tiistai 30. kesäkuuta 2026

Smart Dog Curry osa 2

 Tässä jatkoa Curryn Smart Dog -testistä...

Seuraavaksi katsottiin sitä, kuinka hyvin Curry lukee ihmisen eleitä. Nami laitettiin testaajan selän takana toiseen samanlaisista purkeista. Tämän jälkeen purkit asetettiin molemmin puolin testaajaa. Testaaja näytti kädellä kummasta suunnasta nami löytyy ja Curryn piti mennä suoraan oikealle purkille. Tätä toistettiin monta kertaa ja hyvin Curry suuntasikin lähes aina oikealle purkille. Testaaja kokeili myös jalalla näyttämistä ja Curry ymmärsi senkin. Tuloksena "koirasi ymmärsi ihmisen eleitä hyvin."

Sitten oli ongelmanratkaisu. Kompostikehikoista oli tehty aita V-muotoon, jonka kärkeen sisäpuolelle oli laitettu nameja Curryn eteen. Curryn piti ymmärtää, että etenemällä poispäin kohti V:n avointa aukkoa, se saisi namit. Curry hoksasikin tämän pian. "Koira ratkaisee tehtävän nopeasti. Koiraa ei häiritse näkyvillä oleva ruoka, vaan se ymmärtää nopeasti edetä poispäin palkkiosta ensin sen saadakseen. Koira ratkaisee tehtävän itsenäisesti eikä pyydä apua ihmiseltä."

Seuraavaksi oli vuorossa mahdoton tehtävä. Curry sai ensin syödä rasiasta kannen alta nameja. Sitten rasia ruuvattiin kiinni alustaan ja nameja oli mahdoton saada suljetusta rasiasta. Otettiin kaksi minuuttia aikaa ja katsottiin miten koira toimii, kun nameja ei noin vain saakaan. Curry jaksoi koko kahden minuutin ajan kuopia sinnikkäästi rasiaa tassuillaan. Välillä se yritti hampaillakin saada kantta pois paikaltaan. Aivan lopussa Curry teki pienen kierroksen salissa ja vilkaisi minuun, selvästi tuumaten mikä tässä nyt auttaisi, mutta palasi taas kannen kimppuun. Tuloksena: itsenäinen. "Koira pyrkii ratkaisemaan mahdottoman tehtävän lähes yksinomaan itsenäisesti."

Leikkihalukkuus oli osio joka yllätti täysin. Curry ei innostunut leikkimään testaajan kanssa. Tämä saattaa johtua siitä, että se on tottunut leikkimään lähinnä vain minun kanssani eivätkä vieraat lelut olleet sellaisia, joista Curry yleensä kiinnostuu. Uskon, että myös väsymys painoi. Olihan testi vanhukselle aika pitkä ja edellisenä päivänä oltiin tehty reissu Raumalle hakemaan uusi pikkuveli. "Koira ei kiinostu leikistä testaajan kanssa, eikä lelu toimi palkkiona."

Sitten testattiin koiran suhtautuminen erilaisiin alustoihin. Lattialle oli levitetty pleksi, alumiinilevy ja kompostiritilä, joiden yli koiraa piti kuljettaa. Muut alustat olivat ongelmattomia, mutta ritilä tuntui selvästi hieman edpämiellyttävältä ja Curry halusi kiertää sen. Nameja se kuitenkin söi ritiläalustaltakin, eli niin paljon se ei haitannut. "Koira on aluksi haluton astumaan ritiläalustalle, mutta suostuu tulemaanruoalla houkuttelun jälkeen ja kävelee alustan läpi neljällä tassulla. Koiraa hieman jännittää alustat, mutta se pääsee hyvin ruoan avulla jännityksestä yli."

Viimeiseksi testattiin vielä arkuutta ja rohkeutta outoon objektiin tutustumalla. Saliin oli viritetty pahvinen vaatteisiin puettu hahmo radio-ohjattavan auton päälle. Eli oudonnäköinen hahmo liikkuikin vielä. Curry ei uskaltanut lähestyä sitä tutkimaan. Lopulta menimme hahmon luo yhdessä ja syöttelimme namia, jotta pelkoa ei jäisi. "Koira menee omistajan jälkeen tutustumaan objektiin, aika yli 2min."

Kaiken kaikkiaan testi oli erittäin mielenkiintoinen, vaikka tunsinkin mielestäni vanhan koirani hyvin. Oli jännä nähdä, miten Curry toimi erilaisissa vieraammissa tilanteissa. Erityisesti olen ylpeä sen sinnikkyydestä ja ongelmanratkaisukyvystä.

Ei kommentteja: