Kevät on ollut tänä vuonna aikaisessa ja maa on ollut lumeton jo pitkään. Muutamia lämpimiä päiviä on ollut, mutta myös raakoja tuulisia kausia. Olemme silti päässeet kivasti ulkoilemaan, lenkkimaastot ovat hyvässä kunnossa. Kissat ovat myös päässeet muutamina lämpiminä päivinä kattilaan. Touho on oppinut pyytämään nappia painamalla ulos pihalle, ja sinne se haluaisikin nyt jatkuvasti. Vuoden ensimmäinen punkki iski kiinni Curryyn ja koirat saivatkin sitten heti punkkilääkityksen. Odotamme kovasti ilmojen vielä lämpiävän, jotta pääsemme toden teolla nauttimaan ulkoilusta pihalla.
tiistai 29. huhtikuuta 2025
Kevättä kohti
sunnuntai 30. maaliskuuta 2025
Touho 2v!
Touho on ahkera koululainen ja käymme viikottain koirakoulussa. Touho oppii nopeasti uusia asioita, mutta haasteena ovat olleet toiset koirat. Kevään aikana Touho on kuitenkin oppinut olemaan koulussa välittämättä muista ja käyttäytynyt mallikelpoisesti.
Kotona on kiva leikkiä Curryn ja Mängin kanssa. Välillä tosin pitää haukkua, jos kumpaakaan ei huvita juuri sillä hetkellä leikki. Sylttiä haukutaan usein myös ja ajetaan takaa, jos se singahtelee tasolta toiselle. Touho on innokas leluilla leikkijä, herkkusuu, mutta ennen kaikkea se rakastaa rapsutuksia. Usein se tökkääkin kättä vaativasti haluten rapsutusten vielä jatkuvan.
Syntymäpäiväänsä Touho vietti käymällä koulussa ja herkuttelemalla kotona. Lahjaksi käytiin ostamassa uudet valjaat ja lisää nameja.
torstai 20. helmikuuta 2025
Treenailua ystävien kanssa
torstai 30. tammikuuta 2025
Vieraita
Joululomalla meillä kävi useampiakin vieraita. Ennakkoluuloista huolimatta Touho käyttäytyikin oikein hienosti. Aluksi piti tietysti haukkua, mutta sitten se rauhoittui ja välillä vaati kovastikin vierailta rapsutuksia. Jännimmät vieraat olivat tietysti Curryn sukulaiset, siskopuoli Nala ja Roni-veli. Varsin rauhallisesti olivat koirat keskenään. Touho tutustui rohkeasti ja olisi halunnut vähän leikkiäkin. Vieraita kyllä kiinnosti kovin kissat, jotka viihtyivät lähinnä näkymättömissä kylpyhuoneessa. Syltti tuli rohkeammin aikaa myöten esille, mutta Mängiä ujostutti ja se kävi vain pikaisesti näyttäytymässä, kun hieman ruokaa tarjottiin.
maanantai 23. joulukuuta 2024
keskiviikko 27. marraskuuta 2024
Haukutuin lenkki
Musti ja Mirri järjesti marraskuussa hyväntekeväisyystempauksen nimeltä Haukutuin lenkki. Jokainen osallistuja tienasi kodittomille koirille kilon ruokaa. Koska tapahtuma järjestettiin ihan kotinurkilla, päätimme Touhon kanssa osallistua. Paitsi että saimme olla mukana tekemässä hyvää, Touho sai myös mainion kokemuksen jälleen muista koirista. Alussa piti tietysti teeman mukaisesti haukkua, mutta lenkin edetessä haukkuminen jäi. Muihin koiriin ei Touho uskaltanut tutustua ja vähän väliä piti hyppiä jalkaa vasten turvaa hakemaan, mutta reippaasti selvisimme kuitenkin lenkistä. Pissit rentouduttiin tekemään vasta kotimatkalla. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä kokemus ja tuli hienosti autettua myös kodittomia koiria!
torstai 31. lokakuuta 2024
Mängi 2v!
10.10. juhlittiin Mängin 2-vuotissyntymäpäiviä. Mängi sai uuden pallonmuotoisen raapimapuun, joka onkin ollut jo niin kovassa käytössä, että naruja on pitänyt liimailla siihen uudestaan kiinni. Valitettavasti Mängiä on vaivannut kutina ja vatsavaivat. Tarkassa ultrassa näkyi kovin tulehtunut suolisto. Mängi sai kortisonilääkityksen nyt alkuun. Katsotaan lääkitys sopivaksi sitten tilanten rauhoituttua. Nyt vointi on jo hieman parempi. Mängi antaa hoitaa itseänsä todella hienosti! Se on niin kiltti kissa, että koskaan se ei sähise tai ole vihainen sitä hoidettaessa. Ja rakas se on myös. Todella rakas!




