lauantai 21. huhtikuuta 2007
Punkkiriesa alkanut
Eilen löytyi Pepestä kevään ensimmäinen punkki. Ja toinen. Ja kolmas. Ja neljäs... Tänään löytyi aamulla taas yksi lisää. Todella kiusallista! Mummo haki apteekista jo niskaan valeltavan punkkiliuoksen, jonka käytön aloitamme luultavasti piakkoin. Aamuruokaan lisäsin Pepelle vähän valkosipulia, jonka olen kuullut karkottavan punkkeja. Niinpä olemmekin tänään saaneet valkosipulintuoksuisia suukkoja Pepeltä. Hienosti se on kuitenkin kestänyt punkkien irrotuksen, vaikka vähän onkin nipistänyt. Eipä tätä punkitonta kautta kauaa kestänytkään. Viime vuoden viimeinen punkki irrotettiin Pepestä joulunalusviikolla...
sunnuntai 18. maaliskuuta 2007
Aivoriihi

Kahtena viime lauantaina kävimme koirakoulu Pienen koiruuden järjestämällä aivoriihi -kurssilla. Kurssilla neuvottiin erilaisia tapoja aktivoida koiraa ja tarjota sille aivojumppaa. Aivojumppa onkin koiralle erittäin tärkeää, ettei se tylsistyisi. Hyviä aktivointimuotoja koiralle ovat erilaiset tasapainoharjoitukset (agility), temppujen opettelu, nuuskimisleikit ja ongelmanratkaisutehtävät. Temppuja olemmekin kotona harjoitelleet jo ennestään paljon, mutta lisää vinkkejä saimme kurssilta. Namin etsintääkin nuuskimalla olemme leikkineet, mutta kurssilta saimme ohjeet myös jäljen tekemiseen. Lisäksi saimme helposti toteutettavia ideoita ongelmanratkaisutehtäviin, esimerkiksi namin piilotus taitetun pyyhkeen sisälle, jolloin koiran pitää keksiä, miten saada nami.
Pepe käyttäytyi kurssilla todella hienosti ja totteli hyvin. Se ei välittänyt muista koirista enää läheskään niin paljon kuin vielä muutama kuukausi sitten lujaa luokse -kurssilla. Nätisti se istui vierelläni katsoen ja odottaen, mitä seuraavaksi tehdään. Pepestä on nyt tainnut kehittyä iso ja tottelevainen poika!
Pepe käyttäytyi kurssilla todella hienosti ja totteli hyvin. Se ei välittänyt muista koirista enää läheskään niin paljon kuin vielä muutama kuukausi sitten lujaa luokse -kurssilla. Nätisti se istui vierelläni katsoen ja odottaen, mitä seuraavaksi tehdään. Pepestä on nyt tainnut kehittyä iso ja tottelevainen poika!
keskiviikko 14. maaliskuuta 2007
Herkullinen ydinluu
Viime lauantaina Pepe sai ensimmäistä kertaa aidon ydinluun kaluttavakseen. Aluksi se vain nuoleskeli sitä ja asettui lähistölle lepäilemään, mutta heti kun joku lähestyi luuta, se syöksähti uuden herkullisen aarteensa luokse ja murisi "uhkaavasti". Hämmästyin kovasti sitä, kuinka kiivaasti Pepe oli valmis puolustamaan herkkuaan. Se jäykistyi aivan paikoilleen ja murisi näyttäen hampaitaan. Pari kertaa se jopa haukahti. Päätin, että nyt on rakennettava hieman lisää luottamusta välillemme. Niinpä asettelin luun päälle, herkullisten jänteiden väliin, vähän väliä pieniä namipaloja. Kuljeskelin myös luun ohi useita kertoja ja näytin näin Pepelle, etten suinkaan ollut aikeissa viedä sen uutta herkkua. Vähitellen Pepe rauhoittuikin ja alkoi tosissaan kaluta luutaan. Yöksi luu piti silti ottaa pois, että saisimme kaikki rauhassa nukuttua. Pepen ei tarvitsisi vahtia sitä koko aikaa ja minä saisin nukkua pelkäämättä, että löydän ällöttävän ydinluun aamulla vierestäni tyynyltä. Seuraavana päivänä Pepe sai jatkaa uuden herkkunsa järsimistä ja muutamaa murahdusta lukuunottamatta se antoi hienosti minunkin lähestyä luuta. Vain kerran se yritti kiikuttaa luun sänkyyn järsittäväksi, muuten se pysyi melko hienosti pyyhkeen päällä. Näitä herkkuja ostetaan varmasti vielä lisää!
maanantai 26. helmikuuta 2007
Pepe opintopiirissä

Viime viikot olen ollut todella kiireinen opintojeni vuoksi. Monenlaiset esseet ja oppimistehtävät ovat vieneet kaiken vapaa-aikani. Hommaa on riittänyt jopa niin paljon, että Pepekin on joutunut vallan kiireisen opiskelijaelämän pyörteisiin. Järjestimme nimittäin koulukavereideni Sannan ja Mariannan kanssa opintopiirin, johon Pepekin osallistui. Kokoonnuimme Mariannalla selvittämään koulun moraalielämää ja Pepehän otettiin tietysti mukaan tapaamaan bichon poikia. Meidän todellisten opiskelijoiden ahkeroidessa, Pepe vaihtoi kuulumisia Maunon ja Oivan kanssa. Pojat leikkivät todella nätisti, eikä Niilonkaan kanssa pahempia riitoja päässyt syntymään. Tällä kertaa Pepe tajusi kohdella talon isäntää tarpeeksi kunnioittavasti. Välillä koirat lepäilivät hetken, kunnes Pepe päätti lähteä tökkimään kavereita takaisin leikkiin. Mukavin leikkikaveri oli taaskin tietysti Mauno. Ja ihan oikeasti, me kaksijalkaiset saimme todellakin rauhassa opiskeltua!
keskiviikko 14. helmikuuta 2007
Eläinlääkärissä
Maanantaina Pepe kävi eläinlääkärissä uusimassa rokotukset. Tässäkin tilanteessa Pepe oli aivan yhtä innokas kuin aina muulloinkin. Pistoksia ei ehtinyt edes huomata, kun mukava lääkäri laittoi eteen hieman namia. Painoa oli kertynyt 5,3 kiloa. Seuraavan kerran menemme lääkäriin toivottavasti vasta vuoden kuluttua.
perjantai 9. helmikuuta 2007
Pepe 1v!
Viime keskiviikkona Pepe täytti yhden vuoden. Syntymäpäiväsankariamme onkin juhlittu usena päivänä. Jo edellisenä viikonloppuna Pepe vieraili vanhempieni luona, jossa se heti tultuaan osasi napata sohvapöydältä isin sille lahjaksi ostaman lelun.Keskiviikkona Pepe piti koko päivän kestäneen syntymäpäivävastaanoton. Heti aamusta vieraili veljeni Jouni ja Pepe sai jälleen riemukkaan riehumiskohtauksen. Jounille oli Pepe esitellyt mielellään vilkutustaitoaan. Myöhemmin päivällä tulin minä ja sitten serkkuni Camilla. Camilla oli ostanut Pepelle mukavan, pehmeän, huopasuikaleista tehdyn pallon. Aluksi Pepe heittelikin palloa ilmaan innoissaan, mutta repi sen lopulta pitkiksi huopasuikaleiksi. Vaan eipä se haitannut. Suikaleillakin oli kiva leikkiä. Illalla tuli käymään vielä äiti ja lopulta Janikin. Vieraille tarjottiin piirakkaa ja kakkua. Loppuiltaa Pepe vietti Janin kanssa luonani hirvennahkapalaa järsien.
Torstaina vieraiksi oli kutsuttu Mariannan bichon pojat. Niilo oli jätetty kotiin, mutta Oiva ja Mauno saapuivat ihanan puruluita sisältäneen paketin kanssa. Alkuriehumisten jälkeen me ihmiset pääsimme kakun ja piirakan kimppuun. Pepe antoi vieraidensa leikkiä leluillaan ja pureskella luitaan. Se oli taas sekaisin innosta saadessaan koirakavereita seurakseen. Ylikierroksilla käydessään Pepe läähätti jatkuvasti kieli pitkällä. Pideltävänä se ei olisi millään suostunut olla, vaan yritti vihaisena riuhtoa itsensä vapaaksi, takaisin kaveridensa luokse.
Vieraanvaraisena isäntänä Pepe antoi reippaiden vieraidensa syödä omankin annoksensa. Tarjolla olikin herkullisia, mummon varta vasten koirille tekemiä, pieniä lihapullia.
Vieraista kiinnostavin oli jälleen Mauno, jonka perässä Pepe jatkuvasti kulki kieli lerpallaan. Kuvassa Pepe kurkottaa sylissäni olevaa Maunoa. Istu-käskystä kieli lipaisee jo automaattisesti huulia. Tällä kertaa palkintona oli kuitenkin jotain herkkujakin parempaa, Mauno laskettiin alas!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)