torstai 31. tammikuuta 2013

Uusia kujeita, tänäkin vuonna

Joulun aika sujui laumassamme mukavasti. Pepe ja Chili pääsivät joulunviettoon paitsi kotona ja mummolla, myös Janin äidillä ja mummulla ja papalla. Toivo ja Syltti juhlivat joulua vain kotioloissa. Chili malttoi odottaa nätisti pakettien avaamista vieressä istuen, kun taas Pepe tapansa mukaan oli jokaisen paketin avaamisessa turhankin innokkaasti mukana. Röyhkeästi se nappasi jokaisen paketista ilmestyneen lelun omaan käyttöönsä. Meinasipa se jo ennen joulua viedä paketoimattomat lahjatkin. Toivoa ja Sylttiä kiinnosti aluksi eniten pakettinarut, mutta sisällön paljastutua, nekin intoutuivat uusista leluistaan.

Uusi vuosi on alkanut ihan mukavasti. Toivo on keksinyt jälleen uusia kujeita, eikä koskaan töistä palattuaan tiedä mikä yllätys kotona odottaakaan. Siivoaminen siihen kuitenkin yleensä liittyy. Mitä pidempi työpäivä on ollut, sen todennäköisemmin aika on käynyt pitkäksi ja on ollut keksittävä omaa puuhailtavaa. Mieluisinta Toivolle on selvästi papereiden silppuaminen. Posti ja mainoslehtiset saavat kyytiä, mikäli niitä on jätetty pöydille. Keittiön astiakaapit Toivo on myös oppinut aukomaan. Sieltä oli sitten eräänäkin päivänä napattu "turvaan" nostettu suklaalevy. Itse suklaa ei onneksi kovinkaan ollut maistunut. Sen sijaan käärepaperi löytyi silputtuna keittiön matolta. Olisikohan lapsilukoista apua?

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

perjantai 30. marraskuuta 2012

Koulukoira Pepe


Pepe on taas tänä syksynä jatkanut koulukoiran hommia. Työssään se on oiva, innokas tapaamaan oppilaita, mutta osaa kyllä rauhoittuakin lepäilemään tuntien ajaksi. Se osaa odottaa tarvittaessa yksin luokassa ja menee tervehtimään oppilaita vasta luvan saatuaan. Yhtä innokkaasti otetaan rapsutukset vastaan kaikilta, myös erityispuolen autistioppilailta. Pienessä koirassa on se hyvä puoli, että sitä saattavat rohkaistua silittämään myös koiria pelkäävät.

Välitunnilla näytämme vähän temppuja, leikimme leluilla ja ihan vaan juttelemme koirista oppilaiden kanssa. Oppitunneilla Pepe kiertelee rauhallisesti pulpettien välissä jokaisen luona siliteltävänä tai tarpeen mukaan käy viereeni makoilemaan ja odottelemaan. Ahkerasta tottelevaisuuskoulutuksesta on tässä työssä hyötyä. Työpäivä on mieluisesta toimenkuvasta huolimatta Pepelle rankka. Töiden jälkeen päiväunet ovat paikallaan, onhan koko päivä otettu vastaan hellittelyjä.

Pepe on saavuttanut koulussa suuren suosion. Koulukoira on odotettu vieras, joka piristää mukavasti arkista aherrusta. Oppilaat kyselivätkin jo, milloin Pepe taas tulee kouluun. No, kunhan emäntä toipuu jälleen työkuntoon on Pepe otettava taas mukaan. Toistaiseksi Pepe ei vielä käy ihan itsenäisesti töissä.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Chili 4v!





5.10. Chili täytti 4 vuotta! Mummo oli jälleen leiponut hienon kakun, josta sankari itse innokkaasti lipoi kermoja päältä. Lahjaksi Chili sai hienon uuden talvitakin. Ja pitihän Pepelle ostaa samanlainen. Muutama pakkaspäivä piti huolta, että takkeja päästiin myös testaamaan. Kulmakunnan komeimmat rotsit kuulemma!

Chili on parantanut käytöstään huomattavasti vuoden aikana. Ohi kulkevia naapureita ei haukuta enää lyttyyn, useimmiten tyydytään vain vahtimaan silmä kovana, että kulkevat varmasti ohi. Ja naapurin koiriakaan ei enää viitsi komentaa. Mummon kanssa Chili on käynyt ahkerasti Tapiolan Sampokujalla katselemassa ihmisvilinää. Oikeastaan onkin aika kivaa, kun joku pysähtyy silittelemään. Isin luona kyläillessä on mukavaa pötkähtää sohvalle rapsuteltavaksi. Tätä menoa tassutellaan vielä Pepen jälkiä pitkin kaverikoiraksi!

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Iloa ja surua



Syksy on tullut ja tuonut meille mukanaan paljon arkisia iloja, mutta myös surua ja huolta. Pepen haimatulehdus uusi ja poika oli kaksi päivää tiputuksessa surkeassa kunnossa. Syytä uuteen tulehdukseen ei tiedetä, Pepe on ollut koko vuoden erikoisruokavaliolla ja voinut oikein hyvin. Onneksi pikkupotilas on toipunut hyvin ja on jälleen oma leikkisä itsensä.

Toivo taas on kärsinyt kovasta kutinasta ja rapsutellut itselleen pahannäköisiä karvattomia laikkuja. Aloitimme hypoallergeenisen dietin ja odottelemme vaikutuksia. Eläinlääkärin mukaan kyse on selkeästi allergiasta, mutta mistä?

Onneksi mukaan on mahtunut myös iloisia ja onnellisia hetkiä. Pepe ja Chili pääsivät agilitypuuhien pariin ja Toivolle ja Syltille on rakennettu hieno pieni ulkotarha terassille. Ulkotarha, eli Kattila, on varustettu muutamilla isoilla puupölkyillä ja tuppeensahatusta laudasta tehdyillä tasoilla. Käynti Kattilaan tapahtuu olohuoneen ikkunasta, mutta terassin puolella on toki ovikin meitä kaksijalkaisia varten. Kisut ulkoilevat Kattilassa niin mielellään, että olen pyrkinyt ajoittamaan ulkoilut juuri ennen ruokaa, jolloin kutsu sisälle toimii varmemmin.



perjantai 31. elokuuta 2012

Kesäisiä hetkiä muistellen

Nyt, kun lomat on lusittu ja arki jälleen koittanut, on mukava muistella menneen kesän kultaisia hetkiä. Tässä muutamia kuvia kesätouhuistamme.

Toivo tutkailee apiloita. Toivosta ulkona on jännää ihan kaikki.

Syltti on reipas ja utelias ulkoilija. Välillä pitää maistella heinänkortta.

Kotipihalla pistettiin taas rata pystyyn. Pepen lomassa parasta taisivat olla erilaiset aktiviteetit ulkona.

Tutustuimme myös uuteen kesäpaikkaan Humppilassa.