Pieni pentu Espanjasta

Viime keväänä äitini ja mummoni olivat taas kerran lomalla Kanarialla. Sovimme, ettei tarvitse soitella, kun puhelut ovat kuitenkin niin kalliita. Sähköpostia lähettelimme välillä ja niissä matkalaiset kertoivat eläinkaupasta, jossa oli ihania koiranpentuja. Äidin ja mummon reissu oli jo lopuillaan, kun Tapiolassa pienessä, kodikkaassa yksiössä soi puhelin. Mummo oli ihastunut suloiseen koiranpentuun niin palavasti, että se piti nyt saada omaksi. Olimme suunnitelleet yhteistä koiraa jo pitkään. Minä opiskelen ja aikatauluni on hyvin epäsäännöllinen, välillä on pidempiä vapaita, välillä ylipitkiä päiviä yliopistolla. Mummo taas reissaa Kanarialla ja siskojensa luona Kuopiossa silloin tällöin. Asumme kuitenkin saman tien varrella, joten yhteinen koira olisi sopinut meille.

Kyllä siinä aivot löi pari kertaa tyhjää, kun täysin ilman ennakkovaroitusta kysyttiin, että otetaanko me tämä! Ja otettiinhan me. Kaikki ei kuitenkaan sujunut ihan ongelmitta. Paluulennolle ei koiraa olisi saanut ottaa. Välillä Puerto de la Cruz - Tapiola kävi linjat kuumana. Olin jo ehtinyt omaksua ajatuksen siitä, että nyt meille tulee koira, enkä suinkaan ollut valmis sulattamaan ajatusta siitä, että ei tulekaan. Enkä voinut muuta kun vaatia matkalaisia yrittämään kaikkensa, jotta koira saataisiin Suomeen.

Ja kas, kun hätä oli suurin, löytyi apukin läheltä. Epätoivoisen puhelumme jälkeen käveli Cruzin kadulla Kare, johon äiti ja mummo olivat matkallaan tutustuneet, pettyneiden matkalaistemme tielle. Kare lupasi tuoda koiran Suomeen muutaman päivän päästä toisella lennolla. Ja niin pentu ostettiin. Nimeksi päätimme antaa Pepe, Espanjan poika kun on.

Ja Suomessa valmistauduttiin Pepen tuloon innolla. Ostettiin leluja, ruokakuppeja, koiranpetejä, ruokaa. Ja kaikki tietysti tuplana, koska Pepellä olisi kaksi kotia. Välissä tietysti jännitimme, miten käy Ruotsissa, sillä Karen kotimatka kulkisi sitä kautta.

Vihdoin tuli se päivä, jolloin lähdimme mummon kanssa Helsinki-Vantaalle Pepeä ja Karea vastaan. Kaikista ylistyksistä huolimatta, olin ihmeissäni siitä, miten suloinen voi koiranpentu olla! Kotona mummolla, kun Pepe laskettiin lattialle, se hyppeli tasajalkaa ja oli mahdottoman innoissaan uudesta kodistaan.