sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Pepe 11v!


Rakas Pepe täytti 7.2. 11vuotta! Vaikka numerot iässä alkavat olla jo kunnioitettavia, on herra itse edelleen pirteä ja leikkisä. Loppuvuodesta molemmista silmistä leikattiin kaihi, joka hieman oli menoa haitannut. Nyt toipilasajan ollessa jo ohi, meno on jälleen kuin nuorella pojalla. Kaihileikkauksesta riittääkin kerrottavaa sitten toisella kertaa. Lahjaksi saadut lelut ovat olleet mieluisia. Curryhan ne tietysti on yrittänyt omia ja siinä onkin riittänyt vilinää ja vilskettä, kun Pepe on jahdannut pikkuveikkaa lelun perässä.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Mölliagility 25.11.16


Lähdimme Curryn kanssa extempore eräänä perjantai-iltapäivänä Koirakoulu Kompassissa järjestettyyn mölliagilityyn. Ajattelin sen olevan hyvää treeniä. Osallistuimme supermölliluokkaan kolmella startilla. Kisat oli ns. drive in -kisat, eli oman suoritusvuoronsa jälkeen sai lähteä ja tulokset ilmoitettiin myöhemmin jokaiselle. Omasta suorituksestaan sai myös videon. Tässä linkki parhaaseen suoritukseemme. https://youtu.be/s6OezCfrgOQ

Illalla sähköpostissa odotti iloinen yllätys. Olimme voittaneet oman luokkamme ja palkinnoksi saimme kaksi tuntia treeniaikaa Kompassissa videointijärjestelmän kera. Koska jaettu ilo on suurempi, Curry järjesti itsenäisyyspäivävastaanoton ja kinkunsulatusaksailut agilitykamuilleen. Ja kivaa tietysti oli!

Itsenäisyyspäivän komeimmat herrat ja upeimmat daamit

tiistai 29. marraskuuta 2016

Tuomarin suosikki

Lähdimme 10.10. Curryn kanssa harjoittelemaan Vantaan Kivistöön epävirallisiin mölliagilitykisoihin. Seuraksi saimme agilitykaveri Didin. Curry ja Didi osallistuivat sekä mölli- että supermölliluokkiin kahdella lähdöllä. Meidän piti kuitenkin valita kumpaan luokkaan osallistuisimme kisaavina ja kumpaan vain harjoitusmielessä. Valitsin Curryn kanssa kisaavani supermölleissä, joka oli näistä luokista helpompi. Didi kisasi mölleissä. Currylle tämä olikin ihan ensimmäinen, joskin epävirallinen, kisa sitten näyttelyiden.

Minulle tärkeintä oli, että saisimme hyvää harjoitusta kisapaikalla käyttäytymiseen. Molempien luokkien radat sujuivat Currylta oikein kivasti. Ihan puhtaita suorituksia emme tehneet, mutta vauhtia ja intoa ei puuttunut. Erityisen ylpeä olin siitä, että lähtöluvan odottaminen onnistui Currylta. Tämä on viime aikoina nimittäin tuottanut päänvaivaa.

Ratasuorituksemme ei aivan palkintosijoille tietenkään yltänyt, mutta jokaisesta luokasta palkittiin myös tuomarin suosikki. Supermölliluokassa Curry tarjosi yleisölle sirkushuveja ilmeisesti kylliksi ja niinpä meidät palkittiin tällä tuomarin suosikki -palkinnolla. Vastaavasti Didi sai saman palkinnon mölliluokasta. Niinpä aksajengiläiset treenikaverukset poistuivat päivän päätteeksi hyvillä mielin ja palkittuina.


sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Chili 8v

Niin on jälleen aika rientänyt, että Chilikin täytti jo 8 vuotta! Jotta sankari pääsi itse nauttimaan lahjaleluistaan, piti paketit avata isännän kanssa silloin, kun Curry oli agilityssä. Uusilla leluilla on Chili leikkinyt sitten lähinnä pikkuveikan harrastusten aikana. Ja tokihan hieman maisteltiin synttärikakkuakin, kun mummo oli sellaisen sankarin kunniaksi leiponut.

Chili on käynyt jälleen myös hammaslääkärissä ja pian joudutaan valitettavasti poistamaan lisää hampaita. Muuten pieni mies on ollut onneksi terve. Lenkillä haastetaan edelleen ritaa epäilyttävien isojen koirien kanssa ja naapurit haukutaan kuten ennenkin. Viikonloppuisin nautitaan saunasta. Yhden uuden tavan Chili on viime aikoina oppinut. Se alkaa malttamattomasti ynistä, jos isäntäväki syö iltapalaa liian kauan. Sen jälkeen on nimittäin muun lauman iltapalan aika.

torstai 29. syyskuuta 2016

Lakanoiden vaihtoa


Tällaisen lauman kanssa eläessä ja nukkuessa, ei pidä olla turhan tarkka lakanoiden puhtaudesta. Säännöllisestihän ne on vaihdettava, mutta siinä vaiheessa, kun niitä vaihdetaan, niihin on ehtinyt tarttua jo kissankarva poikineen ja koiran tassuissakin on kuraa varovaisuudesta huolimatta sänkyyn kantautunut. Ajoittain joku päättää sitten myös oksentaa talon pehmeimmälle paikalle ja aikaistaa vuodevaatteiden vaihtoa näin.

Lakanoiden vaihto on kuitenkin Toivon lempipuuhaa. Sängyssä on ihan parasta peuhata juuri silloin, kun lakanoita vaihdetaan. Sukellellaan peittojen alle ja varmistetaan ettei mikään pysy suorana. Tämä lievästi sanoen hankaloittaa hommaa, ja jos työn suorittamisessa on kiire, on se parasta tehdä suljettujen ovien takana ilman Toivoa. Toki Toivohan tietää, mitä oven takana on meneillään ja istuu sen edessä surkeasti naukuen tai jopa ovea raapien.

Lakanoiden vaihtoon kuuluu myös tietysti niiden pesu ja vetäminen ennen kaappiin laittamista. Toivo on keksinyt, että kun lakanoita vedetään, on hauska hypätä kyytiin köllöttelemään kuin riippukeinussa. Siinä sitä sitten pitää hetki heijata ja lopulta hellästi kallistaa pois. Ja tämä tapahtuu siis joka kerta lakananvedon yhteydessä. Niin innokas on Toivo kotitöihin osallistumaan, että voisi kai pian jättää ne kokonaan sen huoleksi.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Curry 3v

Yksi kesän sankareista oli tietysti myös Curry, joka täytti kolme vuotta. Curry taitaa olla meidän laumamme Peter Pan, siis poika, joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Uskomaton energia, uteliaisuus ja rämäpäisyys yhdistettynä voimakkaaseen tahtoon, takaa sen, että päivät Curryn kanssa eivät käy pitkäveteisiksi. Ja tietysti pieni mies on äärettömän hellyydenkipeä ja varsinainen suukkokone, eikä sen tempauksista voi kovin vihainenkaan olla. Vahtiviettiä löytyy ja Curry ilmoittaa kaikesta epätavallisesta ja tavallisestakin kovaäänisellä haukulla. Eipä ole yksi tai kaksi kertaa, kun se on herättänyt muun lauman keskellä yötä jotain epäilyttävää kuullessaan. Sitten se kaivautuu takaisin kainaloon peiton alle, jossa on paras paikka nukkua.

Lelut ovat Curryn suurin intohimo. Parhaita ovat kumilelut, mutta kaikki muutkin kelpaavat. Ja mikä tahansa onkaan jollain toisella, on pakko saada. Leikkiä voi yksinkin, mutta kivointa on tietysti, jos joku heittelee lelua tai Pepe jahtaa perässä.

Curry tunnetaan myös melkoisena herkkusuuna. Olkootkin, että kissankakka ei meidän muiden mielestä niin herkkua olekaan. Kesällä puutarhan mansikoista ehti nauttia lähinnä vain Curry. Mustikoita hamuttiin suoraan varvuista. Etanoille tarkoitettu olutansa houkutteli Curryn keskelle kukkapenkkejä lipittämään mallasjuomaa. Pöydiltä varastetaan heti tilaisuuden tullen, jos vain tuolit on jätetty niin, että niille pääsee hyppäämään. Joku hellämielinen on antanut Currylle pöydästä vesimeloonia ja nykyisin aina kun meloonia syödään, on Curry vaativasti raapimassa jalkoja vasten osinkoa.

Turhia ei kannata murehtia, vaan elää joka hetkessä täysillä, tuumii Curry. Huoleton lapsuus jatkukoon!