maanantai 23. joulukuuta 2024

keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Haukutuin lenkki

 

Musti ja Mirri järjesti marraskuussa hyväntekeväisyystempauksen nimeltä Haukutuin lenkki. Jokainen osallistuja tienasi kodittomille koirille kilon ruokaa. Koska tapahtuma järjestettiin ihan kotinurkilla, päätimme Touhon kanssa osallistua. Paitsi että saimme olla mukana tekemässä hyvää, Touho sai myös mainion kokemuksen jälleen muista koirista. Alussa piti tietysti teeman mukaisesti haukkua, mutta lenkin edetessä haukkuminen jäi. Muihin koiriin ei Touho uskaltanut tutustua ja vähän väliä piti hyppiä jalkaa vasten turvaa hakemaan, mutta reippaasti selvisimme kuitenkin lenkistä. Pissit rentouduttiin tekemään vasta kotimatkalla. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä kokemus ja tuli hienosti autettua myös kodittomia koiria!

torstai 31. lokakuuta 2024

Mängi 2v!

 

10.10. juhlittiin Mängin 2-vuotissyntymäpäiviä. Mängi sai uuden pallonmuotoisen raapimapuun, joka onkin ollut jo niin kovassa käytössä, että naruja on pitänyt liimailla siihen uudestaan kiinni. Valitettavasti Mängiä on vaivannut kutina ja vatsavaivat. Tarkassa ultrassa näkyi kovin tulehtunut suolisto. Mängi sai kortisonilääkityksen nyt alkuun. Katsotaan lääkitys sopivaksi sitten tilanten rauhoituttua. Nyt vointi on jo hieman parempi. Mängi antaa hoitaa itseänsä todella hienosti! Se on niin kiltti kissa, että koskaan se ei sähise tai ole vihainen sitä hoidettaessa. Ja rakas se on myös. Todella rakas!

lauantai 28. syyskuuta 2024

Touho tapaa biewereitä

 

Sitten kasvattajan luota Raumalta lähdön jälkeen ei Touho olekaan tavannut toisia saman rodun edustajia. Niinpä päätimme osallistua pieneen vapaamuotoiseen tapaamiseen,kun sellainen kerran Espoossa järjestettiin. Kesäisen lämmin keli syyskuun viikonloppuna oli mitä mainioin ja Träskändan kartano mitä kaunein ympäristö tapaamiselle. Eipä meitä montaa silti paikalle kerääntynyt, viisi bieweriä ja yksi yorkki. Touho oli kovin arka, eikä meinannut uskaltaa tutustua muihin. Lopulta löytyi joukosta yksi, johon uskalsi tehdä lähempää tuttavuutta. Suloinen Luna oli sattumoisin vielä samalta kasvattajalta. Taisivat molemmat puhua Rauman murretta, kun ymmärsivät toisiaan.

keskiviikko 28. elokuuta 2024

Curry 11 vuotta!


 Kesän sankari on myös Curry, joka täytti heinäkuussa 11 vuotta. Curry voi hyvin, eikä ikä liiemmalti paina. Tosin Touhoon verrattuna se vaikuttaa nyt rauhalliselta ja osaa ottaa elämän myös levon kannalta. Ruoka ja leikit maistuvat. Kesällä parasta on ollut uiminen hellesäillä. Curry on rannassa ensimmäisenä lelun kanssa haukkuen, että nyt sitä lelua pitäisi järveen heittää. Curry on kovasti lelujen perään. Mustin ja Mirrin suuntaan emme voi kävelläkään ilman, että se vetäisi kauppaan leluostoksille. Ja tokihan emäntä välillä heltyy. Uutta lelua kannetaan tärkeänä koko kotimatka. Kotona sillä jaksetaan leikkiä hetki, mutta sitten pitäisi saada jo uusi lelu.

tiistai 30. heinäkuuta 2024

Syltti 13 vuotta!


 Heti heinäkuun alussa juhlimme Syltin 13-vuotissyntymäpäiviä. Syltti on päässyt tänä kesänä paljon ulkoilemaan valjaissa mökillä. Se onkin erityisen mieluista. Syltti tosin ennemminkin ukoiluttaa omistajiaan, sillä se päättää täysin itse suunnan, eikä sitä auta houkutella muualle. Yleensä suunnataan mehevimmälle ruohotupsulle ja jämähdetään sitä nakertamaan. Pois pitää usein kantaa. Ulkoilun päätteeksi on saanut usein nauttia vielä maitoa terassilla.

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Rentoa lomailua

 

Nyt on päästy jo lomailun makuun. Touho ja Curry ovat ehtineet käydä jo Mäntyhajun ja Humppilan suunnilla mökkeilemässä. Kotona ollaan otettu rennosti. Kissat pääsevät nyt mukavilla ilmoilla ulkoilemaan päivät pitkät omassa ulkoaitauksessaan. Tähän voisi tottua!