eli lähdin jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä kulkemaan vinoon. Juoksuosiossa Pepen kontakti oli paljon parempi. Saimme 6 pistettä.
Seuraava liike oli maahanmeno seuraamisen yhteydessä. (Mölliluokassa varsinainen seuraaminen taluttimetta oli jätetty pois.) Annoin käskyn useampaan kertaan, mutta Pepe oli aivan kuin maahan-käsky olisi ollut sille täysin vieras. Sen sijaan se päätti istahtaa. Tästä liikkeestä siis 0 pistettä.
Sitten vuorossa oli luoksetulo. Pepe lähti riemukkaaseen laukkaan minua kohti heti käskyn saatuaan. Ikävä kyllä laukka päättyi törmäykseen jalkoihini. Törmäyksessä taisi unohtua mihin pitikään tulla, sillä Pepe alkoi nuuskia maata ja se piti komentaa sivulle erikseen. Pisteitä saimme 7,5.
Tämän jälkeen oli vuorossa seisominen seuraamisen yhteydessä. Käskyn saatuaan Pepe liikkui vielä luvattoman monta askelta, mutta pysähtyi kuitenkin. Pisteitä ropisi lopulta ihan mukavasti, eli 8.
Viimeisenä osiona oli estehyppy. Hyppääminenhän on perinteisesti ollut Pepen lempipuuhaa. Tällä kertaa esteen alle laitettu matto kuitenkin kiinnosti enemmän. Matto oli täynnä mielenkiintoisia hajuja, jopa minä pystyin sen näkemään vain mattoa katsomalla. Lopulta Pepe kuitenkin hyppäsi, mutta jatkoi nuuskuttelua heti hypyn jälkeen. Saimme vaivaiset 5 pistettä.
Kokonaisvaikutus oli 8,5, joka mielestäni oli meille varsin hyvä. Kertoimet mukaan luettuina saimme tuloksen 106/160. Näin ollen sijoituimme seitsemänsiksi.
Vaikka moni asia olisi voinut mennä paremminkin, olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseemme olosuhteet, Pepen luonteen ja oman kokemattomuuteni huomioon ottaen. Tästä on hyvä jatkaa. Ennen kaikkea olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että rohkenimme lähteä kisaan mukaan. Upea kokemus kerrassaan. Hei, me kilpaillaan!
Ohessa vielä tuloslista.
Ja omat pisteet kertaalleen.
Kiitos Jani-kepolle kuvista ja hyvin pelanneesta huollosta, Kikalle viimehetken vihjeistä ja parannusehdotuksista sekä kotijoukoille peukkujen pitämisestä!
Koe alkoi aamulla klo 10. Ilmoittautumisten jälkeen kisat alkoivat paikalla makuulla pienissä ryhmissä. Asettauduimme kentälle riviin, jolloin tuomari tuli testaamaan kunkin koiran luoksepäästävyyden. Arvosanamme tästä ensimmäisestä osiosta oli 7. Pepe ei olisi millään malttanut istua paikallaan, vaan olisi halunnut tunkea tuomarin syliin. Kun kaikkien koirien luoksepäästävyys oli testattu, oli vuorossa 2 minuutin mittainen paikalla makaaminen. Me ohjaajat saimme itse valita välimatkan koirasta. Pepe makasi todella hienosti paikallaan koko tehtävän ajan, vaikka yksi kilpakumppaneista lähtikin kesken kaiken liikkeelle. Tästä osiosta tuli siis täysi 10!Sitten odottelimmekin omaa koevuoroamme monta tuntia. Oma vuoromme olikin vasta toiseksi viimeisimpänä. Eväsleivät olivat mukana, mutta ne eivät maistuneet. Vihdoin pääsimme kehään. Ensimmäisenä oli vuorossa seuraaminen kytkettynä. Pepe kulki kyllä vierelläni, mutta kuono maata viistäen. Itse taas kuljin aivan minne sattuu, eli lähdin jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä kulkemaan vinoon. Juoksuosiossa Pepen kontakti oli paljon parempi. Saimme 6 pistettä.
Seuraava liike oli maahanmeno seuraamisen yhteydessä. (Mölliluokassa varsinainen seuraaminen taluttimetta oli jätetty pois.) Annoin käskyn useampaan kertaan, mutta Pepe oli aivan kuin maahan-käsky olisi ollut sille täysin vieras. Sen sijaan se päätti istahtaa. Tästä liikkeestä siis 0 pistettä.
Sitten vuorossa oli luoksetulo. Pepe lähti riemukkaaseen laukkaan minua kohti heti käskyn saatuaan. Ikävä kyllä laukka päättyi törmäykseen jalkoihini. Törmäyksessä taisi unohtua mihin pitikään tulla, sillä Pepe alkoi nuuskia maata ja se piti komentaa sivulle erikseen. Pisteitä saimme 7,5.
Tämän jälkeen oli vuorossa seisominen seuraamisen yhteydessä. Käskyn saatuaan Pepe liikkui vielä luvattoman monta askelta, mutta pysähtyi kuitenkin. Pisteitä ropisi lopulta ihan mukavasti, eli 8.
Viimeisenä osiona oli estehyppy. Hyppääminenhän on perinteisesti ollut Pepen lempipuuhaa. Tällä kertaa esteen alle laitettu matto kuitenkin kiinnosti enemmän. Matto oli täynnä mielenkiintoisia hajuja, jopa minä pystyin sen näkemään vain mattoa katsomalla. Lopulta Pepe kuitenkin hyppäsi, mutta jatkoi nuuskuttelua heti hypyn jälkeen. Saimme vaivaiset 5 pistettä.Kokonaisvaikutus oli 8,5, joka mielestäni oli meille varsin hyvä. Kertoimet mukaan luettuina saimme tuloksen 106/160. Näin ollen sijoituimme seitsemänsiksi.
Vaikka moni asia olisi voinut mennä paremminkin, olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseemme olosuhteet, Pepen luonteen ja oman kokemattomuuteni huomioon ottaen. Tästä on hyvä jatkaa. Ennen kaikkea olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että rohkenimme lähteä kisaan mukaan. Upea kokemus kerrassaan. Hei, me kilpaillaan!
Ohessa vielä tuloslista.
MÖLLILUOKKA
Ja omat pisteet kertaalleen.
| Liike | pisteet | kerroin | pisteet | |||
| Luoksepäästävyys | 7 | 1 | 7 | |||
| Paikalla makaaminen | 10 | 3 | 30 | |||
| Seuraaminen kytkettynä | 6 | 2 | 12 | |||
| Seuraaminen taluttimetta | 4 | |||||
| Maahanmeno seuraamisen yhteydessä | 0 | 2 | 0 | |||
| Luoksetulo | 7,5 | 3 | 22,5 | |||
| Seisominen seuraamisen yhteydessä | 8 | 2 | 16 | |||
| Estehyppy | 5 | 2 | 10 | |||
| Kokonaisvaikutus | 8,5 | 1 | 8,5 | |||
| 106/ | 160 | |||||
Kiitos Jani-kepolle kuvista ja hyvin pelanneesta huollosta, Kikalle viimehetken vihjeistä ja parannusehdotuksista sekä kotijoukoille peukkujen pitämisestä!
tiistai 12. helmikuuta 2008
Pepe 2v

Viime torstaina Pepe täytti 2 vuotta. Syntymäpäivien vietto alkoi tosin jo edellisenä päivänä, kun isi kävi aamulla tuomassa lahjaksi herkullisen savustetun possunkorvan.
Siitä jatkettiinkin sitten lääkäriin uusimaan rokotukset. Lääkäriin Pepe on aina mennyt intoa täynnä, mutta tällä kertaa olikin toisin. Lääkäriaseman ovella alkoi arastelu. Pöydältäkin olisi mielummin kiivetty syliin, kun jääty tutkittavaksi. Edes mukavan eläinlääkärin tarjoamat namit eivät näyttäneet kelpaavan. Mitäs kummaa käytöstä tämä nyt sitten oli? Ilmeiseti syksyinen reissu eläinlääkärille silmätulehduksen tiimoilta oli jäänyt muistiin ikävänä kokemuksena. Silloinhan tulehtunutta silmää tutkittiin ja siihen tiputeltiin kaiken maailman tippoja. Vähitellen Pepe kuitenkin rauhottui ja tajusi, että nyt ei olekaan tiedossa mitään niin ikävää. Rokotuskin oli vain pieni suihkaus nenään. Painoa oli yhteensä 5,4 kg eli 100g enemmän kuin syksyn punnituksessa. Eläinlääkäri tosin kehui, että mitään ylimääräistä ei ollut ja jaloissa tuntui oikein vahvat lihakset. Hammaskiveä kylläkin oli tullut ja nyt aloitimmekin tehostetun hampaiden hoidon.
Lääkärikäynnin jälkeen juhlittiin kotona kakkua syöden. Juhlat jatkuivat tietysti myös seuraavana päivänä, jolloin todellinen merkkipäivä vasta koitti. Kakun syöntiä jatkamaan saapui isi, Jani ja Camilla, minun ja mummon lisäksi. Lahjaksi Pepe sai vielä koirien salamipatukan ja Camillalta kestävän tuntuisen pienen peikkolelun. Pepen jäädessä juhlimaan merkkipäiväänsä kotioloihin, suuntasimme minä ja Jani Ruotsin risteilylle jatkamaan juhlintaa.
keskiviikko 30. tammikuuta 2008
Joulu ja Uusi Vuosi 2008
Joulunaika sujui Pepellä mukavasti. Aattona Pepen paketista löytyi hauska uusi pallo. Sillä oli mukava leikkiä. Kun Pepe oli oman pakettinsa avannut, se seurasi innoissaan mitä muiden paketeista löytyi. Joulupäivänä availtiin lisää lahjoja. Silloin Pepe sai kuivatun mahapalan ja jättimäisen puruluun, josta taitaa riittää järsittävää koko vuodeksi.
Uuden vuoden Pepe otti rauhallisesti vastaan. Rakettien pauke ei paljon tuntunut poikaa häiritsevän. Tänä vuonna on tarkoitus jatkaa tokoilua ja testata omia taitoja kisoissakin. Jos emäntä saisi nämä omat koulujuttunsa kevään aikana päätökseen, niin voisimme paremmin kekittyä Pepen opintoihin...
lauantai 22. joulukuuta 2007
Yorkkien pikkujoulut

Vietimme Yorkshirenterrieri ry:n pikkujouluja 1.12. Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa. Paikalle oli saapunut paljon erikokoisia ja -näköisiä yorkkeja omistajineen. Varsinaisia pikkujouluja edelsi yhdistyksen syyskokous.
Pepe juhli pikkujouluja varsin riehakkaasti. Se juoksenteli ympäriinsä tutustuen kaikkiin vuoron perään. Meno oli vauhdikasta ja iloista. Yllätyksekseni Pepe muisti myös kuunnella tohinan keskellä välillä minuakin. Se tuli kutsusta luokseni ja kävi tottelevaisesti maahankin pyytäessäni. Sitten paikalle saapui Pepen uusi ihastus, Ilona. Sen koommin eivät käskyni enää Pepeä tavoittaneet. Loppuillan Pepe seurasi Ilonaa kuin liimattuna. Kotimatkalla takapenkillä lötkötteli kaikesta tohinasta väsynyt yorkki.
lauantai 24. marraskuuta 2007
Opinnoissa eteenpäin
Pepe on jälleen päässyt opinnoissaan eteenpäin. Olemme nyt suorittaneet Tiltun Koirakoulussa Jatkotottelevaisuus 1 -kurssin. Ensi viikolla pääsemme siis taas aloittamaan uudessa ryhmässä, joka on luonnollisesti Jatkotottelevaisuus 2.
Myös noutokapulan pitäminen alkaa olla Pepestä jo ihan ok juttu. Pepe on tajunnut, että kapula suussa voi vähän liikkuakin, eikä tarvitse vain kyyhöttää alistuneena paikallaan. Muita erityisesti treenattavia juttuja on nyt luoksetulon pysäytys ja kärsivällinen paikallaanmakuu, silloinkin kun poistun näkyvistä. Hienosti Pepe malttaakin jo paikallaan maata varsin pitkiäkin aikoja. Itse olen erittäin tyytyväinen Pepen edistykseen koulussa. Opitun sovellus arkielämään vaatii tosin vielä lisää harjoitusta.
Myös noutokapulan pitäminen alkaa olla Pepestä jo ihan ok juttu. Pepe on tajunnut, että kapula suussa voi vähän liikkuakin, eikä tarvitse vain kyyhöttää alistuneena paikallaan. Muita erityisesti treenattavia juttuja on nyt luoksetulon pysäytys ja kärsivällinen paikallaanmakuu, silloinkin kun poistun näkyvistä. Hienosti Pepe malttaakin jo paikallaan maata varsin pitkiäkin aikoja. Itse olen erittäin tyytyväinen Pepen edistykseen koulussa. Opitun sovellus arkielämään vaatii tosin vielä lisää harjoitusta.
lauantai 13. lokakuuta 2007
Syyskuulumisia
Syksyn tullen alkoi Pepelläkin taas koulu. Olemme nyt siirtyneet Tiltun Koirakoulussa Jatkotottelevaisuus 1 -ryhmään. Siinä harjoittelemme jo koira vapaana. Jännitin aluksi aika paljon sitä, miten tämä vapaana olo Pepeltä onnistuu, kun paikalla on paljon häiriötekijöitä. Jännitys oli kuitenkin aivan turhaa, sillä Pepe kyllä tajuaa hienosti, että koulussa ei välitetä muista. Oikeastaan ainut ongelma meillä on nuuskiminen. Koulussa on nimittäin niin paljon muita hajuja, että välillä Pepe intoutuu nuuskimaan lattiaa vähän liiaksi. Muuten kaikki on tuntunut sujuvan hyvin. Olemme treenanneet paljon ihan samoja perusjuttuja kuin aiemminkin, nyt vain ilman remmiä. Uutena asiana on ollut muun muassa hyppy. Hyppyjähän tosin opettelimme jo kesällä ihan itsekseen. Pepe näyttää pitävän hyppäämisestä. Muutaman kerran se on intoutunut hypyistä jopa niin paljon, että hyppelee esteen yli, vaikka ei olisi tarkoituskaan!
Lisäksi olemme valmennustunneilla harjoitelleet jo Jatkotottelevaisuus 2 -ryhmää varten. Siinä mukaan tuleekin jo paljon haastavampia asioita. Esteen jälkeen pitäisi osata kääntyä ja pysähtyä odottamaan. Pitäisi myös malttaa odottaa paikallaan maaten, vaikka poistun näkyvistä. Odottaminen sujuukin jo melko hyvin Pepeltä. Isoimpana ja vaikeimpana uutena asiana on kuitenkin nouto. Siinä harjoittelemme vasta noutokapulan pitoa suussa, mikä ei Pepestä ole kovinkaan mukavaa. Nyt se kuitenkin jo tajuaa homman nimen ja kovin alistuneen näköisenä pitää kapulaa.
Koirapuistossa olemme säännöllisesti tavannet muiden yorkkien kanssa. Siellä on mukava juoksennella kavereiden kanssa. Jäämme tosin kovasti kaipaamaan yorkkikaveriamme, joukkuetoveriamme, Rusinaa, joka juoksentelee jo pilvien päällä.
Viime viikolla Pepelle tuli silmätulehdus. Yhtenä aamuna huomasimme silmässä olevan rähmää ja tarkemmin katsottuamme silmä oli aivan punainen. Lääkäristä saimme silmätippoja, jotka tepsivätkin heti. Jo seuraavana päivänä silmä oli entisensä. Kuuri täytyy tietysti silti käyttää loppuun.
Nyt ilmojen viilennyttyä Pepe on joutunut jälleen käyttämään takkia. Uusi sadetakki on jo suunnitteilla. Sitä alan ompelemaan kunhan muilta kiireiltäni kerkeän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)