maanantai 29. elokuuta 2022
Toivo ja Syltti 11 vuotta!
tiistai 5. heinäkuuta 2022
Chili 5.10.2008 - 23.6.2022
Chili oli oman tiensä kulkija. Lenkeillä nuuskittiin tarkkaan muiden viestit, etenkin narttujen. Chili suhtautui vieraisiin varauksellisesti ja haukkui naapurit. Omaa perhettä ja tuttuja kohtaan se oli kuitenkin mitä rakastavin. Chili nautti läheistensä seurasta, mutta myös lämpimästä. Saunaan se oli usein ensimmäisenä menossa, avaten raollaan olevan oven kuonollaan. Ilmojen lämmetessä se kävi terassille aurinkoon ensimmäisenä pötköttämään, sitä pidimme varmana kevään merkkinä.
Chiliä ei ollut läheskään yhtä helppo kouluttaa, kuin Pepeä tai Currya. Leluista se ei treenatessa juuri välittänyt ja namitkin piti olla extraherkkua. Silti harrastimme Chilin kanssa paljon. Se osasi hienosti tokoa ja kävimme useissa möllikisoissa. Virallisiin kisoihin emme kuitenkaan siinä päätyneet, sillä koko suorituksen tekeminen ilman kehuja ei sitä kiinnostanut. Rallytoko sen sijaan sopi sille oivasti. Sain kehua ja kannustaa koko radan ajan, jolloin motivaatio tekemiseen säilyi. Kisasimme siinä alokasluokan koulutustunnuksen RTK1. Chili olikin ensimmäinen yorkshirenterrieri Suomessa, joka oli rallytokossa kisannut ja saavuttanut koulutustunnuksen.
Ikävä ja suru on suunnaton. Olen kiitollinen jokaisesta yhteisestä hetkestä.
"Sinä odotit kevättä, kesää uutta,
sen valoa, lämpöä, suloisuutta.
Sait kauneimman, ihanan uuden maan.
Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan."
Kohtaamme vielä siellä missä on ikuinen kesä.
keskiviikko 22. kesäkuuta 2022
Lakkovahtikoira
Toukokuun alussa opettajat menivät viikoksi lakkoon. Lakkovahtivuoro osui myös omalle kohdalleni. Päätin ottaa mahdollisille rikkureille pelotteeksi mukaan lakkovahtikoiran. Curry pääsi siis kanssani päivystämään yhdeksi aamupäiväksi koulun ulkopuolelle. Ilma oli kolea ja aika kävi pitkäksi, molemmilla. Lopulta istuin Curry sylissäni retkituolilla huopaan kääriytyneenä. Onneksi seurana oli myös muutama muu vahtivuoroinen opettaja. Mutta yhtään rikkuria emme kyllä kohdanneet.
maanantai 30. toukokuuta 2022
Vappupiknik aksahallilla
Kevät on ollut viileä ja epävakainen. Vappukin osui viikonlopulle ja sadetta oli luvassa jälleen. Koska halusimme vähän vapputunnelmaa kuitenkin, päätimme viettää sunnuntai-illan aksatreeneissä vappupiknikin. Hallissa kolea ja sateinen sääkään ei haitannut. Ei muuta kuin pöytäeste koreaksi!
Agility jäikin nyt kesätauolle. Taitavat urheilijat asettuivat kevään viralliseen yhteiskuvaan.
tiistai 26. huhtikuuta 2022
Kevättä ilmassa
keskiviikko 30. maaliskuuta 2022
Pepe 7.2.2006-2.3.2022
Pepe oli elämäni suurin opettaja koiruuksissa. Sen kautta tutustuin moniin ihaniin ihmisiin, koiriin ja koiraharrastuslajeihin. Koimme yhdessä paljon. Pepe kokeili agilityä, uraa kaverikoirana ja koulukoirana. Pääasiallinen harrastus oli kuitenkin tottelevaisuus. Pepe oli taitava ja innokas niissä kaikissa. Sen kanssa oli helppo harrastaa mitä vain. Pepe oli mainio pentujen kanssa ja omasi niin hyvän itsetunnon, ettei häiriintynyt turhia kissojen kujeista tai toisten koirien puuhista. Se sieti muilta kaikenlaista, mutta komensi jämäkästi silloin kun oli aihetta. Se oli paras leikkikaveri Chilille ja Currylle. Pepe opetti minulle, miten koirien kanssa ollaan. Opetti, mitä on koiran täysin pyyteetön rakkaus. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Ikävä ja kaipaus on kova. Surua lisää myös rakkaan Mamman, kissojen ja koirien luottohoitajan menetys. Toisaalta lohdullista on se, että he ovat taas yhdessä. Pepe on jälleen Mamman sylissä.
Pepe 7.2.2006-2.3.2022
Vaan ylitse kaikkien kyynelten
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
tiistai 22. helmikuuta 2022
Pepe 16v!
Niin vain saavutti Pepe jo kunnioitettavan 16 vuoden iän. Tahti on hidastunut vuosien myötä, mihin on paljon vaikuttanut näön menetys. Lenkeillä, varsinkin pimeällä ja liukkaalla, ei eteneminen oikein suju. Tarpeet tehdään jo parkkipaikan jälkeen. Nyt iltojen käydessä valoissammiksi matkanteko sujuu vähän paremmin. Vaikka muut aistit ovat heikentyneet, nenä onneksi toimii hyvin! Lenkilläkin nuuskutellaan paljon. Nenäänsä Pepe saa käyttää myös älypelejä pelatessaan. Se onkin edelleen innostava ja hyvä aktiviteetti. Lahjaksi Pepelle ostettiin lampaantalja, joka on osoittautunut jo mieluisaksi nukkumapaikaksi.







