tiistai 29. heinäkuuta 2025
Syltti 14 vuotta!
torstai 19. kesäkuuta 2025
Kesälomalla
lauantai 24. toukokuuta 2025
Kevätseikkailu Tampereelle
Toukokuisena lauantaina lähdimme pienelle kevätseikkailulle Tampereelle geokätköilyn merkeissä. Curry ja Touho pääsivät mukaan reissuun. Tampereella oli järjestetty geokätköilytapahtuma Block Party, jonne siis suuntasimme. Pojat matkustivat hienosti autossa. Perillä seikkailtiin ihmisvilinässä ja tavattiin tuttuja, kuljettiin kaduilla ja puistoissa ja tietysti nautittiin kenttälounasta. Touho kulki melko reippaana väenpaljoudessa, välillä tosin sylissä. Curry meni muina miehinä hakemaan rapsutuksia ihan ventovierailtakin. Se taisi luulla, että kaikki olivat tulleet varta vasten tapaamaan juuri häntä.
Äiti kävi ruokkimassa kisut sillä välin. Syltti oli tullut reippaana vastaan ovelle. Mängiä hieman ujostutti. Se söi ateriansa olohuoneen pöydän alla.
tiistai 29. huhtikuuta 2025
Kevättä kohti
Kevät on ollut tänä vuonna aikaisessa ja maa on ollut lumeton jo pitkään. Muutamia lämpimiä päiviä on ollut, mutta myös raakoja tuulisia kausia. Olemme silti päässeet kivasti ulkoilemaan, lenkkimaastot ovat hyvässä kunnossa. Kissat ovat myös päässeet muutamina lämpiminä päivinä kattilaan. Touho on oppinut pyytämään nappia painamalla ulos pihalle, ja sinne se haluaisikin nyt jatkuvasti. Vuoden ensimmäinen punkki iski kiinni Curryyn ja koirat saivatkin sitten heti punkkilääkityksen. Odotamme kovasti ilmojen vielä lämpiävän, jotta pääsemme toden teolla nauttimaan ulkoilusta pihalla.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2025
Touho 2v!
Touho on ahkera koululainen ja käymme viikottain koirakoulussa. Touho oppii nopeasti uusia asioita, mutta haasteena ovat olleet toiset koirat. Kevään aikana Touho on kuitenkin oppinut olemaan koulussa välittämättä muista ja käyttäytynyt mallikelpoisesti.
Kotona on kiva leikkiä Curryn ja Mängin kanssa. Välillä tosin pitää haukkua, jos kumpaakaan ei huvita juuri sillä hetkellä leikki. Sylttiä haukutaan usein myös ja ajetaan takaa, jos se singahtelee tasolta toiselle. Touho on innokas leluilla leikkijä, herkkusuu, mutta ennen kaikkea se rakastaa rapsutuksia. Usein se tökkääkin kättä vaativasti haluten rapsutusten vielä jatkuvan.
Syntymäpäiväänsä Touho vietti käymällä koulussa ja herkuttelemalla kotona. Lahjaksi käytiin ostamassa uudet valjaat ja lisää nameja.
torstai 20. helmikuuta 2025
Treenailua ystävien kanssa
torstai 30. tammikuuta 2025
Vieraita
Joululomalla meillä kävi useampiakin vieraita. Ennakkoluuloista huolimatta Touho käyttäytyikin oikein hienosti. Aluksi piti tietysti haukkua, mutta sitten se rauhoittui ja välillä vaati kovastikin vierailta rapsutuksia. Jännimmät vieraat olivat tietysti Curryn sukulaiset, siskopuoli Nala ja Roni-veli. Varsin rauhallisesti olivat koirat keskenään. Touho tutustui rohkeasti ja olisi halunnut vähän leikkiäkin. Vieraita kyllä kiinnosti kovin kissat, jotka viihtyivät lähinnä näkymättömissä kylpyhuoneessa. Syltti tuli rohkeammin aikaa myöten esille, mutta Mängiä ujostutti ja se kävi vain pikaisesti näyttäytymässä, kun hieman ruokaa tarjottiin.



