Kävimme kevään aikana myös Yorkshirenterrieri ry:n järjestämässä kehonhuoltoillassa, jossa tehtiin lähinnä meille tuttuja jumppaliikkeitä. Curry olikin siellä oikein esimerkkinä ja sai näyttää muille, miten liikkeet suoritetaan. Mukavaa on ollut jumpata!
tiistai 30. huhtikuuta 2024
Jumppaa
lauantai 30. maaliskuuta 2024
Touho 1v!
24.3. Touho täytti vuoden! Nyt hän ei ole mikään pikkupentu, joten pitäisi osata hieman käyttäytyäkin. Näin ei kyllä ihan ole. Sisäsiisteys ei ole vielä täysin kunnossa. Touho kävi helmikuussa kastraatiossa ja merkkailu on kyllä loppunut. Pissit tehdään nyt pääsääntöisesti ulos, mutta etenkin aamulla täytyy itse olla nopea toimissaan, ettei lammikko ehdi tulla sisään. Touho on hieman arka ja epävarma vieraita kohtaan ja haukkuu käytännössä kaikelle ja kaikille. Kotona arkuutta ei esiinny, vaan talossamme asuu pieni terroristi, joka piinaa kissoja ja Currya.
Toisaalta Touho on hyvin oppivainen ja innokas tekemään. Koirakoulussa opinnot sujuvat hyvin. Touho oppii nopeasti ja on ahnas palkalle, niin nameille, leluille kuin kehuille ja rapsutuksillekin.
Kotona parasta on, kun isoveli Curry leikkii sen kanssa leluilla. Välillä kuuluukin hirveä ärinä, kun terierit vetävät samaa lelua. Myös Mängi intoutuu välillä painimaan Touhon kanssa. Silloinkin meno saattaa olla aika hurjan näköistä.
Touho osaa olla todella rakastettava kotiväelle. Se pitää läheisyydestä ja rapsuttelusta eikä säästele suukkoja!
sunnuntai 25. helmikuuta 2024
Treenailua kavereiden kanssa
Pitkästä aikaa saimme treeniseuraa Ninan porukasta! Hyvitykseksi satunnaisista tuurauksista koirakoulullamme OivaKoiralla saan käyttää tilaa silloin tällöin omiin treeneihini. Ja mikäs onkaan sen mukavampaa ja tehokkaampaa kun saada treeniseuraa kivoista kavereista. Ninan porukka siis liittyi seuraamme. Varsinaisina treenaajina olivat Touho ja Dora, mutta myös vanhat aksakamut Curry, Didi ja Diva pääsivät mukaan. Mukavaa oli ja tämä tehdään toistekin!
keskiviikko 31. tammikuuta 2024
Vuosi Mängiä
Tammikuun lopussa tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun Mängi-kissa saapui piristämään elämäämme. Mängin kanssa kävimme rokotuksilla ja pitkähäntäinen, kiltti kissa sai paljon kehuja lääkäriltä. Painoa on nyt tasan 5 kiloa, joka lääkärin mukaan on juuri sopiva Mängille.
Kotona Mängi edelleen muistaa hyvin ruoka-ajat ja ilmoittaa niiden lähestymisestä äänekkäästi. Touhon kanssa välillä painitaan ja joskus ajetaan hieman Sylttiä takaa. Mängiä kiinnostaa erityisesti vesi, ja sen mielestä onkin mukava katsella, kun hanasta lasketaan vettä. Suihkun lattiakaivo on myös niin kiinnostava, että kaivon ritilä on vähän väliä siiretty pois paikoiltaan. Vessapaperia on kiva vedellä rullasta.
Mängi ei nuku sängyssä, vaan yöt kiipeilypuun ylimmällä tasolla. Aamulla se tulee kyllä heti sänkyyn kuullessaan herätyskellon soivan. Kiltisti se tulee myös kutsuttaessa esimerkiksi hampaiden pesulle. Saahan siitä myös namia.
lauantai 23. joulukuuta 2023
keskiviikko 29. marraskuuta 2023
Touho tokaluokkalainen
Touho on ahkerasti viikottain käynyt koirakoulussa. Jotain edistymistä lienee tapahtunut, kun pääsimme jälleen seuraavalle tasolle. Perustottelevaisuus taluttimessa on nyt suoritettu ja ovet vaativampiin ryhmiin aukesivat. Seuraavaksi Touho menee kokeilemaan rally-tokoa. Ihan kaikki opit eivät vaan arjessa näy...
maanantai 30. lokakuuta 2023
Mängi 1v!
Ruokahalu on kova, ja Mängi alkaakin muistuttaa kovaäänisesti naukuen jo hyvissä ajoin lähestyvästä ruoka-ajasta. Painoa on nyt 4,4 kg, ja se onkin jo perheen isoin lemmikki. Mängi pitää vettä erityisen kiinnostavana elementtinä. Välillä kokeillaan juomakupin vettä tassulla, tiskialtaan ja suihkun vesinoroja seurataan tarkkaan. Jos hanan jättäisi tiputtamaan vettä tippa kerrallaan, jaksaisi sitä vahtia ikuisuuden. Mängi on mainio persoona, josta on tullut meille hirmuisen rakas!






