tiistai 31. maaliskuuta 2020
Kotoilua
Viime aikoina lähes koko maailman ihmiset ovat viettäneet pakosta aikaansa kotonaan. Niin mekin. Vaikka jäimmekin kaipaamaan agility- ja tokoharrastuksia, on kotona oleilussa myös hyvät puolensa. Koirat ehtivät saada pidempiä lenkkejä ja ruokapalvelu pelaa säännöllisemmin. Myös etätyötä tekevälle isäntäväelle on tarjolla parasta mahdollista seuraa työpäivän aikana. Aika hyvin ovat lemmikit kuitenkin antaneet työskennellä myös tarvittaessa rauhassa.
Ilmat ovat pääosin suosineet ulkoilua. Mutta löytyy mukavaa puuhaa sisälläkin. Vaikkapa älypelien pelailu. Innokkaat pelaajat odottavat omaa vuoroaan, osa malttamattomammin kuin toiset. Namit löytyvät peleistä jo aika nopeasti. Paitsi Syltillä, joka on usein sitä mieltä, että namit voisi saada helpommin puskemalla ja kehräämällä, kuin rasittamalla suloista pientä päätään.
perjantai 28. helmikuuta 2020
Pepe 14 vuotta!
Taas on vuosi tullut lisää plakkariin seniorillemme ja Pepe täytti 14! Lahjaksi tuli tietysti uusia leluja molempiin koteihin. Asiaankuuluvasti isäntäväki nautti myös juhlapäivän kunniaksi kakkua. Iltalenkillä kävelimme läheiseen Mustiin ja Mirriin valitsemaan synttärisankarille vielä yhden kivan lelun. Illalla vietimme koko lauman kanssa peli-iltaa pelaillen älypelejä. Niitä on viimeaikoina taas harrastettu. Ikäisekseen Pepe voi hyvin. Vaikka näkö ja kuulo ovat jo heikentyneet, arki sujuu leppoisasti ja elämä maistuu.
perjantai 31. tammikuuta 2020
Toivo, pieni suuri taistelija
Uusi vuosi on aloitettu onnellisena siitä, että laumamme saa jatkaa edelleen täysilukuisena. Joulun välipäivinä näytti nimittäin todella surkealle.
Joulukuun puolivälissä vein Toivon päivystykseen, kun mikään ei pysynyt sisällä ja ahmatti menetti täysin ruokahalunsa. Ennen sitä oli ehkä jo muutaman viikon ajan oksennettu aamuyöstä kirkasta nestettä. Ajattelin, että oli vain närästystä. Päivystyksessä ei verikokeista ja ulkoisista tutkimuksista löytynyt mitään poikkeavaa. Kotiin lähdettiin pahoinvointilääkekuurin kanssa. Ruokahalu ei parantunut parissa päivässä, joten kävimme jälleen lääkärissä. Mukaan saimme nyt mielialalääkettä, joka parantaa ruokahalua. Ruoka alkoikin taas maistua. Mutta kun pahoinvointilääke jouluna loppui, alkoi oksentelu taas. Varasimme ajan heti ensimmäiseksi arkipäiväksi, eli perjantaiksi vatsaontelon ultraan luottolääkäriasemallemme Livetiin.
Ultrassa näkyikin sitten surkeita uutisia. Haiman luona näytti olevan kasvain. Haimakasvaimen ennuste on lähes aina huono. Jouduin tekemään raskaan päätöksen, yritetäänkö leikata vai päästetäänkö rakas kissa pois. Päätös oli selvä, kaikki mahdollinen yritetään! Jos vain on pienikin "Toivon" kipinä. Onhan kyse rakkaasta perheenjäsenestä. Eikä Toivo kuitenkaan ole vielä kovin vanha. Leikkaus sovittiin heti maanantaiksi. Mutta kyllä viikonloppu olikin kurja. Itkin käytännössä koko viikonlopun. Edessä oli iso leikkaus. Vain avaamalla koko vatsa, tilanteen todellinen laita selviäisi. Ja mikäli tilanne näyttäisi toivottomalta, ei herätystä enää olisi.
Maanantaina sitten vein Toivon leikattavaksi ja istuin kädet täristen odottamaan puhelua lääkäristä. Hoitajan sitten soittaessa, sainkin ilouutisia. Kasvain ei ollutkaan haimassa, kuten ultrassa näytti, vaan paksusuolessa ja sen pystyi poistamaan. Etäpesäkkeitä ei löytynyt ja kaikki muu näytti olevan kunnossa. Pieni suuri taistelijani oli selvinnyt tästäkin! Kotiin saatiin illalla tokkurainen katti verkkopuvussa kauluri mukanaan.
Toivo toipui leikkauksesta nopeasti ja hyvin. Kauluria ei pidetty montaa päivää ja verkkopuvun prakatessa Toivo sai vanhoista pitkiksistä tuunatun muotiluomuksen. Vuosi vaihtui siis kotona toipilasta hoivaten.

Toivo kuitenkin alkoi reilun viikon päästä leikkauksesta jälleen oksentelemaan kirkasta nestettä aamuyöllä. Suorittamani eläinkokeen perusteella kyse oli tyhjästä mahasta ja sen aiheuttamasta närästyksestä. Heräsin nimittäin muutamana yönä kolmelta Toivoa ruokkimaan, ja silloin ei oksennusta tullut. Lääkärin kanssa päätettiin aloittaa närästyslääke Pepcid. Ja sen myötä oksentelu on loppunut. Patologille lähetetyn kasvaimen tuloksia ei vain kuulunut. Lopulta nekin sitten tulivat. Oli kuulemma ollut patologikin ymmällään. Kas vain, kasvain ei ollutkaan kasvain, vaan imusolmukkeen immunologinen tulehdustila. Eivät olleet nähneet niin suurta. Aiheuttaja voi olla paikallinen reaktio loistartuntaan, ruoka-aineallergia tai IBD. Nyt Toivo ja koko muu lauma tietysti madotettiin.
Vatsa kuitenkin meni seuraavaksi aivan löysäksi. Vaihdettiin hypoallergeeniseen ruokaan, yritettiin vatsa-antibioottia ja Enteromicroa. Mikään ei tuntunut vaikuttavan. Tällä viikolla on sitten otettu uudet verikokeet, joiden tulokset sain tänään tietää olevan kunnossa. Vahvin epäilys on nyt IBD, eli eräänlainen ärtyneen suolen oireyhtymä. Kortisonin pitäisi tehota siihen, joten se aloitettiin heti tänään.
Muuten Toivo on jälleen oma itsensä. Se syö hyvin, nukkuu, leikkii, vaanii Sylttiä ja on ylipäätään kaikessa mukana. Toivottavasti kortisoni tepsii pian, niin saadaan masu taas kuntoon. Mutta ei voi muuta kuin todeta, että kyseessä on todellinen taistelija!
tiistai 24. joulukuuta 2019
keskiviikko 27. marraskuuta 2019
Koiraleirillä
Lokakuun lopussa osallistuimme jälleen, hieman väärää rotua edustaen, schipperkeleirille Chilin ja Curryn kanssa. Paikka oli sama kuin viime vuonna, eli Kuralan kartanotila Yläneellä. Säät olivat hieman sateiset ja syksyiset illat jo pimeitä ja kylmiä, mutta se ei harrastamasta estänyt. Pojat saivat taas kokeilla peltojälkeä. Chili oli siinä ehdottomasti pikkuveljeään taitavampi. Hallissa pääsimme vähän treenailemaan agilityä ja tokoa. Illat venyivät jälleen pitkiksi hyvässä seurassa.
torstai 31. lokakuuta 2019
Chili 11v!
Lokakuun 5. juhlittiin jälleen Chilin syntymäpäiviä. Ikä ei vielä pientä miestä paina, vaan tutut ja etenkin tuntemattomat haukutaan edelleen yhtä ponnekkaasti kuin ennenkin. Lahjaksi saatu pieni lelu meni heti ensimmäiseksi Curryn käyttöön, mutta kun Curryn kiinnostus siihen lopahti, intoutui Chilikin sillä leikkimään. Tuiki tarpeellinen lahja pimeisiin iltoihin on myös uusi kirkas valo taluttimeen.
sunnuntai 29. syyskuuta 2019
Möllirally 1.9.
Hartolan seudun eläinsuojeluyhdistys järjesti möllirallykisat 1.9. Mäntyharjulla, ja koska meillä oli muutakin ohjelmaa sille viikonlopulle pitäjässä, ilmoitin Curryn ja Chilin mukaan. Chilin kanssa emme ole rally-tokoa juuri enää treenanneet, joten tavoitteena oli vain syödä nakkia ja pitää hauskaa. Toiveissa oli, että mitään mielenkiintoisempaa ei olisi herran mielessä silloin ja se kiinnittäisi huomionsa yhteiseen tekemiseen. Chilihän tekee todella hienosti silloin kun sille päälle sattuu. Curry taas ei ole juuri rally-tokon liikkeitä harjoitellut, mutta tokokoirana monet liikkeet sujuvat siltä automaattisesti. Sen sijaan Curryn kanssa tavoitteemme oli testata, kuinka hyvin keskinäinen yhteistyömme sujuu ja miten pitää (etenkin Curryn) pää kylmänä.
Sattui kesän viimeinen kuuma hellepäivä ja odottelimme vuoroamme varjossa. Ensin oli onneksi vuorossa Chili, jota joudun aika paljon virittelemään työskentelymoodiin. Radalla Chili teki kaiken todella hienosti! Yhden liikkeen uusimme, siitä -3pistettä ja talutin kiristyi kerran eli -1piste. Yhteensä pisteitä kertyi siis 96!
Curryn sainkin vaihtaa melkein lennosta kehään. Tämähän toimi hänen kohdallaan hyvin, sillä liika virittely vain kuumentaa tämän koiran. Erittäin hienoa työskentelyä oli myös Currylla. Kerran se istui vahingossa kesken kiertämisen, jolloin uusimme liikkeen eli -3pistettä. Talutin kiristyi kaksi kertaa, siitä siis - 2pistettä. Kokonaispisteikisi tuli siis 95!
Todella hienot suoritukset helteestä ja harjoituksenpuutteesta huolimatta molemmilla pojilla! Palkinnoille emme hienoista pistesaaliista huolimatta yltäneet, tuomari taisi olla aika löysä arvosteluissaan ja meitä paremmat pisteet oli neljällä koirakolla. Mutta sijat 5 ja 6 17stä oli kyllä pikku yorkeilta hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







