tiistai 31. tammikuuta 2012

Uusia tuulia vuodelle 2012


Uusi vuosi on alkanut laumassamme mukavan leppoisasti. Vaikka kirpeä pakkassää pitääkin ulkoilut tällä hetkellä lyhyinä, riittää sisällä puuhaa joululahjalelujen kanssa. Kissojen lelut tosin katoavat mystisesti alle tunnissa. Jääkaapin alta niitä löytyi kerran seitsemän, mutta osa on edelleen teillä tietämättömillä.

Kissat ovat oppineet tulemaan kutsusta luokse, istumaan ja antamaan tassua. Muuten riiviöt ovat vailla käytöstapoja. Ne hyppivät pöydille, tunkevat jokaiseen avonaiseen kaappiin ja yrittävät saada osansa ruoastamme. Suihkepullolla säikyttäminen ei toimi, sillä Toivo ei ole vedestä moksiskaan. Itseasiassa se tuntuu pitävän vedestä. Suihkussa käydessä se juoksee kierroksen suihkukopissa ja koirien tassupesulla Toivo tulee leikkimään vesisuihkulla. Onpa välillä koitettu akvaarioveden lämpötilaakin käpälällä. Ja koska pikkulinnut kiinnostavat kovasti ja pöydällä ollaan muutenkin ulos katselemassa, hankittiin takapihalle talipallo, jotta kissoilla olisi ajanvietettä. Siitä sitä on nyt sitten mukava keittiön ikkunasta katsella tiaisia hännät huitoen. Syltti onkin erityisen innokas lintubongari.

Pepen kanssa on tarkoitus aloittaa uusi harrastus kaverikoiratoiminnan merkeissä. Espoon kaverikoirat toimivat Kennelliiton alaisuudessa tehden vierailuja vanhusten ja vammaisten palvelutaloihin. Kävimme tutustumassa Espoon kaverikoiriin muutama viikko sitten ja Pepe todettiin soveltuvaksi kaverikoiraksi. Nyt on meneillään kokelasaika, jolloin vierailen pari kertaa kohteissa ilman omaa koiraa ja sen jälkeen Pepen kanssa kokeneempien kaverikoirien kera. Muitakin uusia suunnitelmia on hautumassa, mutta niistä lisää myöhemmin...

perjantai 23. joulukuuta 2011

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Saunaseura


Meillä saunotaan usein. Kiuas on kuumana lähes joka perjantai ja lauantai. Saunan lämmöstä nauttivat myös Chili ja Toivo.

Chilin saunainnostus alkoi, kun keksin nostaa märän hauvelin pesun jälkeen lauteille kanssani lämmittelemään. Sen jälkeen on Chili aina ollut ensimmäisenä menossa saunaan kun on saunapäivä. Se livahtaa oven alta saunan puolelle odottamaan jo ennen kuin muut ovat ehtineet edes riisuutua. Sitten se kurkottelee ensimmäiselle askelmalle ja odottaa, että joku tulee nostamaan sen ylälauteelle. Mukavinta saunassa on nuolla vesipisaroita iholta. Chili ottaa varsin pikaiset lämmöt ja sitten se nostetaan ulkopuolelle. Vilvoittelutauon jälkeen se on jälleen ensimmäisenä odottamassa lauteille pääsyä.

Ja nyt on sitten Toivokin liittynyt saunaseuraamme. Toisin kuin muut, Toivo ei tule saunaan rentoutumaan. Se hyppelee lauteelta toiselle, kurkkii vesikiuluun ja yrittää leikkiä varpailla. Välillä Toivo pitää nostaa pois, sillä pelkään sille tulevan jo liian kuuma, mutta Toivopa livahtaakin heti saunaan uudestaan.

Pepeä ei saunominen kiinnosta, mutta Syltti saattaa välillä kurkkia oven alta. Joskus sen saattaa löytää Toivon kanssa lekottelemasta lauteilta silloin, kun sauna ei ole päällä. Toistaiseksi sopu on antanut sijaa saunassamme, mutta jos tämä saunomisharrastus tarttuu vielä näihin muihinkin perheenjäseniimme, on harkittava jo saunavuorojen käyttöönottoa. Joulusaunaa odotellessa...

perjantai 28. lokakuuta 2011

Chili 3v


Jälleen on aika lentänyt siivillä ja pääsimme juhlistamaan jo Chilin kolmivuotissyntymäpäiviä! Chili sai lahjaksi uuden hienon pedin ja kolme pieneen suuhun sopivaa minitennispalloa. Vanhakin peti on kyllä edelleen käytössä, nykyisin Janin tietokonepöydän vieressä. Uusi makuupaikka on hieman isompi ja siihen mahtuisi pieni Syltti-kissakin viereen. Syltti on usein yrittänytkin Chilin viereen nukkumaan, mutta Chili ei ole toistaiseksi suostunut jakamaan sänkyään kissan kanssa, vaan siirtynyt ärtyneenä pois. Muutenkin se edelleen hieman vieroksuu villejä kissariiviöitä, mutta sietää niitä päivä päivältä paremmin. Tennispallot taas päätyivät ensimmäisenä Pepen käsittelyyn. Kolmesta identtisestä pallosta se valitsee mieluisimman ja silloin eivät muut vaan jostain käsittämättömästä syystä ole yhtä hyviä. Onneksi Chilikin on sentään jo päässyt itse nauttimaan uusista lahjoistaan. Päivänsankarin kunniaksi mummo leipoi hienon täytekakun, joka herkuteltiin oman perheen kesken.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Kattia kanssa!



Pepen ja Chilin lauma on kasvanut kahdella uudella jäsenellä. Toivo- ja Syltti-kissat muuttivat meille koulujen alkaessa. Ajatus kissan hankinnasta oli kypsynyt mielissämme jo pitkään, mutta silti päätös mirrin, saati sitten kahden, ottamisesta tapahtui yllättäen.

Heinäkuun viimeisinä päivinä olimme viettämässä lomaa jälleen mökillä. Kesäisellä autoajelulla eksyimme Hartolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen kirpputorille. Kirpputorin yhteydessä toimi myös löytöeläintalo, jossa saimme esittelykierroksen. Edellisenä päivänä talolle oli tuotu arviolta neljän viikon ikäinen sairas kissanpentu. Tälle avuttomalle pienelle raukalle menetimme sitten sydämemme. Pentu oli polttanut polkuanturansa, peppu oli aivan tulehtunut ja maha pulleana madoista ja, kuten myöhemmin selvisi, myös liian aikaisin annetusta nappularuoasta. Turkista löytyi myös väiveitä. Toivolantien varrelta löydetty surkimus sai nimekseen Toivo.



Toivoa hoidettiin löytöeläintalolla ja myöhemmin myös kotihoidossa. Pieni pentu tervehtyi ja kasvoi. Toivo sai seurakseen myös liudan muita orpopentuja. Kävimme mökkireissuilla Toivoa katsomassa ja odotimme innolla sen kotiutumista. Välissä Toivo ehti olla hieman mahataudissakin ja satuin olemaan paikalla, kun lääkäri nesteytti ja lääkitsi sen. Lääkärireissulle Toivon seuraksi oli otettu mukaan myös toinen samanikäinen pentu, Sylvester. Tietysti myös tämä pentu oli aivan valloittava. Kävimme katsomassa Toivoa myös sijaiskodissaan, jossa kissahuoneessa riittikin vilskettä. Sylvester pisti silmäämme myös siellä. Se oli ihmisläheinen ja innokkain kehräämään.

Ja koulunalusviikonloppuna kävimme vielä kerran mökillä katsomassa Toivoa. Mahdollisuus kotihoitoon loppui samana päivänä ja kaikki orvot kissanpennut palasivat jälleen löytöeläintalolle. Meille sitten ehdotettiin, että ottaisimme Toivon mukaan jo silloin, sillä luonamme se saisi enemmän huomiota ja hoivaa kuin vapaaehtoisten pyörittämällä täydellä löytöeläintalolla. Emosta vierotaminenkaan ei ollut esteenä aikaiselle luovutukselle, sillä kyseessä oli orpopentu. Sen sijaan ottosisarusten seura oli Toivolle vielä tärkeää. Niinpä pienen suostuttelun jälkeen päätimme ottaa kaksi pentua. Vaikka Janiahan ei suostutella tarvinnut. Oli helppo valita kuka pennuista lähtisi Toivolle kaveriksi kotiimme. Sylvester tietysti!



Niin sitten aloittelimme uudenlaisen arjen kissojen ja koirien kanssa. Chili haukkui katit ensitöikseen, mutta Pepelle riitti, että sai haistella uudet tulokkaat. Yhteiselo sujuu sopuisasti kissojen telmiessä lähinnä keskenään ja jättäen koirat rauhaan. Chilillä on kyllä vielä hieman sulattelemista uusissa riehakkaissa paikanvaltaajissa.

Pian kotiin palattuamme tutkiskelin kissoja hieman tarkemmin. Kävi ilmi, että Sylvester olikin tyttö! Pienellä pennulla sukupuolta voi olla vaikea tunnistaa aluksi ja erehdyksiä sattuukin varsin usein. Sylvester-nimi vaihtuikin sitten Sylviaksi. Mutta koska Syltti on kutsumanimenä ollut koko ajan käytössä ja istuu suuhun paremmin, lukee papereissa lopulta siis Syltti nimenä.

Päivitän jatkossa lisää Toivon ja Syltin kuulumisia.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Haimatulehdus

Pepen terveys otti kovasti takapakkia viime viikonloppuna. Lauantai-iltana Pepe oksensi ja vaikutti hieman mahakipuiselta. Yö olikin jo sitten aika hurja. Pepe oksensi useita kertoja ja ripuloi veristä ripulia. Onneksi Pepe joi kyllä itse, mutta vesikään ei lopulta pysynyt enää sisällä. Yritin juottaa Pepeä ruiskulla, mutta kaikki tuli ylös. Pepe alkoi osoittaa selviä kuivumisen merkkejä ja jaksoi tuskin enää edes kävellä. Lähdimme siis päivystykseen Espoon Eläinsairaalaan.

Siellä Pepe pääsikin onneksi pian hoitoon. Eläinlääkäri otti Pepen päiväksi sisään saamaan suonensisäistä nesteytystä ja erinäisiä kokeita varten. Kokeista sitten selvisikin, että Pepellä oli akuutti haimatulehdus. Illalla haimme kotiin opiaatteja, antibioottia, nesteitä ja vaikka mitä muuta täyteen pumpatun, väsyneen koiran. Pepellä oli kanyyli jalassa seuraavaa päivää varten, jolloin oli tarkoitus mennä saamaan jatkohoitoa. Kanyylin takia Pepelle oli laitettu myös kauluri, mutta koska Pepe ei ollut kiinnostunut kanyylista ja kauluri häiritsi, otimme sen pois. Opiaattilääkitys teki Pepen hieman sekavaksi ja askel petti ajoittain. Yö sujui kuitenkin hyvin ja rauhallisesti.

Maanantaina vein Pepen jälleen päiväksi lääkäriin saamaan lisää nesteitä. Nyt Pepe oli jo selvästi pirteämpi ja sai lähtiessään kovasti kehuja henkilökunnalta. Kipulääketokkura illalla ei ollut enää niin voimakas. Mukaan saatiin kuitenkin kasa erilaisia lääkkeitä ja haimapotilaalle tarkoitettua erikoisruokaa. Tätä erikoisruokaa syödään nyt sitten toistaiseksi, kenties loppuelämä, sillä haimatulehdus uusiutuu helposti. Kaikki ylimääräiset herkut on kielletty.

Tällä hetkellä Pepe voi hyvin ja on jo aivan oma itsensä. Ruokaa annetaan usein, mutta vähän. Pepe-parkaa on nyt koeteltu niin kovasti, että jatkossa aiomme ottaa todella rauhallisesti ja nautiskella elämän pienistä iloista.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Terveiset mökiltä!

Pepe ja Chili ovat mökkeilleet ahkerasti. Välillä temmelletään pihanurmella ja sitten taas loikoillaan tuvassa tai vahditaan ikkunasta isäntäväen puuhia. Mustikat maistuvat pojille tietenkin parhaiten suoraan varvuista itse riipien. Kuvia lisäilen kunhan kotiin taas päästään. Chili harjoittelee automatkailua muuten nykyisin kopan sijasta turvavöissä. Hyvin on alkanut sekin sujua kun alustaksi istuimen päälle lisättiin vielä pehmeä peti. Uimassakin pojat ovat pulahtaneet. Chili jopa sukelsi laiturin alta aiheuttaen jälleen omistajalleen ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Vielä on onneksi hetki aikaa lomailla!