Viime lauantaina Pepe sai ensimmäistä kertaa aidon ydinluun kaluttavakseen. Aluksi se vain nuoleskeli sitä ja asettui lähistölle lepäilemään, mutta heti kun joku lähestyi luuta, se syöksähti uuden herkullisen aarteensa luokse ja murisi "uhkaavasti". Hämmästyin kovasti sitä, kuinka kiivaasti Pepe oli valmis puolustamaan herkkuaan. Se jäykistyi aivan paikoilleen ja murisi näyttäen hampaitaan. Pari kertaa se jopa haukahti. Päätin, että nyt on rakennettava hieman lisää luottamusta välillemme. Niinpä asettelin luun päälle, herkullisten jänteiden väliin, vähän väliä pieniä namipaloja. Kuljeskelin myös luun ohi useita kertoja ja näytin näin Pepelle, etten suinkaan ollut aikeissa viedä sen uutta herkkua. Vähitellen Pepe rauhoittuikin ja alkoi tosissaan kaluta luutaan. Yöksi luu piti silti ottaa pois, että saisimme kaikki rauhassa nukuttua. Pepen ei tarvitsisi vahtia sitä koko aikaa ja minä saisin nukkua pelkäämättä, että löydän ällöttävän ydinluun aamulla vierestäni tyynyltä. Seuraavana päivänä Pepe sai jatkaa uuden herkkunsa järsimistä ja muutamaa murahdusta lukuunottamatta se antoi hienosti minunkin lähestyä luuta. Vain kerran se yritti kiikuttaa luun sänkyyn järsittäväksi, muuten se pysyi melko hienosti pyyhkeen päällä. Näitä herkkuja ostetaan varmasti vielä lisää!
2 kommenttia:
Miksei jutussa mainita sitä, että Minä olin taas oikeassa :) erään asian suhteen :)
Eikös se ole itsestäänselvyys? No lisättäköön nyt tähän vielä se, että Mariannahan se jo etukäteen varoitteli, ettei Pepe hevillä luusta luovu. Minä vain en uskonut, että ydinluu olisi sellainen herkku, että saisi jopa meidän Pepen murisemaan.
Lähetä kommentti