perjantai 24. joulukuuta 2021
tiistai 30. marraskuuta 2021
Pepe karkuteillä
lauantai 30. lokakuuta 2021
Chili 13v!
Lokakuun päivänsankari on Chili. Nyt ikää on jo 13 vuotta. Eipä uskoisi. Vain hampaiden vähyys paljastaa iän. Chili on aina ollut melko rauhallinen oman tiensä nuuskuttelija, ja sellainen se on edelleenkin. Vahva tahto sillä kyllä tarvittaessa löytyy ja se osaa komennella isäntäväkeä murisemalla ja naapureita haukkumalla. Yksi Chilin lempipuuhista on saunominen. Ulkona lenkeillä pitää aktiivisesti lukea toisten viestit. Ruokahalu on hyvä, samoin unenlahjat. Namipalkkion toivossa myös erilaisten temppujen suorittaminen sopii.
Syntymäpäivänään Chili pääsi ostoksille Mustiin ja Mirriin. Mukaan tarttui herkkunamitikkuja, joita maisteltiin kotimatka.
torstai 30. syyskuuta 2021
Syksyn satoa
Syksyn tullen on saatu korjailla satoa puutarhasta. Tänä vuonna Curry ei ole päässyt varastamaan kovin montaa tippunutta omenaa. Eikä hän yllä porkkanoitakaan nyhtämään uudesta korkeammasta penkistä. Kurkut ovat kasvaneet kasvihuoneessa ja kattilan seinustalla hyvin. Niiden lomasta on kisujenkin ollut kiva kurkistella ulkoilmaa. Kurkkua hauvat ovat saaneetkin lähes aina, kun sitä itselleenkin leivän päälle leikkaa. Pepe, Chili ja Curry pitävät kovasti pienistä kurkun paloista. Syltti ja Toivokin tulevat katsomaan, mitä herkkuja onkaan jaossa, mutta mokoma vihannes ei maistu sentään niille.
maanantai 30. elokuuta 2021
Curry 8v!
Kesän syntymäpäiväsankareihin kuului tietysti myös Curry, joka täytti heinäkuussa kahdeksan vuotta. Meno on yhtä hurjaa kuin ennenkin. Curry innostuu lähestulkoon kaikesta ja kiihtyy hetkessä nollasta sataan. Sekä ruualle että leluille se on erittäin perso, niin hyvässä kuin pahassakin. Uusi lelu synttärilahjaksi oli siis jälleen hitti.
tiistai 20. heinäkuuta 2021
Toivo ja Syltti 10v!
Toivo ja Syltti täyttivät kesällä 10 vuotta. Ennen kissan omistamista ei voi arvatakaan, miten persoonallisia ja ihania kissat ovatkaan. Vaikka meidän molemmat mirrit ovat saapuneet meille yhtäaikaa ja saaneet samanlaista hoitoa ja huomiota, ovat ne varsin erilaisia luonteita. Toivohan on rohkea ja kaikessa mukana. Se tulee iltaisin sänkyyn kehräämään uneen ja herättää aamuisin samaan tapaan.
Syltti taas ujostelee vieraita ja menee mieluiten saunaan piiloon, jos joku tulee käymään. Oman perheen kesken se on varsin seurallinen, viihtyy erityisesti aamiaispöydässä ja kieriskelee rapsuteltavana. Se on kuitenkin selvästi Toivoa itsenäisempi.Vaikka päiväunet saatetaan ottaa joissain olohuoneen lukuisista pedeistä, tulee Syltti uskollisesti yöksi sängyn viereen omaan prinsessapetiinsä.
Ihania rakkaita ovat kumpainenkin. Olemme saaneet nauttia kissanpäiviä siis jo 10 vuotta!
keskiviikko 23. kesäkuuta 2021
Kuuma alkukesä
No nyt se kesä vihdoin on täällä. Ja oikein kunnolla. Helteet ovat olleet suorastaan tukalia. Kattilan ikkuna on saanut olla iltamyöhäiseen auki. Päivällä siinä olisikin paahtavan kuuma. Pepe, Chili ja Curry ovat päässeet mökkeilemään Mäntyharjulla ja Humppilassa. Parhaat paikat löytyvät nyt varjosta, sisältä viileältä lattialta tai tuulettimen äärestä. Pitkät automatkat sujuvat onneksi ilmastoidussa autossa hyvin.






