Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2023!

 

Toivo 1.7.2011-14.11.2022

 

Rakas Toivo on poissa. Suru ja ikävä on suunnaton.

Toivolle tuli voimakas vatsatauti torstaina. Koska se ei hellittänyt, menimme perjantaina päivystykseen. Siellä Toivo sai nesteytystä ja pahoinvointilääkettä. Veriarvot olivat kaikki kunnossa. Toivo pääsi kotiin ja välillä tuntui voivan paremmin. Ripuli ei kuitenkaan hellittänyt. Hetken ruoka maistui, mutta sitten ilmeisesti se aiheutti vatsakipuja ja ruokahalu katosi taas. Sunnuntaiaamunakin Toivo söi mielellään, mutta päivän aikana taas ripuloi paljon. Varasin ajan maanantaiksi jo omalle eläinlääkärillemme, mutta koska Toivo vaikutti niin nuutuneelta sunnuntai-iltana, lähdimme jälleen päivystykseen. Toivo oli hieman kuivunut, mutta tutkittaessa huomattiin muutakin. Sydämestä kuului selvä sivuääni 3/6, jota ei koskaan aiemmin, ei edes kaksi päivää sitten, ollut kuulunut. Toivo jäi nesteytykseen ja sai suolistoantibioottia. Verikokeissa näkyi hieman kuivumisen merkkejä, mutta ei muuta erikoista. Yöllä lääkäri soitti ja kertoi järkyttävimmät mahdolliset uutiset. Toivolle oli tullut rytmihäiriöitä ja sydänkohtaus, johon Toivo menehtyi.

Koti ilman Toivoa tuntuu tyhjältä. Kukaan ei tunge kotiin saapuessamme eteiseen täprimään mattoa. Kukaan ei saavu juustoa leikatessa kiertämään jalkoja ja kutsumaan muitakin herkuttelemaan. Kukaan ei kehrää kovaäänisesti kainalossa nukkumaan mennessä tai asetu karvalakiksi tyynyn päälle. Kukaan ei... Toivo oli aina kaikessa mukana. Se oli suurempi persoona, mitä voi ikinä kuvitella kissan olevan. Toivo oli vahvasti leimautunut meihin ihmisiin ja osoitti rakkauttaan selvästi. Elämänsä aikana se selvisi monesta. Tämä viimeinen oli kuitenkin kultaiselle sydämelle liikaa. Toivo opetti meille millaista kissan omistaminen on. Se ei ollut helppo lemmikki, vaan aiheutti kekseliäisyydellään ja tempauksillaan usein päänvaivaa. Toivo opetti myös jotain uutta pyytettömästä rakkaudesta. Sellaista koettuaan sitä ei koskaan unohda. Rakas Toivo.

Sun muistosi kallis ainiaan

jää kauniina mieliimme loistamaan.

Vaikk’ sydämes kultainen väsyi pois,

emme hyvyyttäs, lämpöäs unhoittaa voi.

Kaipaus ja suru on suunnaton, kunnes kohtaamme jälleen.

Happy Halloween!

 

Happy Halloween!

Kumpi onkaan pelottavamman näköinen?

Curry 9 vuotta!

 

Kesällä syntymäpäiviään vietti myös Curry. Lahjaksi hän sai uuden matkustuskopan autoon. Vanha annettiin kissojen käyttöön. Kopassa Curry pääsikin tänä kesänä usein mukaan iltaseikkailuille. Isäntä ei hennonut jättää sitä yksin kissojen kanssa. Hemmottelua se ainoana koirana on muutenkin saanut osakseen. Lenkeillä on tosi kiva kohdata muita pieniä koiria. Pari kertaa on leikitty myös ystäviemme Manu-koiran kanssa ja silloin meno onkin yltynyt aika villiksi.

Toivo ja Syltti 11 vuotta!

Rakkaat kisumme Toivo ja Syltti täyttivät heinäkuun alussa 11 vuotta. Kisut voivat hyvin, ne ovat edelleen kekseliäitä ja aiheuttavat säännöllisesti päänvaivaa tempauksillaan. Tänä kesänä on päästy matkustamaan myös mökille, sillä kissoille ei enää ole mökkireissujen ajaksi hoitajaa. Onneksi pitkät automatkat ovat sujuneet suhteellisen hyvin, vaikka Toivolta on pari kertaa tullutkin pisut ja kakit kuljetuskoppaan. Ja Syltti on kova tyttö antamaan ajo-ohjeita. Kotona on nautittu ulkoilusta kattilassa. Ihanan lämmin kesä tarjosi ulkoilumahdollisuuden lähes aamusta iltaan, kun ikkunaa saattoi pitää auki. Lahjaksi saatiin tietysti uudet lelut, jotka on hyvä hävittää mystisesti. Ja muistettiin kyllä herkutella myös kissanmaidolla!
 

Chili 5.10.2008 - 23.6.2022

 Rakas Chili nukkui pois juuri ennen juhannusta. Chili oli ollut muutaman kuukauden nirso ruuan suhteen. Oikeastaan Pepen lähdön jälkeen aloimme huomata, että Chilikin on jo aika vanha, olihan ikää jo 13 vuotta. Vein Chilin verikokeisiin Toivon verikokeiden ja Curryn rokotuksen yhteydessä. Veriarvot paljastivatkin kauhean totuuden. Munuiset olivat pettäneet lähes täysin ja poika kärsi pahasti anemiasta. Chilin vatsa vielä varmuuden vuoksi ultrattiin, mutta siellä näkyi vain surkastuneet ja epämääräiset munuaiset. Lääkärin suosituksesta päätimme Janin kanssa elämämme raskaimman päätöksen. Oli päästettävä Chili Mamman ja Pepen luokse.

Chili oli oman tiensä kulkija. Lenkeillä nuuskittiin tarkkaan muiden viestit, etenkin narttujen. Chili suhtautui vieraisiin varauksellisesti ja haukkui naapurit. Omaa perhettä ja tuttuja kohtaan se oli kuitenkin mitä rakastavin. Chili nautti läheistensä seurasta, mutta myös lämpimästä. Saunaan se oli usein ensimmäisenä menossa, avaten raollaan olevan oven kuonollaan. Ilmojen lämmetessä se kävi terassille aurinkoon ensimmäisenä pötköttämään, sitä pidimme varmana kevään merkkinä.

Chiliä ei ollut läheskään yhtä helppo kouluttaa, kuin Pepeä tai Currya. Leluista se ei treenatessa juuri välittänyt ja namitkin piti olla extraherkkua. Silti harrastimme Chilin kanssa paljon. Se osasi hienosti tokoa ja kävimme useissa möllikisoissa. Virallisiin kisoihin emme kuitenkaan siinä päätyneet, sillä koko suorituksen tekeminen ilman kehuja ei sitä kiinnostanut. Rallytoko sen sijaan sopi sille oivasti. Sain kehua ja kannustaa koko radan ajan, jolloin motivaatio tekemiseen säilyi. Kisasimme siinä alokasluokan koulutustunnuksen RTK1. Chili olikin ensimmäinen yorkshirenterrieri Suomessa, joka oli rallytokossa kisannut ja saavuttanut koulutustunnuksen.

Ikävä ja suru on suunnaton. Olen kiitollinen jokaisesta yhteisestä hetkestä. 

"Sinä odotit kevättä, kesää uutta,

sen valoa, lämpöä, suloisuutta.

Sait kauneimman, ihanan uuden maan.

Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan."

Kohtaamme vielä siellä missä on ikuinen kesä. 

Lakkovahtikoira

 

Toukokuun alussa opettajat menivät viikoksi lakkoon. Lakkovahtivuoro osui myös omalle kohdalleni. Päätin ottaa mahdollisille rikkureille pelotteeksi mukaan lakkovahtikoiran. Curry pääsi siis kanssani päivystämään yhdeksi aamupäiväksi koulun ulkopuolelle. Ilma oli kolea ja aika kävi pitkäksi, molemmilla. Lopulta istuin Curry sylissäni retkituolilla huopaan kääriytyneenä. Onneksi seurana oli myös muutama muu vahtivuoroinen opettaja. Mutta yhtään rikkuria emme kyllä kohdanneet.