sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Möllitoko 18.5.08

Heti edellisen tokokisan jälkeen pääsimme parantamaan suoritusta Koiraurheilukeskus Lily´sin järjestämässä möllitokossa seuraavana päivänä. Pepe oli toipunut hyvin edellisen päivän kisoista ja pääsimmekin kohtaamaan uudet haasteet virkeinä.

Luoksepäästävyys meni hienosti ja saimme siitä 9 pistettä. Paikallamakuu oli onneksemme lyhennetty kestämään vain yhden minuutin. Siinäkin Pepe oli tosin mielestäni hieman levoton ja tarkkaili lähinnä kehän laidalla odottelevaa kuvaajaamme Jania. Minuutti kuitenkin pysyttiin makuulla ja saimme suorituksesta 10 pistettä.

Seuraaminen kytkettynä tapahtui enimmäkseen ilman kontaktia, joten siihen en ole täysin tyytyväinen. Pepe kuitenkin seurasi oikealla paikalla vieressäni ja lempeä tuomari antoikin meille 9 pistettä. Käännöksissä oli kuulemma hieman liikaa väljyyttä. Seuraaminen irti oli näissä kisoissa jätetty pois.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä sujui jälleen hienosti. Saimme täydet 10 pistettä.

Luoksetulo oli jälleen yhtä vauhdikas kuin ennenkin. Täydellinen suoritus. 10 pistettä.


Seisominen seuraamisen yhteydessä ei sitten mennytkään yhtään niin hyvin. Paikka-käsky kaikui kuuroille korville. Seisomaan jäämisen sijasta Pepe seurasi mallikkaasti koko matkan. Tällä kertaa katsekontaktikin oli täydellinen. Valitettavsti se ei kuitenkaan ollut liikkeen tarkoitus, joten tästä osiosta tuli 0 pistettä.

Estehypyssä, edellisestä kerrasta viisastuneina, pyysimme saada suorittaa hypyn ilman mattoa. Aiemminhan Pepellä oli samassa salissa järjestetyissä kokeissa vaikeuksia päästä irti maton houkuttelevista tuoksuista. Nyt hyppy sujuikin hienosti. Minun olisi vain pitänyt antaa odotuskäsky hypyn jälkeen aiemmin. Saimme 9 pistettä.

Kokonaisvaikutus oli niin ikään 9, joten saimme kertoimien kanssa tuloksen 134/160. Tämä oikeutti jaetulle kolmossijalle. Palkinnoksi saimme koiransuklaata ja yhden ilmaisen harjoittelukerran. Kyllä oli hieno tunne kisojen jälkeen. Olimme jälleen ylittäneet itsemme ja parantaneet suoritustamme.

Ohessa vielä pisteet kertoimineen.

Liike


pisteet kerroin pisteet
Luoksepäästävyys

9 1 9
Paikalla makaaminen
10 3 30
Seuraaminen kytkettynä
9 2 18
Seuraaminen taluttimetta

4
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 2 20
Luoksetulo

10 3 30
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 2 0
Estehyppy

9 2 18
Kokonaisvaikutus

9 1 9












134/ 160

Ja tässä tuloslista.

  • 1. Moppi ja Maika 146p/ 160p
  • 1. Kamu ja Erika 146p/ 160p
  • 3. Pepe ja Noora 134p/ 160p
  • 3. Zami ja Marianne 134p/ 160p
  • 5. Remu ja Mimmi 118p/ 160p
  • 6. Luru ja Maija 113p/ 160p
  • Ei kommentteja: