maanantai 10. heinäkuuta 2023

Syltti 12v!

 

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä juhlittiin 12-vuotiasta Sylttiä. Syltti on varmasti perheemme helpoin lemmikki. Se harvoin saa mitään häslinkiä aikaan. Syltti on myös ainut, jota Touho hieman kunnioittaa. Syltin päälle ei hypitä. Touho tosin välillä haukkuu Sylttiä ja usein Syltti vain katsoo sitä paikallaan. Muutaman kerran se tosin on kyllästynyt pennun lähestymisyrityksiin ja huitaissut tassullaan.

Joka yö Syltti tulee sängyn viereen omaan petiinsä nukkumaan. Joskus se saattaa vaativasti maukua, että ikkuna ulkotarhaan pitäisi avata. Ruoka syödään hitaasti maistellen, ja se onkin ainut lemmikeistämme, joka ei kelpuuta mitä tahansa ruokaa. Syltin hienostunut makuaisti kertoo, milloin kermajuusto on väärän merkkistä.

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Täys Touho päällä

 

Touho on nimensä mukaisesti aika touhukas. Se on saanut nopeasti kotimme ja perheemme sekaisin. Virtaa riittää mahdottomasti. Ensimmäisen viikon jälkeen Curry toipui hieman järkytyksestään ja on alkanut kisailla leluista Touhon kanssa. Sitä olin kovasti odottanutkin, sillä lähes vuoteen ei kukaan ole kilpaillut leluista sen kanssa ja Curry oli hieman apea. Nyt se käy itsekin lelulaatikolla valitsemassa leluja ja kivointahan on, kun joku toinen niitä haluaisi. Välillä kotona on melkoinen rähinä, kun kaksi terrieriä vetää samaa lelua.



Touho on keksinyt painikaverikseen myös Mängin. Mängi on niin kiltti, että sietää Touhon hyppimistä päälleen liiankin hyvin. Välillä se ottaa painiotteeseen innokkaan koiranpennun. Onneksi se tajuaa myös hypätä ylös ulottumattomiin silloin, kun sille riittää. Usein muut lemmikit välttelevätkin lattiatasoa, jolla pieni riiviö terrorisoi kaikkia. Toistaiseksi turvaan pääsee tarvittaessa vielä sohvalle, sängylle ja nojatuoleille, joihin Touho ei pääse hyppäämään. Kovaa vauhtia se kyllä kasvaa. Korvat ovat nyt viikon sisällä nousseet pystyyn. Ruokaa se syö ahnaasti. Painoa on nyt 1,9kg. Kovasti treenaillaan odottamista, istumista, maahan menoa ja tietysti kontaktia.

keskiviikko 31. toukokuuta 2023

Touho


 Helatorstaina haimme Raumalta Pirjo Väkiparralta hieman lisää elämää taloon. Pikkuinen biewerterrieripentu Touho on nyt osa perhettämme! Varsinaiseksi touhottajaksi Touho onkin osoittautunut nyt muutaman viikon aikana. Se on myös pitänyt omistajat touhukkaina pissansiivoajina. Curry ei varsinaisesti ollut mielissään uudesta pikkuveljestä. Hiljalleen se tuntuu kyllä lämpiävän, sillä terrierimäisesti on jo lelua vedetty. Tervetuloa kotiin rakas Touho!

lauantai 29. huhtikuuta 2023

Pikkujätti

 

Ihan pikkuinen pentu Mängi ei enää ole. Nyt se on nimittäin kasvanut jo Syltin kokoiseksi ja mennyt painossa ohi muutamalla sadalla grammalla. Painoa on tällä hetkellä 3kg ja ikää puoli vuotta. Kuinkahan isoksi se meinaa kasvaa? Ainakin ruokahalu on kova. Sen sisäinen kello kertoo kyllä milloin ruoka-aika on lähestymässä ja se alkaa naukua jo hyvissä ajoin. Oma kuppi hotkitaan hetkessä tyhjäksi ja sitten mennään jo Syltin kupille. Jos emme ole vahtimassa ja estämässä Mängiä, Syltti luovuttaa suosiolla loput ateriastaan pikkuveljelle. Mahdoton pikkujätti!

keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Sulassa sovussa


 Syltti ja Curry tuntuvat hyväksyneen Mängin osaksi laumaa. Curry ei täysin ymmärrä puskemista eikä pienen kissan leikkiinkutsuyrityksiä, mutta sietää hyvin Mängin läsnäolon. Onpa se antanut Mängin jopa tulla samaan petiin kanssaan. Yleensä Curry siirtyy, mikäli toinen tunkee liian lähelle.

Syltti on alun sähisemisen jälkeen sietänyt Mängiä hienosti. Välillä ne juoksevat peräkkäin pitkin taloa. Syltti sanoo sitten kun riittää ja Mängi uskoo. Ajoittain Syltti jopa innostuu ohi mennen hieman nuolemaan Mängiä. Iltaisin ne loikoilevat usein samassa kiipeilypuussa, tosin eri tasoilla.



tiistai 28. helmikuuta 2023

Mängi kotiutuu

 Mängi on kotiutunut hienosti perheeseemme. Se on todella seurallinen ja kaikessa mukana. Varsinkin ruokailussa. Ruokahalu tuntuu olevan loputon. Kaikki kelpaa, omat ja muiden ruuat. Nopeasti oman kupin tyhjennettyään se on jo Syltin kupilla. Sitten täytyy mennä tarkastamaan, jos Curryn kipolla pääsisi osingoille. Onpa se napannut leivän paahtimesta ja maistellut spaghettia suoraan kattilasta. Ja palan painikkeeksi lipsinyt hieman iltateetä. Tällä ruokahaulla kasvu lienee taattu. Painoa on nyt 2,5kg.

Viime viikolla Mängi kävi lääkärissä kastraatiossa. Pienen toimenpiteen jälkeen se oli hetkessä oma itsensä. Aamuisin ja iltaisin on hirveät hepulit ja riehumiset käynnissä. Mängi on taitava löytämään erilaisia aarteita, joita se käy nappaamassa tietäen tekevänsä jotain kiellettyä. Näitä ovat muun muassa kasvien kuivat lehdet Janin huoneesta ja vessojen pelletit. Erilaiset kissanlelut tietysti myös saavat kyytiä. Mängi on myös kova poika juttelemaan. Se miukuu vaativasti lähes joka käänteessä.

Iltaisin usein sylittelemme. Monesti pöydän ääressä Mängi tunkee kovaäänisesti kehräten itsensä aivan kiinni vartalooni, eikä esimerkiksi lehden lukemisesta tahdo tulla mitään. Päivisin lempipaikka nukkumiseen on löytynyt kylpyhuoneen lattialta,jossa on mukava lattialämmitys.



tiistai 31. tammikuuta 2023

Mängi

 

Suurten surujen kohdattua laumaamme vuoden sisään, on koti alkanut tuntua hiljaiselta. Koska tilaa sydämisämme ja kodissa nyt jälleen on, päätimme tarjota paikkaa uudelle pienelle perheenjäsenelle. Mängi muutti meille tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Hän on Kauhavan kettutarhoilta pakkasilta pelastettu pieni villikissa. Hyvä ystäväni Nina oli ottanut kasan näitä loukutettuja pentuja luokseen, hoitanut, rokottanut ja kesyttänyt ne luovutuskuntoon. Hyvää työtä Nina onkin tehnyt, sillä Mängi on kehittynyt pienestä arasta sähisijästä reippaksi ja sosiaaliseksi pikku kissaksi. Mängi oli loukutettu 21.11. arviolta kuuden viikon ikäisenä villikissana. Nyt noin 16-viikkoisena se on jo hieno kotikissa. Mängistä kasvaa varmasti iso poika. Jo nyt on painoa noin 2,3kg ja se on melkeinpä Syltin kokoinen vaikkakin kevyempi. Sen tassut ovat isot ja häntä todella pitkä. Tervetuloa kotiin rakas Mängi!