lauantai 18. huhtikuuta 2009

Möllitoko 15.3.09

Pepe osallistui jälleen Tiltun Koirakoulun järjestämään epäviralliseen tottelevaisuuskokeeseen. Koska edellinen koe nakkiluokassa sujui hyvin, päätimme nyt kokeilla astetta haastavampaa luokkaa. Niimpä kisasimme nyt kehuluokassa, jossa nameja tai leluja ei kehässä enää saanut olla, mutta koiraa sai kehua suorituksen aikana.

Koe sujui oikeastaan melkolailla samoin kuin edellinenkin nakkiluokan suorituksemme. Tunsin, että tämä on meille tässä vaiheessa sopiva taso kisata. Arvostelu oli ehkä aavistuksen tiukempi kuin nakkiluokassa, siksi siis saimme hieman alhaisemmat pisteet.

Estehyppy osoittautui jälleen kompastuskiveksemme. Jälleen Pepe hyppäsi hienosti esteen yli ja jäi odottamaan esteen taakse. Tällä kertaa se ei heti istahtanut, vaan odotti tasan niin kauan, että ehdin jo mielessäni luulla, että nyt tuli nappisuoritus. Sitten se siis hetken odotettuaan istahti ilman lupaa.

Suoritusten välillä minulla oli hieman vaikeuksia koota Pepen ajatukset taas seuraavaan tehtävään. Herra olisi mielummin haahuillut ympäri kehää nuuskimassa tai katsellut yleisöä. Tähän täytyisikin jatkossa alkaa kiinnittää huomiota.

Tässä vielä pisteemme taulukoituna.

Liike


pisteet kerroin pisteet
Luoksepäästävyys

10 1 10
Paikalla makaaminen
10 3 30
Seuraaminen kytkettynä
8 2 16
Seuraaminen taluttimetta

4
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 2 16
Luoksetulo

10 3 30
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7,5 2 15
Estehyppy

5 2 10
Kokonaisvaikutus

9 1 9












136/ 160

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Möllitoko 15.2.09

Pepe pääsi jälleen näyttämään taitonsa Tiltun Koirakoulun järjestämässä epävirallisessa tottelevaisuuskokeessa. Osallistuimme niin kutsuttuun nakki-/leluluokkaan, jossa siis palkkiot saivat olla kehässä mukana.

Pepe pärjäsi kokeessa hienosti ja minä sain jälleen olla ylpeä taitavasta pienestä koirastani. Oikeastaan kaikki muut liikkeet suoritettiin mallikkaasti paitsi hyppy, jossa Pepe päätti istahtaa heti hypyn jälkeen, vaikka olisi pitänyt jäädä seisomaan. Hypyn olisi saanut kyllä suorittaa myös helpotettuna, eli seuraamisen yhteydessä, mutta päätimme Pepen kanssa tehdä ihan sen virallisen alokasluokan hypyn. Ja pieleen meni siis...

Kaikenkaikkiaan pisteitä kertyi 142,5/160, mikä ei vielä riittänyt rikkomaan omaa ennätystämme. Kisassa sijoituimme kuitenkin toiseksi. Pepe sai palkinnoksi pienen hiirivinkulelun. Siitä se olikin tavattoman onnellinen ja lelu on ollut ahkerassa käytössä. Hienosta suorituksesta johtuen, uskaltaudumme jatkossa kisaamaan kehuluokkaan, jossa nameja ei kehässä enää mukana saa olla.

Tässä vielä pisteen kertoimineen.
Liike


pisteet kerroin pisteet
Luoksepäästävyys

10 1 10
Paikalla makaaminen
10 3 30
Seuraaminen kytkettynä
9 2 18
Seuraaminen taluttimetta

4
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 2 20
Luoksetulo

10 3 30
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 2 16
Estehyppy

5 2 10
Kokonaisvaikutus

8,5 1 8,5












142,5 160

perjantai 13. helmikuuta 2009

Pepe 3v

Pepe täytti 7.2. kolme vuotta. Synttäreitä juhlittiin varsin hillitysti kotioloissa oman perheen kanssa herkutellen ja leikkien. Pepestä on kehittynyt varsin tottelevainen ja viisas koira. Villin pienen Chilin rinnalla Pepe tuntuu nyt entistäkin hyväkäytöksisemmältä. Pepen hyvin opittuja tapoja on välillä ehtinyt pitää jo itsestäänselvyytenä, mutta Chilin liittyessä perheeseemme, on Pepen hieno käytös noussut taas arvoonsa.

Rokotukset Pepe sai yhtäaikaa Chilin kanssa. Kuukautta aiemmin olimme käyneet Chilin rokotuksessa ja Pepe oli silloinkin mukana lääkärissä, ihan vain toteamassa, ettei eläinlääkäriasema ole ollenkaan paha paikka. Silti, kun Pepe omaa rokotustaan varten nostettiin hoitopöydälle, alkoi sitä jälleen pelottaa. Jouduin pitelemään Pepeä sylissäni pistoksen ajan. Myös Chiliä piti pitää sylissä, mutta ei suinkaan siksi, että sitä olisi pelottanut, vaan siksi, että sen oli muuten mahdoton pysyä paikallaan.

Pepestä on kasvanut varsin vanttera poika. Painoa oli jälleen tullut hieman lisää. Nykyinen massa on jo 5,8kg. Eläinlääkäri kehui sitä silti hyvin sopusuhtaiseksi ja lihaksikkaaksi. Chili sen sijaan jää varmaankin huomattavasti pienemmäksi. Sen paino oli vasta 2,2kg, joka tosin on yorkille tässä vaiheessa varsin normaali paino.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Alkuvuoden 2009 kuulumisia


Vuodenvaihteen Pepe ja Chili viettivät rauhallisesti mummon luona. Pepeähän rakettien pauke ei ole ennenkään häirinnyt ja onneksi Chili otti tässä asiassa mallia isoveljeltään.

Joululahjaksi saadut lelut ovat olleet kovassa käytössä koko alkuvuoden. Pojat ovat jahdanneet toisiaan leluista kinastellessaan, aina on nimittäin saatava juuri se sama lelu mikä toisella sillä hetkellä on. Näissä mittelöissä Chili on osoittautunut periksiantamattomaksi. Välillä Pepe tosin hyppää sängylle tai sohvalle lelun kanssa, Chilin ulottumattomiin.

Koska Pepe ei aina pienen kiusankappaleen seuraa jaksa, on hyvä, että Chili on päässyt temmeltämään ikäisessään seurassa. Chili on tavannut veljeään Vicceä, joka muutti aivan lähistölle. Myös muita sisaruksia käytiin tapaamassa edellisessä kodissa kasvattajan luona. Vaikka paikalla oli kaksi muutakin pentusisarusta sekä emo ja isosisko, mieluisin leikkikaveri oli Vicce. Pikkuveijarit telmivät väsymättä useita tunteja. Joululomalla Chili tutustui myös Bichon poikiin, kun kyläilimme pentutreffien merkeissä suloisten bichon tyttösten luona. Pikkuinen pumpulipallo Dotti olisi Chilistä ollut mielenkiintoista seuraa, mutta isompien bichoneiden hurjat leikit ja vieras paikka taisivat hieman jännittää Chiliä.

Arkeenpaluun myötä Chili on joutunut opettelemaan yksinoloa kotona. Kotiin tullessani olen löytänyt parhaimmillaan viisi paria sukkia keittiön lattialta. Suurin huvi näyttäisi siis olevan likapyykin varastelu pyykkikorista. Muuten yksinolo sujuu hyvin. Sisäsiisteyttä opetellaan kovasti ja pienet pyrähdykset ulkona ovat tiuhassa. Ulkoiluhetkien tarkka ajoitus on tällä hetkellä kaikki kaikessa.

tiistai 23. joulukuuta 2008

lauantai 20. joulukuuta 2008

Chili uudessa kodissa


Pikkuinen Chili haettiin uuteen kotiinsa perjantaina 5. joulukuuta. Koko automatkan kuului piipitystä, kun Chili lähti emonsa luota lopullisesti maailmalle. Uudessa kodissa odotti isoveli Pepe. Pepe ei ollut aluksi ollenkaan iloinen pienestä leikkikaveristaan. Se arasteli pentua edelleen ja pyrki syliin turvaan. Aina Chilin tullessa tekemään tuttavuutta, Pepe murahti epäluuloisesti ja irvisti pikkuiselle.

Kahden ensimmäisen päivän ajan kuului jatkuva piipitys. Chili taisi olla kovin ikävissään. Pepestäkään ei ollut sille mitään lohtua, sillä Pepe ei välittänyt pienestä piipittäjästä lainkaan. Kolmantena päivänä ikävä kuitenkin hellitti. Alusta asti Chili tutustui reippaasti uuteen ympäristöön ja nyt se ilmeisesti ymmärsi jäävänsä luoksemme tähän uuteen kotiinsa.

Chilin vietettyä meillä hieman yli viikon alkoi Pepekin rohkaistua leikkimään sen kanssa. Pojat taistelevat keskenään leluista, ajavat toisiaan takaa ja välillä painivat. Pepe kohtelee Chiliä todella hienosti. Se varoo satuttamasta pienempäänsä rajuissakin leikeissä. Chili sen sijaan ei keinoja kaihda. Se roikkuu Pepen partakarvoissa, hyppii nenille ja vetää töpöhännästä. Pepe onkin tuon tuosta hätää kärsimässä sen kanssa. Onneksi välillä pääsee hyppäämään sänkyyn turvaan.

Chili on uskomatoman rohkea ja sinnikäs pikku riiviö. Se on jo nyt ottanut yliotteen Pepestä. Pepe parka luovuttaa luun heti Chilille, kun se tulee osingoille. Ja Chilillehän kelpaa vain juuri se samainen luu, jota Pepe kaluaa, vaikka lattiat ovatkin täynnä leluja ja puruluita. Onneksi Chili on jo aika hyvin sisäistänyt tiukan EI-käskyn merkityksen. Sitä se saakin kuulla vähän väliä.

Ensimmäiset viikot Chili vietti päivähoidossa mummon luona, meidän ollessamme töissä. Se oli mummolassa heti kuin kotonaan ja sinne sen saattaakin jättää milloin tahansa hyvillä mielin hoitoon. Nyt joululomalla harjoittelemme kuitenkin myös yksinoloa kotona. Ulkoilu remmissä sujuu Chililtä hyvin. Itse tosin tässä opettelen vielä, miten ulkoilutetaan kahta koiraa sotkeutumatta remmeihin.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Pepen uusimmat kuulumiset

Pepe on aloittanut jälleen opintonsa tottelevaisuusharrastuksen parissa. Pitkän tauon jälkeen oli mukava palata harjoitusten pariin ja huomata, että ihan kaikkea ei toki oltu unohdettu. Arkeen paluun vastapainoksi Pepe juhli tupareita uudessa kodissaan. Paikalle tulivat vanhat tutut Bichon pojat Mauno ja Oiva. Etenkin Oiva oli Pepelle erittäin mieluisa vieras.

Tällä hetkellä Pepe odottaa uutta leikkikaveria, suloista pientä pikkuveljeä saapuvaksi! Kuin jonkinlaisen kohtalon johdattamana, isäntäväki päätyi ratkaisuun, että ihana pieni Chili-poika muuttaa kotiimme muutaman viikon kuluttua. Kävimme Pepen kanssa tutustumassa Chiliin ja muuhun pentueeseen Mini Myth -kennelissä, Järvenpäässä. Pepe tosin oli kiinnostuneempi Mini Mythin muusta väestä kuin pennuista. Itse asiassa meidän varsinainen machomme tuntui hieman arastelevan pentuja. Innolla odotamme, että saamme uuden perheenjäsenemme kotiin!