sunnuntai 31. toukokuuta 2026

Smart Dog Curry osa 1


 Curry kävi keväällä pitkään haaveilemissani Smart Dog testeissä. Kovasti uutta en odottanut hänen kohdallaan tulevan, tunnenhan koirani jo 12 vuoden ajalta, monien eri harrastustenkin kautta. Todella mielenkiintoinen testi oli silti ja tulihan siinä myös yllättäviä asioita esille.

Ensin arvioitiin suhtautumista vieraaseen ihmiseen. Curry tervehti testaajaa hillitysti. Hän sai arvioinnin "avoin".

Seuraavaksi arvioitiin aktiivisuutta tilaan tutustumalla. Curry kiersi nuuskuttelemassa huoneen. Tulos: "Testin alussa koira on aktiivinen, utelias ja tutustuu kävellen koko huoneeseen."

Seuraavaksi testattiin itsehillintää. Curry sai hakea nameja sylinterinmuotoisesta peitetystä putkesta. Sen jälkeen sylinteri muutettiin läpinäkyväksi ja katsottiin hakeeko koira edelleen namit oppimallaan tavalla sylinterin päästä vai yrittääkö se saada namin pleksin läpi. Hienostihan Curry osasi namit putken päistä hakea. Tulos:" Erinomainen itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Sylinteritestissä koira toimii siten, kuin se juuri oppi edellisessä osiossa, (nami otetaan avoimesta päästä) eikä palkkio näköärsykkeenä häiritse koiraa."

Testin jatko tulossa myöhemmin...

Ei kommentteja: