sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Rally-tokoa


Innostuimme Chilin kanssa kokeilemaan uutta lajia, rally-tokoa. Ajattelin sen sopivan Chilille tokoa paremmin, sillä pienen miehen keskittymiskyky ilman kannustamista on osoittautunut rajalliseksi. Rally-tokossahan koiraa saa kehua suorituksen aikana, mikä tsemppasikin Chilin pistämään parastaan. Hieman arvellutti Chilin kiinnostuminen opiskelusta pitkän tauon jälkeen. Aivan turhaan. Tarpeeksi herkullisten namien vuoksi Chili näytti mielellään taitonsa. Monet liikkeistä olivat tokopohjalta tuttuja, mutta mukana oli uuttakin opittavaa. Tästä lajista innostuimme kovasti. Tehtävät ovat vaihtelevia ja meno saa olla reipasta. Chilille sopii myös se, että ohjaajaa on kuunneltava koko ajan. Iloiset kehut auttavat Chiliä keskittymään olennaiseen ja riskiä tylsistyä ei juurikaan ole.

Kanssamme Koirakoulu Kompassin alkeiskurssilla oli rakkaat ystävämme Marie ja Didi. Suunnitelmissa on treenailla lisää yhdessä. Radanhan saa helposti rakennettua vaikka takapihalle. Tästä jatketaan varmasti!


Ei kommentteja: