torstai 30. marraskuuta 2017

Iloa arkeen


Kun arki rullaa marraskuisen harmaana, tuli hieman hassuteltua Toivon kustannuksella. Kattiparka sai päähänsä pienen omenapiiraan foliokuoren hatuksi. Kyllä meillä oli hauskaa, vaikka naurunkohde itse otti tilanteen herrasmiesmäisen rauhallisesti. Vaan iloahan nämä epelit tuovat arkeen ihan ilman kummempia rekvisiittojakin. Kun raskaan työpäivän jälkeen eteiseen punkee vastaan häntäänsä heiluttavia tai puskevia ilopillereitä, saa se väkisinkin paremmalle mielelle. Ja kun nukkumaan käydessä koira tuhisee saman peiton alla ja kissa kehrää rinnan päällä, tuntuu, että asiat voisivat olla huonomminkin.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Chili 9v!


Pikkuinen Chili täytti lokakuun alussa jo yhdeksän vuotta. Lähdimme syntymäpäivänä Chilin kanssa läheiseen eläinkauppaan valitsemaan lahjaa. Se ei ollutkaan ihan helppoa. Lelujen perään Chili ei niin paljon ole, ne kun viedään siltä aina. Sitäpaitsi yhden lelun hän sai lahjaksi jo mummolta. Herkkuja on kotona muutenkin aika paljon, pitäähän treeninameja löytyä vähän joka taskusta. Lopulta päädyimme uuteen pehmoiseen petiin. Se ei tosin vielä ole savuttanut kovin suurta suosiota, sillä kaavoihin kangistuneet lemmikit suosivat vanhoja hyväksi havaittuja. Täytynee miettiä uuden pedin sijoittamista suotuisampaan paikkaan, eikä vanhan vierelle.

Chili sai valitettavasti taannoisella viikolla ilmeisesti jonkun sitkeän vatsapöpön. Yksi lääkärireissu ei riittänyt, vaan jouduimme viemään Chilin sunnuntaina päivystykseen nesteytykseen. Nyt aletaan olla jo voiton puolella ja ruoka maistuu jälleen. Aika rautainen vatsa Chilillä onkin ollut, sillä yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, kun vatsa on mennyt sekaisin koko yhdeksänvuotisen elämän aikana. Tulipahan kuitenkin otettua Chilistä laajimmat mahdolliset verikokeet. Ne olivat oikein kampanjatarjouksena seniorikoirille. Siis seniori! Eihän Chili vielä mikään seniori ole, vaan 9-vuotias pentu! Onneksi kaikki veriarvot olivat mallillaan.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Syksy

Syksy kiireineen on taas täällä. Illat alkavat olla pimeitä ja pian pitää jo laittaa huomiovalot remmeihin, jotta pienet lenkkeilijät näkyvät. Kotipihalle asennettiin tänään uudet ulkovalot. Näkeepähän sitten pimeälläkin käydä vielä iltapissillä. Viimepäivät on onneksi ollut kuivaa ja poutaista, välillä jopa aurinkoista, mutta pian alkavat taas sateet ja kurakelit. Vielä on muistettava siis nauttia jokaisesta viimeisestä auringonsäteestä ja lenkeistä ilman sadetakkia.

tiistai 29. elokuuta 2017

Curry 4v!

Kesän yksi suurista synttärisankareista oli tietysti myös Curry, joka täytti 9.7. 4 vuotta. Mitään aikuistumisen tai rauhoittumisen merkkejä ei ole havaittavissa, vaan meno jatkuu yhtä lapsellisena kuin ennenkin. Kesä pidettiin pitkälti treenitaukoa, mutta tokon pariin on elokuun alkaessa jo palailtu. Yksittäiset liikkeet sujuvat aika kivasti, mutta keskittyminen herpaantuu liikkeiden välissä ja Currylla kestää oman aikansa keräillä itsensä aina uuteen suoritukseen valmiiksi. Loppukesästä otettiin projektiksi merkin kierron saaminen kuntoon. Ongelmaksi oli tullut se, että Curry jäi merkille seisomaan, eikä palannut oma-aloitteisesti takaisin sivulle. Eipä se lopulta montaa toistoa tarvinnut, kun hoksasi homman ja saatiin sekin sujumaan. Nyt pitäisi matkaa vielä vähän kasvattaa, sillä Curryn on vaikea irrota kovin kauas. Agilityn jatko on vielä hieman epäselvää. Tarkoitus on jatkaa jälleen lokakuun alusta, mutta kouluttajan loukkaantuminen on hieman sotkenut suunnitelmiamme. Kotipihalla on treenailtu rengasta kuntoon ja ainakin siellä se alkoi jo kivasti sujumaan. Katsotaan mitä viikari sitten oikeilla agilitykentillä taas keksii. 4-vuotias Rymy-Eetumme jatkaa siis huoletonta lapsuuttaan yhä edelleen!

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Toivo ja Syltti 6v!

Heinäkuun alussa vietettiin jälleen Toivon ja Syltin arvioitua syntymäpäivää. Nyt jo kuudetta kertaa! Kisuille kuuluu kaikin puolin hyvää. Alkukesänhän kattila oli käyttökiellossa talitiaisen pesiessä aivan sen vieressä, mutta nyt ovat kissat päässeet jälleen ulkoilemaan. Päivän kuumimmalla hetkellä ollaan kyllä mielummin sisällä, mutta etenkin Syltti viihtyy siellä iltaisin. Syltillä on tapana hypätä ikkunalaudalle ja naukua meille pyyntö ulospääsystä. Ja kun hän kerran niin selkeästi asian ilmoittaa, pitäähän ulos silloin päästää.

Toivo taas on edelleen yhtä lapsellinen kuin ennenkin. Se haluaa olla kaikessa mukana ja on
erittäin huomionkipeä. Aamuisin Toivo tulee kainaloon kehräämään. Ja kun olimme mökkeillessä pidempään erossa siitä, piti kainalossa rampata koko yö.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Lomailu aloitettu

Kesälomaa on ehditty viettää jo muutama viikko. Curryn harrastukset ovat tauolla ja kesän riemuista on ehditty nauttia jo Mäntyharjulla, Humppilassa, Helsingissä ja kotona Espoossa. Varma kesän merkki on, kun Chili kellahtaa nurmikolle piehtaroimaan. Turkkihan on monesti roskaia täynnä sen seurauksena, mutta kieltääkään ei voi. Niin nautinnollisen näköistä se on.




Mökkeilyn lisäksi olemme tavanneet ystäviä mm. terassipiknikin merkeissä. Sateisen sään vuoksi itse piknik siirrettiin sitten sisätiloihin, mutta hetki ehdittiin nuuskutella ulkonakin. Ainakin tekemäni mustikkapiirakka maistui Currylle. Sepä pääsi piknikpöydälle ja mustikkapiirakka oli katoamassa hyvää vauhtia parempiin suihin, kun hetkeksi selkänsä käänsi. Humppilassa herra oli tiukan vahdinnan alla, ettei mitään pääsisi pöydästä varastamaan. Niin vain se pääsi maistamaan kuitenkin kukkakaaligratiinia.

Kisut saivat alkukesän nauttia ulkoilmasta kattilassa, mutta nyt se on muutaman viikon käyttökiellossa. Talitiainen on tehnyt pesän aivan kissa-aitauksen vieressä olevaan pönttöön. Eivät kisut siitä lintuja pääse nappaamaan, mutta tinttiparka ei taida uskaltaa ruokkia poikasiaan, jos kaksi kissapetoa vaanii vieressä verkon takana. Hieman pönttöä lopulta sijoittaa pönttö siihen paikkaan.

Jatkamme lomailua...