sunnuntai 26. elokuuta 2007

Ystävyysottelu

20. elokuuta järjestimme yorkkien ja bichon friseiden välisen ystävyysottelun. Bichoneita paikalle saapuikin melkoinen lauma, mutta yorkkeja edustamaan tuli vain neljä koiraa. Onneksi saimme vahvistukseksi joukkueeseemme yhden australianterrierin.

Joukkuekilpailu koostui kolmesta osiosta. Ensimmäisessä osiossa oli selviytymisrata, joka sisälsi estehyppyä, pujottelua ja paikalleen istumisen. Koska joukkueemme oli hieman vajaa, suoritti Pepe radan kahteen kertaan. Ratoja oli kaksi rinnakkain, joten samaan aikaan radalle lähti aina yksi bichon ja yksi yorkki. Ensimmäisenä radan suorittanut, sai joukkueelleen yhden luun. Pepe lähti radalle hieman turhankin innokkaasti. Kontakti omistajaan unohtui nimittäin täysin. Tästä saimme hiukan noottia ratamestari Mariannalta. Yhtä kaikki, päihitimme kilpakumppanimme kummallakin omalla vuorollamme.

Seuraava osio oli nakkirata. Periaate oli sama, kuin ensimmäisessäkin osiossa. Tällä kertaa rata koostui neljästä lautasesta, joiden päällä oli nakinpalanen. Ensimmäisenä nakit syönyt ja maaliin saapunut koira voitti jälleen joukkueelleen luun. Pepe kunnostautui tässäkin osiossa hienosti ja voitimme taas molemmilla omilla vuoroillamme vastassa olleet bichonit.
Kolmannessa osiossa kukin koira kävi vuorollaan haistelemassa kolmea purkkia. Yksi purkeista sisälsi nakkeja, muut leipää. Omistajan tehtäväksi jäi päätellä koiran käytöksestä, mikä rasioista oli nakkirasia. Pepe nuuhki jokaista rasiaa, oikeaa kenties hieman enemmän kuin muita, mutta minä valitsin silti väärän. Tästä jäi siis luu saamatta. Sen sijaan joukkueemme muut jäsenet arvasivat oikein, jopa Jani, joka yllättäen joutui täydentämään joukkuetta tässä osiossa Katin Jimi-koiralla.

Ottelu päättyi yorkkien selkeään voittoon luin 13-8. Tämä lämmitti mieltä, vaikka hauskaa olisi ollut ilman voittoakin. Palkinnoksi saimme purulelukengät ja keräämämme luut.

Varsinaisen ottelun jälkeen oli vielä yksilökilpailu. Siinä koira piti saada istumaan mahdollisimman nopeasti kun huudettiin "stop". Viimeisenä istunut koira putosi aina pelistä muiden saadessa jatkaa. Kisa jäi meiltä Pepen kanssa lyhyeen. En nimittäin kuullut huutoa ja putosimme pois jo alkumetreillä. No, pitihän niiden bichoneiden antaa jotain voittaa...

Jälkipelit mentiin puimaan läheiseen koirapuistoon. Pepe juoksenteli siellä innoissaan tervehtimässä kaikkia yorkkeja, bichoneita ja omistajia vuoronperään. Väsyneinä ja onnellisina voittajina palasimme kotiin nukkumaan.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Kesäkuulumisia

Pepe on viettänyt kesäänsä ahkerasti mökkeillen. Aurinkoisina päivinä se on loikoillut mukavasti varjossa, mutta illan viiletessä se on saanut purkaa energiaansa hakemalla sille heitettyjä leluja. Tätä leikkiä se jaksaakin melkoisen kauan.

Pepe on myös saanut kokeilla makkarajälkeä. Se yllättikin tässä omistajansa täysin hoksaamalla heti mistä on kyse ja löytämällä makkaranpalan jäljenpäästä helposti. Seuraavasta jäljestä täytyykin tehdä hieman haastavampi.

Muita mökkiharrastuksia on ollut esteiden yli hyppiminen ja vapaanaoloharjoitukset. Kiltistihän Pepe vapaanakin seurailee, mutta turvallisuussyistä se on pääsääntöisesti ulkona pitkässä narussa. Esteet taas ovat olleet itse kyhäilemiäni virityksiä agilityä silmällä pitäen. Niiden suorittaminen sujuu jo varsin mallikkaasti. Nyt on putkikin hommattuna, joten saamme pian jo pienen radan harjoiteltavaksemme.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

Mainos ystävyysottelusta


Leikkimielinen ystävyysottelu Bichon Frisét vs. Yorkshirenterrierit
- vietetään mukava ilta hyvässä seurassa

Yorkshirenterrieri- ja bichon frisé – harrastajat järjestävät maanantaina 20.8. klo 18.30 rotujen välisen leikkimielisen ystävyysottelun. Paikkana on Munkkiniemen Koneen kenttä. Isot viheralueet löytyvät Munkkiniemen puistotien päästä. Tarkoituksena on pitää yhdessä koirien kanssa hauskaa ja tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin.

Kumpaakin rotua edustamaan tarvitaan kuusi koiraa. Yorkkijoukkuetta kerää kasaan Noora ja bichonjoukkuetta Marianna. Ilmoittaudu sähköpostilla mukaan edustamaan omaa rotuasi 5.8. mennessä! Kysy meiltä myös rohkeasti lisätietoa!

noora.veijalainen(at)helsinki.fi
mariannathil(at)hotmail.com

Osallistuminen ystävyysotteluun ei vaadi koiralta eikä ohjaajalta mitään erityistaitoja. Ainoa vaatimus ystävyysottelua varten ovat huumorintaju ja leikkimielisyys! Kaikki ovat tervetulleita kokoon ja ulkonäköön katsomatta! Tule kannustamaan omaa rotuasi, vaikket itse kisaan osallistuisikaan!

perjantai 8. kesäkuuta 2007

Yorkki kuukauden rotuna

Fifit Boutiquessa kirjoittamani juttu yorkeista aloittaa kuukauden rotu -palstan. Kannattaa käydä lukemassa, jos haluaa saada perustietoa yorkeista. Fifit Boutiquen kuukauden rotuun pääset tästä linkistä.

sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Koirakoulukuulumisia


Tammikuussa vaihdoimme Pepen kanssa Tiltun Koirakoulussa starttiryhmästä alkeistottelevaisuusryhmään. Siellä ollaan nyt treenattu kevätkausi ja opittu huimasti lisää perustottelevaisuutta. Olemme harjoitelleet lähinnä luoksetuloa sivulle, seuraamista, ohituksia ja ihan vain paikallaan oloa. Nämä kaikki sujuvatkin Pepeltä jo aika hienosti. Malttia on tullut ihan huikeasti lisää, vaikka vieläkin välillä uteliaisuus ja ylisosiaalisuus saavat Pepestä vallan. Hassua, että koirakoulu on Pepelle sellainen paikka, jossa se yleensä ymmärtää, että nyt harjoitellaan eikä välitetä muista. Lenkeillä kotikulmilla samat säännöt eivät jostain syystä päde, vaikka yritämmekin ihan samoja asioita harjoitella. Kaikenkaikkiaan liikkeet ja erilaisten käskyjen noudattaminen sujuvat kyllä hienosti, keskittyminen vain välillä herpantuu, kun vastaan tulee jotain mielenkiintoista. Kesän ajaksi jäämme koirakoulusta lomalle ja treenailemme ihan vain itseksemme, mutta syksyllä palaamme takaisin opintojen pariin.

torstai 17. toukokuuta 2007

Lisää riehumista



Tässä hieman tuoreempaa videokuvaa Pepestä riehumassa. Meno ei siis ole muuttunut vuodessa miksikään.

keskiviikko 2. toukokuuta 2007

Wappurieha

Sunnuntaina 29.4. vietimme yorkshirenterriereiden wappuriehaa Tapiolan koirapuistossa. Olemmekin Pepen kanssa käyneet koko talven ahkerasti jokatoinen viikko koirapuistossa tapaamassa muita yorkkeja. Ensimmäisten kertojen aikana syntyneet pienet riidat Pepen ja muiden poikakoirien välillä ovat nyt jääneet kokonaan unholaan. Pepe on löytänyt oman paikkansa laumassa ja vaikka meno välillä onkin aika hurjaa, on se silti sopuisaa.

Yorkkien wappuriehassa pidimme kaksijalkaisille nyyttärit ja koirat saivat leikkiä vapaasti keskenään. Paikalla oli myös tarvikemyyntiä, jonka järjesti Sanna ja Fifit Boutique. Sannaa on myös kiittäminen oheisista kuvista.
Wappuriehaan oli myös järjestetty ohjelmaa ja tietysti olimme innokkaita osallistumaan Pepen kanssa. Vuorossa oli nakkiralli, jossa koirien oli mahdollisimman nopeasti syötävä nakinpalaset radan varrelta ja päästävä maaliin. Yllä olevassa kuvassa odotamme lähtöviivalla.
Saimme hyvän vauhdin päälle jo heti lähdössä ja taisimme johtaa koko kisan ajan. Tässä käännymme merkkiviivalla ja lähdemme jo loppukiriin kohti maaliviivaa.

Voittajien on helppo hymyillä! Ylpeä emäntä poseeraa voitokkaan koiransa kanssa. Palkinnoksi saimme kolme pientä sinistä rusettia. Rusetit olisi tarkoitus laittaa yorkin otsatukkaan, mutta luulenpa ompelevani ne johonkin Pepen pukuun, tai sitten kiinnitän kaulapantaan, sillä näin hurjassa menossa eivät pompulat pysy päässä ja siksi on parasta pitää tukka lyhyenä. Tästä se meidän kilpailu-uramme alkaa!