Vaihtoehtona oli joko opetella elämään sokean koiran kanssa tai kaihileikkaus. Sokea koirahan voi hyvin tulla toimeen rauhallista elämää elellen tutussa ympäristössä. Hajuaisti kun on se tärkein. Pepelle kuitenkin lelujen nouto on niin tärkeä osa elämää, että totesimme näkökyvyn menettämisen laskevan merkittävästi sen elämänlaatua. Päädyimme siis leikkaukseen. Koiran kaihieleikkaus ei ole aivan ongelmaton juttu. Koiran silmä reagoi tulehduksella heti vierasesineeseen, tässä tapauksessa leikkausinstrumentteihin. Kotihoito leikkauksen jälkeen on kaiken a ja o, mutta onnistuneesta leikkauksesta ja hoidosta huolimatta silmä voi vaurioitua niin pahoin, että se joudutaan jopa poistamaan. Suurin riski oli siis silmien menetys, mutta näkökykyhän alkoi olla menetetty jo muutenkin. Meillä ei ollut hävittävää.
Suomessa koirien kaihileikkauksia tekee toistaiseksi vain kolme eläinlääkäriä. Pepen leikkasi Malmin Evidensiassa taitava Sari Jalomäki. Pohdimme ennen leikkausta, leikataanko vain toinen silmä vai molemmat. Jos vain toinen silmä olisi leikattu, se olisi ehdottomasti ollut terveempi silmä, sillä siinä onnistumisen ennuste oli parempi. Päädyimme kuitenkin leikkaamaan molemmat, jotta edes jommassa kummassa saataisiin näkö hieman palautumaan. Leikkausta suunniteltaessa piti erityisen tarkkaan pohtia lääkitys. Pepen perussairaudet cushing ja krooninen haimatulehdus eivät lääkityksen kannalta olleetkaan mikään ihan simppeli juttu. Haimatulehduksen vuoksi Pepelle ei voi antaa tulehduskipulääkkeitä. Cushingarvot taas menisivät sekaisin kortisonista. Varsinaisia esteitä nämä sairaudet eivät leikkaukselle olleet, lääkitys vain piti suunnitella tarkkaan. Päädyimme lyhytaikaiseen kortisonikuuriin. Cushingarvot ehtisi palautella kohdalleen sitten Pepen toivuttua.
Leikkaus tehtiin 30.11. Meitä jännitti tietysti kovasti. Osa lääkkeistä oli aloitettu leikkausta varten jo hyvissä ajoin edellisellä viikolla. Pepe vietiin lääkäriasemalle aamulla ja sitten vain odoteltiin. Iltapäivästä sain puhelun, että kaikki oli mennyt hyvin ja Pepe saisi rauhassa heräillä vielä muutaman tunnin ennen kotiinlähtöä. Kotiin saatiin sitten kirkassilmäinen poika! Kaikki harmaus oli poissa ja Pepe tarkkaili ympäristöään ihmeissään. Taisi hieman ihmetellä, kun näki jälleen.
Kurjaa oli tietysti se, että kauluria oli pidettävä pari viikkoa, eikä sitä saanut ottaa hetkeksikään pois, ettei potilas vaan pääsisi hieromaan silmäänsä. Kurjaa oli myös se, että lelut piilotettiin, sillä riehua ei saanut. Eikä hyppiä sängylle tai sohvalle. Pepelle järjestettiin toipilaspaikka mummon luona, jossa patjat oli levitelty lattialle. Alussa ulkoilutkin olivat vain omalla pihalla. Mukaan lääkäristä saatiin jos jonkinlaista lääkettä, joiden annostelussa ja aikataulutuksessa piti olla tarkkana. Suun kautta Pepe sai antibiottia, kortisonia ja tulehdusta estävää Sporimune-liuosta. Silmiin oli parhaimmillaan neljää erilaista tippaa, joiden antamisen välissä piti pitää riittävästi taukoa, jotta edellinen tippa olisi ehtinyt imeytyä. Mummo piti aikatauluista huolellisesti kirjaa. Kipuja ei kuitenkaan lainkaan ollut, niin kuin ei kaihileikkauksissa yleensäkään. Ensimmäinen kontrollikäynti oli heti leikkausta seuraavana päivänä. Silmänpaineet olivat hieman koholla, ja niihin laitettiinkin painetta alentavia tippoja. Muuten kaikki näytti olevan hyvin. Viikon päästä oli seuraava kontrolli. Vähitellen lääkkeitä jäi pois yksitellen ja kontrollikäynnit harvenivat.
Mutta mikä ilo olikaan, kun Jani tuli Pepeä mummolle tervehtimään. Pepe pysähtyi ja tuijotti pitkään Jania, kuin ihmetellen tuonko näköinen se isäntä olikaan. Ja kun tötterökaulurin sisään pisti oman päänsä sai mahdottoman paljon suukkoja. Oli helpotus, kun kaulurista päästiin eroon vihdoin parin viikon jälkeen. Ja kuukauden sairasloman loputtua, Pepe vihdoin tapasi taas pikkuveikkansa ja kisut. Voi sitä riemua!
Nyt leikkauksesta on puoli vuotta. Eilen kävimme viimeisimmässä kontrollissa ja taas saimme jättää yhden lääkkeen pois. Nyt Pepe saa enää Voltaren-tippoja ja Bebanthen eye -keinokyyneltippoja aamuin illoin. Kaikki on mennyt hienosti! Näkökyky ei ehkä ole ihan nuoren pojan veroinen, mutta hyvin sillä pärjää. Lähinäkö on heikko, mutta kauas Pepe näkee kirkkailla silmillään hyvin. Pepe tykkää katsella ikkunasta ja nykyisin se selvästi seuraa katseellaan ohi menevää liikennettä. Ja vaikka välillä on hieman vaikeuksia huomata lähelle lentävää lelua, sujuu lelujen nouto kuitenkin hyvin. Pepen näkökykyä parempaa lahjaa ei voi kuvitellakaan. Meille tämä oli kaiken sen rahan, vaivannäön ja riskien arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti