tiistai 30. kesäkuuta 2009

Möllitoko 17.5.09

Pepen menestys jatkui myös osaltamme kevään viimeisissä tottelevaisuuskisoissa. Tällä kertaa testasimme taitojamme mölliluokassa tuttuun tapaan Tiltun koirakoululla. Mölliluokassa oli helpotetut alokasluokan liikkeet ja mukana nyt myös seuraaminen taluttimetta. Kehuminen liikkeen aikana oli tässä luokassa jo kiellettyä sekin. Pepe suoriutui hienosti lähes kaikista osioista. Nyt pientä päänvaivaa aiheutti vain juuri tuo seuraaminen taluttimetta, jossa Pepe meinasi lähteä harhailemaan omia polkujaan. Luoksetulossa sattui harmittava pieni kömmähdys, kun Pepe ei muistanutkaan jäädä paikalleen odottamaan, vaan yritti lähteä mukaani. Muuten kaikki sujui hienosti.

Mölliluokassa kisasi vain kaksi koirakkoa. Näistä kahdesta parhaimpia olimme me Pepen kanssa ja niinpä voitto napsahti jälleen kotiin. Maksimipistemäärä kasvoi kahteensataan uuden liikkeen tullessa mukaan kisaan. Saimme 1. tuloksen pisteillä 181. Nyt jäämme tyytyväisinä hyvin ansaitulle kesälomalle!

Tässä vielä pisteet kertoimineen.

Liike


pisteet kerroin pisteet
Luoksepäästävyys

10 1 10
Paikalla makaaminen
10 3 30
Seuraaminen kytkettynä
9 2 18
Seuraaminen taluttimetta
7,5 4 30
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 2 20
Luoksetulo

8 3 24
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 2 20
Estehyppy

10 2 20
Kokonaisvaikutus

9 1 9












181/ 200

1 kommentti:

Kipa kirjoitti...

Hyvää kesälomaa Nooralle ja pojille. Lillan ja Dotti odottavat poikien paluuta taas syksyllä samoille tantereille oppimaan uutta ja jännittävää!