maanantai 24. joulukuuta 2018
perjantai 30. marraskuuta 2018
Chilin möllirally-toko 27.10.
Chili pääsi pitkästä aikaa taas rally-tokon möllikisoihin lokakuun lopussa Espoon Koirakeskuksessa. Lähinnä tarkoituskin oli mennä vain pitämään hauskaa, ei niinkään kisaamaan. Chilihän on suorittanut jo alokasluokan, joten tämä oli ensimmäinen kerta, kun starttasimme avoimessa luokassa. Harjoittelu oli jäänyt vähän liian vähälle. Avoimen luokan kyltit tuli tsekattua vasta edellisenä iltana netistä. Onhan niitäkin toki Chilin kanssa tehty, muttei aktiivisesti harjoiteltu. Koirakeskuksen salissa oli sitten tosi hyvän tuoksuinen matto, eikä Chili saanut nenäänsä irti siitä. Nakit maistuivat niin kauan, kunnes taisimme saada sähköiskun toistemme kanssa nakkia syöttäessäni. Sen jälkeen Chili alkoi kartella ohjauskättä eivätkä nakitkaan kädestä kelvanneet. Matolta ne kyllä syötiin, mutta sittenhän nenä oli jo valmiiksi kiinni tuoksuissa, eikä sitä saanut enää ylös. Jo viritellessäni koiraa tiesin siis, ettei tästä tulisi mitään. Radan Chili suorittikin nenä maassa. Liikkeet tehtiin tahmeasti, kuin hidastetussa filmissä, ja jätettiinpä yksi liike väliinkin ensimmäisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Jännästi kuitenkin Chili pysyi vierellä koko radan eikä lähtenyt hajujen perässä vaeltamaan kauemmas. Eipä sitä kuitenkaan seuraamiseksi voinut sanoa. Alkoi jo usko loppumaan, pääsemmekö koskaan maaliin asti. Yllättäen pisteitä kertyi kuitenkin 71/100, eli hyväksytty tulos. Chili sai tuomarin suosikki -palkinnon, kai siksi kun meno oli niin epätoivoista. Mukavaa kuitenkin oli. Tiedän hieman, mitä tehdä toisin seuraavalla kerralla. Ja pääasia, että tehtiin jotain kivaa taas yhdessä Chilin kanssa!
torstai 1. marraskuuta 2018
Chili 10v
Chili vietti 10-vuotissyntymäpäiviään lokakuun alussa. Ikä ei tunnu vielä painavan. Vaikka suussa ei montaa hammasta enää olekaan, imurin kimppuun käydään silti yhtä vihaisesti ja vieraat haukutaan yhtä tomerasti. Chilin syntymäpäiviä juhlistettiin kermakakulla ja sankari sai lahjaksi pienen kivan lelun, joka tosin on ollut ahkerammassa käytössä veljillä. Chilin kanssa on palauteltu mieliin rally-tokoa, mutta siitä lisää myöhemmin.
lauantai 29. syyskuuta 2018
Schipperkeleiri
Juuri silloin, kun piti olla vapaa viikonloppu pitkästä aikaa, meidät saatiin houkuteltua äkkilähdölle schipperkeleirille Yläneelle. Eräs geokätköilytuttavamme oli leiriä järjestämässä ja yllättävän peruutuspaikan tullessa tarjosi sitä meille. Hän sai tarjouksen kuulostamaan sen verran houkuttelevalta, että päätimme lähteä mukaan. Leiripaikka oli Kuralan Kartanotila Pöytyällä. Meillä oli oma huone, omalla sisäänkäynnillä pienessä mökissä.
Reissuun lähti isännän ja emännän lisäksi Chili ja Curry. Koska leiriläisistä löytyi geokätköilijöitä, sai Jani sopivasti kätköilyseuraakin lauantaiksi. Itseäni oli eniten houkuttanut paikalle käytössämme ollut agilitykenttä ja -halli. Schipperkeporukka tuntui olevan kovin innostunut jäljestämisestä, mutta minua ei niin kiinnostanut mutaisilla pelloilla haahuilu, enkä kuvitellut koirianikaan kiinnostavan. Meidät kuitenkin houkuteltiin kokeilemaan. Ja kas, taas olin turhan ennakkoluuloinen! Jäljen ajaminenhan oli kivaa! Chili yllätti ja oli siinä ehdottomasti Currya taitavampi. Ällistyneenä katselin, miten Chili seurasi tekemääni jälkeä ja löysi nakinpaloja pellosta. Loppupalkkana oli purkki, jossa oli hieman enemmän vielä nakkeja. Eikä se peltokaan niin mutainen edes ollut.
Lisäksi treenailimme vähän agilityhallilla. Saimme vinkkejä kokeneemmalta agilityharrastajalta ja itse annoin vinkkejä tokojutuissa. Myöhälle yöhön istuimme iltanuotion ääressä vielä parantamassa maailmaa. Schipperkeporukka osoittautui todella mukavaksi ja meidät "väärän rotuiset" otettiin kivasti mukaan. Olen erittäin iloinen, että päätettiin tarttua tilaisuuteen ja lähteä!
perjantai 31. elokuuta 2018
Curry 5v!
Heinäkuussa juhlittiin myös Curryn 5-vuotissynttäreitä. Curry vietti syntymäpäiviään matkaillen ympäri Suomea. Edelleenkään ei tapahtunut sitä ihmettä, että kuopus olisi aikuistunut ja rauhoittunut taas vuoden tullessa mittariin lisää. Curry on vieläkin tavattoman vilkas ja utelias. Ja perso niin leluille kuin ruoallekin! Loppukesän villityksenä olivat omenat. Curry löysi omenapuun alta tippuneita omenia. Kokonaan se ne aina söi, jäljelle jäi vain pieni kara, jolla omena oli puussa kiinni. Ja kun alettiin kieltää, Curry nappasi omenan ja meni piiloon isojen tuijien taakse syömään. Keräsin sitten kaikki tippuneet omenat sitä mukaa kun vain huomasin. Currypa nokkelana poikana nousi takajaloilleen ja huitoi etukäpälillään omenoita alas alimmilta oksilta.
Nyt on taas syksy ja arki alkanut. Kuumat hellepäivät ovat takana ja agilityyn on päästy pitkästä aikaa. Myös tokovalmennus jatkuu taas. Saapahan ainakin pieni hulivili purkaa energiaansa.
tiistai 31. heinäkuuta 2018
Toivo ja Syltti 7v!
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä juhlitaan perinteisesti Toivon ja Syltin syntymäpäivää, nyt jo seitsemännen kerran. Tarkkaa päivämääräähän ei tiedetä, mutta papereihin on merkattu arvioiden 1.7. Valitettavasti kisujen kesäinen lempipuuha, eli ulkoilu kattilassa, on nyt jälleen pitänyt jättää tauolle. Mustarastas on nimittäin tehnyt pesän kattilan katon nurkkaan.
Vaan onneksi on päästy ulkoilemaan iltaisin valjaissa. Toivolle ostettiin uudet tukevat valjaatkin. Toivo on ulkona hieman arempi ja se reagoi helpommin kaikkiin ääniin ja liikkeisiin. Syltti sen sijaan tutkii pihaa hyvin rohkeasti ja pysähtyy välillä syömään ruohoa. Syltille ulkoilu valjaissa onkin niin mieluisaa, että ulos pitäisi päästä jatkuvasti. Sen se ilmoittaa naukumalla vaativasti oven luona aina jonkun kulkiessa ohi.
lauantai 30. kesäkuuta 2018
Lomailua
Kesäloma on vihdoin koittanut ja olemme päässeet jo lomailun makuun. Aika on kulunut nopeasti mökkeillessä Mäntyharjulla, Humppilassa ja oleilemalla ihan kotioloissa. Vielä olisi tarkoitus retkeillä Suomessa enemmänkin, aina Haapajärvelle asti. Tosin koko laumahan ei mukaan yleensä pääse. Kisut menevät hoitoon mummolaan, josta kotiinpaluu ei varsinaisesti huvittaisi. Curryn aksatreenit jatkuvat läpi kesän, mutta otamme rennosti ja ilmaannumme paikalle silloin, kun olemme maisemissa. Tokosta pidetään kesätauko. Kevään ja alkukeasän mukavat säät ovat ilahduttaneet ulkoilijoita. Tähän voisi tottua...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





