sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Mäntyharjun näyttely 8.8.09


Loppukesästä suuntasimme Chilin kanssa mökkireissun yhteydessä Mäntyharjun koiranäyttelyyn. Tällä kertaa kyseessä olikin jo virallinen näyttely, jossa kisasimme junioriluokassa. Yorkkeja näyttelyyn oli ilmoitettu vain yksi. Tuomarina toimi Maija Mäkinen. Elokuun aurinko paistoi täydellä teholla ja päivästä tuli todella kuuma. Onneksi löysimme varjoisan paikan, jossa odottelimme omaa vuoroamme kehässä.

Kehässä Chili käyttäytyi hienosti ja liikkui kauniisti, mutta itse en saanut siitä tällä kertaa parhaita puolia esille. En oikein osannut seisottaa Chiliä kunnolla ja niinpä se olikin hieman mutkalla ja selkä köyryssä. Tätä siis pitäisi harjoitella jatkossa. Tuomari oli lisäksi sitä mieltä, että turkki oli vielä liian tumma ja villava. Vaikka saimme arvosanaksi vain hyvä, oli kokemus kuitenkin mukava.

Tässä vielä tuomarin kommentit.

10kk reipas nuorukainen. Hyvät mittasuhteet ja sukupuolileima. Ilmeikäs pää. Turhan pyöreä kallo. Hyvät korvat ja silmät. Oikea purenta, hyvät leuat. Tasapainoiset kulmaukset. Lyhyt rintakehä. Tällä hetkellä lanneosa köyristyy. Hyvä häntä. Toivoisin silkkisemmän karvan, tällä hetkellä vielä hieman villava, turhan musta väri manttelissa, tan väri ok. Liikkuu reippaasti, hyvin edestä, kovin ahtaasti takaa. Erinomainen tempperamentti.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Kesämuistoja 2009

Pepen ja Chilin kesä sujui mukavasti lomaillen. Pojat mökkeilivät ahkerasti Mäntyharjulla, mutta viettivät monia kauniita kesäpäiviä myös omalla kotipihalla leikkien. Mökillä mukavinta taisi olla mustikanpoiminta lähimetsässä. Pepe löysi herkullisimmat apajat ja pojat riipivätkin mustikoita varvuista suuhunsa ihan itse. Tietysti kesällä herkuteltiin myös metsämansikoilla ja vadelmilla.



Aurinkoisina päivinä Chili on löhöillyt terassilla nauttien lämmöstä ja paisteesta, Pepe taas hakeutunut viileämpään varjoon. Eräänä helteisenä loppukesän päivänä pojat pulahtivat mökillä järveenkin pienen suostuttelun jälkeen.


Tällaiset mukavat kesämuistot mielessämme aloitamme jälleen syksyn ja arkisen aherruksen. Chili jatkaa tottelevaisuusharjoituksiaan koirakoululla, mutta Pepe suorittaa agilityn jatkokurssin ennen paluutaan toko-harrastuksen pariin.

torstai 30. heinäkuuta 2009

Summer Party 2009


Kesäkuun alussa lähdimme poikien ja mummon kanssa Renkoon viettämään kesäpäivää ja tapaamaan tuttuja YCF:n Summer Partyn merkeissä. Vaikka säätiedotuksessa uhkailtiin sateella, sattui Renkoon kuitenkin mukava puolipilvinen poutasää ja pääsimme retkeilemään viltin päällä mökkimaisemissa. Pepe ja Chili olivat innoissaan päästessään tapaamaan uusia ja vanhoja tuttuja koirakavereita. Samoin olimme mekin mummon kanssa iloisia tavatessamme niin monia mukavia yorkki-ihmisiä.

Tapahtumaan oli järjestetty kaikenlaista mukavaa pientä ohjelmaa. Päivä alkoi agilityyn tutustumisella. Pihalle oli kasattu miniagilityrata, jolla kaikki halukkaat saivat kokeilla eri esteitä. Pepe tietysti pääsi myös näyttämään taitonsa radalla ja pikku-Chilikin kokeili kaikkia esteitä. Olimme odottaneet agilitykilpailua, mutta sellaiseen ei vielä tässä vaiheessa päivää tuntunut olevan tarpeeksi innostuneita osanottajia.



Lähes kaikki paikallaolijat ottivat kuitenkin osaa koirien juoksukilpailuun. Siinä kukin vuorollaan juoksi lähtöviivalta maaliin omistajansa luokse. Tai no, kuka juoksi minnekin. Chili esimerkiksi päätti lähteä aivan vastakkaiseen suuntaan. Pepe sen sijaan näytti muille miten homma tuli hoitaa ja pinkaisi maaliin nopeimmalla ajalla. Ja niinpä vitriinissä komeileekin nyt juoksukilpailuidenkin voittopokaali!

Mummo sai poikien kanssa käydä pokkaamassa palkinnon.



Aterioimme pihalla viltillä koirien kanssa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Päivän päätteeksi oli vielä arpajaiset, joista kotiinviemisiksi tarttui kaikenlaista pientä kivaa.




Päivä oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut. Meistä oli kiva tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin sekä nähdä vanhoja kavereita. Oli mahtavaa saada tavata niin paljon erilaisia ihmisiä, joilla kaikilla on yhteinen rakas kiinnostuksen kohde, yorkshirenterrierit.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Tuomarinkartanon pentunäyttely


Kesäloma alkoi Chilin näyttelyn merkeissä aurinkoisessa säässä Tuomarinkartanossa. Yorkkeja oli näyttelyyn ilmoittautunut neljä, kaksi urosta ja kaksi narttua. Tuomarina toimi Paula Valakari. Läkähdyttävästä paahteesta huolimatta Chili pisti parastaan ja oli kilpailun ROP! Emäntä ja isäntä olivat hurjan ylpeitä pikku sankarin saavutuksesta. Palkintokaapissa komeilee nyt uusi pokaali ja pari ruusuketta lisää.

Tässä tuomarin antama laatuarvostelu.

Erittäin hyväntyyppinen urospentu. Hyvä pää ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Hyvä runko. Turhan ulkonevat kyynärpäät. Hyvin kulmautunut takaa. Vaikuttaa takakorkealta seisoessa ja liikkeessä. Erinomainen taka-askel.


Chilistä näyttää siis kehittyneen varsin komea nuori mies. Mini Mythille päivä oli voitokas, sillä Chilin sisko Peppi oli vastakkaisen sukupuolen paras. Sisarukset ottivat siis kaksoisvoiton. Menestystä niitti myös Chilin paras koulukaveri Bichon-tyttö Dotti, ollen myöskin ROP.

Ryhmäkehään emme jaksaneet enää jäädä. Helle, jännitys ja pitkä päivä olivat tehneet tehtävänsä, joten päätimme palata voittajina kotiin. Vaikka menestys tietysti makealta maistuikin, erityisen mukavan päivästä tekivät tutut, joita kehän laidalla tapasimme. Kiitos siis kaikille meitä näyttelynoviiseja auttaneille ja kannustaneille!


tiistai 30. kesäkuuta 2009

Möllitoko 17.5.09

Pepen menestys jatkui myös osaltamme kevään viimeisissä tottelevaisuuskisoissa. Tällä kertaa testasimme taitojamme mölliluokassa tuttuun tapaan Tiltun koirakoululla. Mölliluokassa oli helpotetut alokasluokan liikkeet ja mukana nyt myös seuraaminen taluttimetta. Kehuminen liikkeen aikana oli tässä luokassa jo kiellettyä sekin. Pepe suoriutui hienosti lähes kaikista osioista. Nyt pientä päänvaivaa aiheutti vain juuri tuo seuraaminen taluttimetta, jossa Pepe meinasi lähteä harhailemaan omia polkujaan. Luoksetulossa sattui harmittava pieni kömmähdys, kun Pepe ei muistanutkaan jäädä paikalleen odottamaan, vaan yritti lähteä mukaani. Muuten kaikki sujui hienosti.

Mölliluokassa kisasi vain kaksi koirakkoa. Näistä kahdesta parhaimpia olimme me Pepen kanssa ja niinpä voitto napsahti jälleen kotiin. Maksimipistemäärä kasvoi kahteensataan uuden liikkeen tullessa mukaan kisaan. Saimme 1. tuloksen pisteillä 181. Nyt jäämme tyytyväisinä hyvin ansaitulle kesälomalle!

Tässä vielä pisteet kertoimineen.

Liike


pisteet kerroin pisteet
Luoksepäästävyys

10 1 10
Paikalla makaaminen
10 3 30
Seuraaminen kytkettynä
9 2 18
Seuraaminen taluttimetta
7,5 4 30
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 2 20
Luoksetulo

8 3 24
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 2 20
Estehyppy

10 2 20
Kokonaisvaikutus

9 1 9












181/ 200

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Möllitoko 19.4.09

Keväisenä sunnuntaiaamuna suuntasimme Pepen kanssa jälleen tottelevaisuuskisoihin Tiltun koirakoululle. Osallistuimme taas kehuluokkaan, jossa siis palkkaus kehässä on kielletty, mutta koiraa saa kehua suorituksen aikana. Aurinkoinen sää antoi mahdollisuuden kevään ensimmäisiin ulkokisoihin. Paikalla oli melko paljon koiria. Myös Pepen bichonystävä Lillan oli saapunut kokeilemaan kisaamista nakkiluokassa.

Tälläkertaa suorituksemme meni kokonaisuudessaan erittäin hyvin. Kauniin Lillan-neitosen kannustus yleisön joukosta ilmeisesti sai Pepen pistämään parastaan. Jopa estehypyn jälkeen Pepe muisti jäädä seisomaan paikalleen ja odottaa rauhassa istu-käskyä. Vaikka ulkona oli paljon uudenlaista häiriötä ympärillä, koe sujui yllätyksekseni niin hyvin, että voitimme oman luokkamme! Seuraavaksi jatkamme kisaamista hieman vaikeammassa luokassa.

Tässä vielä pistetaulukkomme:

Liike


pisteet kerroin pisteet
Luoksepäästävyys

10 1 10
Paikalla makaaminen
10 3 30
Seuraaminen kytkettynä
10 2 20
Seuraaminen taluttimetta

4
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5 2 17
Luoksetulo

10 3 30
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 2 16
Estehyppy

9,5 2 19
Kokonaisvaikutus

9,5 1 9,5












151,5/ 160

perjantai 8. toukokuuta 2009

Chilin ensimmäinen näyttely


Lähdimme Chilin kanssa 4.4. Messukeskuksessa järjestettyyn pentunäyttelyyn hakemaan tuomarin mieleipidettä Chilin ulkonäöstä. Tuomarina toimi Soile Bister. Koko näyttelytouhu oli meille aivan uusi aluevaltaus ja ensikertalaisia jännitti tietysti hirmuisesti. Yorkkeja oli näyttelyyn ilmoittautunut melko paljon, mutta paikan päällä selvisi, että kilpailisimme omassa luokassamme (urokset 5-7kk) yksin.

Seisottaminen ja näyttelykävely oli jäänyt lähes kokonaan harjoittelematta, joten kehään menimme niin sanotusti täysin kylmiltään. Tottelevaisuuskoulutus sen sijaan näkyi, sillä Chili esitti kehässä ensiluokkaista seuraamista katsekontakteineen kaikkineen. Katse ylöspäin luotuna eivät etuliikkeet sitten ihan täydelliset olleetkaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että Chili liikkui reippaasti ja iloisesti häntä pystyssä. Seisottaminen tuntui vieraalta itsestänikin, joten ei ihme jos kaikki parhaat puolet eivät tulleet esille. Pöydällä Chili käyttäytyi hyvin ja antoi hienosti tarkistaa hampaansa.

Luokkamme ainoina kilpailijoina voitimme tietysti ylivoimaisesti, mutta saimme myös kunniapalkinnon. Kaikkien urosten joukosta Chili sijoittui toiseksi. Päivä oli jännittävä kaikkine valmisteluineen ja odotteluineen. Oma vuoro kehässä oli kuitenkin hetkessä ohi. Tästä kokemuksesta jäi mukava muisto ja hieno ruusuke koristamaan vitriiniä.

Kiitokset vielä koko huoltojoukolle eli Janille, Terhille ja Nanalle, sekä kaikille kehänlaidalla kannustaneille!

Tässä tuomarin lausunto Chilistä.

Ikäiseksi hyvin kehittynyt. Kaunislinjainen pentu, lupaava pää, kookkaat korvat. Toivoisin tiiviimmät kyynärpäät ja suoremmat eturaajat. Hyvä takaosa. Hyvä häntä. Tällä hetkellä hieman korkeat ja leveät etuliikkeet. Hyvä luonne.