lauantai 27. heinäkuuta 2013

Toivo ja Syltti 2v

Kas, kissanpennuistamme onkin kasvanut jo kaksivuotiaita aikuisia. Tosin Toivo taisi jäädä ikuiseksi pennuksi, niin lapsellisen leikkisä tuo laumamme suurin on. Uteliaisuus johtaa usein isäntäväen kannalta epätoivottuihin tilanteisiin, kun esimerkiksi keittiön kaapeista on pengottu maustepusseja ja levitelty pitkin lattioita.

Pikkuvanha ja itsenäinen Syltti taas on puuhissaan varovaisempi. Toisaalta se on myös usein Toivoa villitsemässä ja osallistuu tihutöihin itsekin.


Arvioitua syntymäpäivää juhlittiin ulkoilun merkeissä jälleen heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Vaikka kissakaksikkomme aiheuttaakin harmaita hiuksia omistajilleen tuon tuosta, ei koti olisi enää koti ilman näitä mirrejä. Iltarutiineihin kissojen kanssa kuuluu vitaamiinien ja namien syönti sängyssä nukkumaan mennessä. Siitä kuuluva tyytyväinen kehräys on paras tietämäni tuutulaulu. Ja aamut alkavat aina hymyssäsuin, kun lämmin kissa kömpii kainaloon, näykkää hellästi nenänpäästä ja torkahtaa jälleen tuhisten uneen.

Ei kommentteja: