lauantai 30. huhtikuuta 2011

Ei ole koiraa karvoihin katsominen

Ilmat alkavat jo mukavasti lämmetä ja pojat nauttivat pitkistä kävelylenkeistä ja pihalla temmeltämisestä. Chilin pitkä turkki vain keräsi mukanaan kaikki risut ja kuivat lehdet ulkoota kotiimme. Lisäksi turkkiin tarttunut sammal aiheutti entistä enemmän takkuja. Vähän väliä sai olla pesemässä tahmeita ja pölyisiä helmakarvoja. Koska Chilin turkki on rotumääritelmän vastaisesti liian villava ja edelleen musta, ei meillä ole enää asiaa näyttelykehiinkään. Niinpä päätin säästää Chiliä epämukavalta takkujen aukomiselta ja itseäni kohtuuttomalta vaivannäöltä. Chili on nyt siis lyhyessä turkissa. Trimmauksen hoidin itse ohennussaksilla. Jotain paranneltavaa mallissa kenties vielä löytyy, mutta harjoitus tehnee mestarin tässäkin lajissa. Uusi lookki sai pienokaisemme näyttämään entistä pienemmältä. Paksun pehkon alta paljastui melkoinen rimpula. Chiliä itseään ei turkin lyheneminen näyttänyt juuri hetkauttavan. Toivottavasti olo tuntuu nyt kevyemmältä uudessa kesätukassa. Onneksi karva on uusiutuva luonnonvara. Antaa turkin taas vähän aikaa kasvaa ja tartutaan saksiin taas, jos siltä tuntuu. Nyt kuitenkin nautitaan kesän odotuksesta pihalla peuhaten!


Tässä Chili juuri ennen trimmausta.


Ja tässä lopputulos!

Ei kommentteja: