7. helmikuuta Pepe täytti jälleen vuosia. Pikkuinen hauvelimme onkin jo neljävuotias! Syntymäpäiviään Pepe pääsi juhlimaan isolla porukalla Yorkshirenterrieri ry:n kerhopäivillä. Siellä pojat vipelsivät tuttuun tapaan muiden yorkkien perässä ja Pepe kävi tietysti tervehtimässä myös kaikki ihmiset vuorollaan. Lahjaksi Pepe sai uuden Nina Ottossonin koirien ongelmanratkaisupelin. Se tuntuikin olevan mieluinen lahja, sillä edellinen peli on käynyt aivan liian helpoksi pojillemme. Tätä uutta peliä ovat sitten Pepe ja Chili innolla pelanneet vuoronperään.
Pepe kävi myös eläinlääkärillä uusimassa rokotuksensa samalla reissulla, kun Chili osallistui virallisiin silmä- ja polvitarkastuksiin. Lääkäri totesi, että Chilin silmät ovat paitsi kauniit, myös terveet, eikä niissä siis näkynyt merkkejä perinnöllisistä silmäsairauksista. Polvetkin olivat molemmat täysin kunnossa. Polvet ovat siis virallisesti 0/0.
Pepe on ahkeroinut tottelevaisuusopintojensa parissa viimeaikoina kovasti. Tällä hetkellä työn alla on mm. metallinouto ja suunnat. Seuraaminen on joutunut myös tehotreeniin, se kun on meinannut muuttua lähinnä jolkotteluksi jalkani vieressä ilman kontaktia. Kevättä kohti mennään siis töitä paiskien, mutta iloisin mielin.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Agilityn jatkokurssi
Viime syksyn aikana Pepe suoritti Tiltun Koirakoulun järjestämän agilityn jatkokurssin. Kurssia olimmekin odottaneet jo pitkään. Pepe oli aivan innoissaan päästessään taas treenaamaan vanhoja tuttuja esteitä ja harjoittelemaan uusia. Välillä piti istahtaa hetkeksi kentän laidalle rauhoittumaan, kun kierrokset alkoivat käydä liian kovilla.
Kurssilla harjoiteltiin enimmäkseen ohjaustekniikoita. Eniten uutta oppi meidän tapauksessamme omistaja. Pepe kyllä meni minne pitikin, jos vain itse osasin ohjata sitä oikein. Suurin onnistumisen elämys koettiin kuitenkin keppien kanssa, joissa Pepe vihdoin hoksasi pujottelun idean.
Pepe nautti tästä vauhdikkaasta lajista niin paljon, että kyllä meidän täytyy osallistua agilitykurssille taas tänäkin vuonna. Nyt vain odotellaan kevättä ja sitä, että pääsemme jälleen pihalle rakentelemaan omaa pikku rataa.

lauantai 9. tammikuuta 2010
Joulun ja uuden vuoden 2010 kuulumisia
Joulun suurimman pakettisaaliin saivat ehdottomasti Pepe ja Chili. Pukki toi pojille muun muassa uuden pedin, led-vilkkuvalot remmeihin, paljon leluja ja tietysti herkkuja. Kaverukset availivat paketteja innoissaan kahdessa erässä, aattona mummon luona ja joulupäivänä sitten lisää. Chili innostui pakettien avaamisesta vallan hirmuisesti ja kävikin avaamassa yhden paketin etukäteen salaa kuusen alta. Ehdoton suosikkilahja on ollut röhkivä possu. Se on saanut kyytiä koko alkuvuoden.
Vuodenvaihteen pojat viettivät mummon luona rauhassa kotosalla. Rakettien pauke ei onneksi pahemmin häirinnyt, ennen kuin nukkumaan mennessä, jolloin naapurin pojat alkoivat ampua suoraan mummon ikkunan alla. Siinä vaiheessa olivat Pepe ja Chili hermostuneet. Mummo tietysti komensi koltiaiset kauemmas pamauttelemaan ja loppuyö sujuikin taas hirsiä vedellen.
Koulussa pojilla on sujunut varsin mallikkaasti ja samaa rataa olisi tarkoitus jatkaa myös tänä vuonna. Chilin kanssa olisi aikomus taas keväämmällä pyörähtää näyttelyssä ja haaveissa on kokeilla myös agilityä. Pepen kanssa olisi taas tarkoitus vihdoinkin rohkaista mielensä ja testata taitomme ihan virallisissa tottelevaisuuskisoissa. Katsotaan nyt mitä kaikkea tämä vuosi 2010 tuokaan tullessaan...

keskiviikko 23. joulukuuta 2009
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Porvoon näyttely 12.9.09
Aurinkoisena syyspäivänä suuntasimme Chilin kanssa kohti Porvoota koiranäyttelyyn. Yorkkeja osallistui kisaan peräti 17, joista kuusi oli uroksia. Chiliä kiinnosti kovasti kaikki ympärillä oleva hälinä, eikä keskittymisestä tullut oikein mitään. Namit eivät maistuneet, eikä pieni herra malttanut millään pysyä aloillaan. Kehässä Chilillä oli hirveä kiire muiden perään ja askellaji olikin lähinnä laukka. Onneksi omalla vuorollaan yksin kehää kiertäessä Chili kuitenkin malttoi ravata hienosti.
Tuomari Evelyn Hurley antoi Chilille ERI:n ja sijoitti junioriuroksista toiseksi. Isäntäväki oli varsin tyytyväinen tähän saavutukseen.
Tässä tuomarin kommentit Chilistä.
11 month old young male of good size. Nice proportions. Good front. Exellent angulations.
tiistai 3. marraskuuta 2009
lauantai 31. lokakuuta 2009
Chili 1v!

Pikkuruinen Chili täytti vuoden 5.10. Aika on kulunut siivillä, sillä tuntuu siltä, kuin vasta hetki sitten olisimme hakeneet pienen piipittävän nyytin kotiin. Toisaalta taas aika ennen Chiliä tuntuu varsin kaukaiselta muistolta.
Pienestä pennusta on kehittynyt fiksu ja lujatahtoinen nuorukainen. Chili on käynyt ahkerasti koulussa jälleen koko syksyn ja oppinutkin hienosti. Intoa tosin tuntuu riittävän turhan paljon kaikkeen muuhunkin kuin opiskeluun. Kunhan malttia tulee vielä hiukan lisää, uskon, että Chilistäkin tulee vielä yhtä tottelevainen kuin Pepestä.
Kävimme myös lääkärissä ottamassa 1-vuotisrokotukset kuntoon. Lääkärin puntarilla Chilin paino näytti 2,8kg, eli kesän jälkeen ei Chili ole enää kasvanut.
Synttäreitä Chili juhli jo varsinaista merkkipäivää edeltävänä viikonloppuna saadessaan uuden lelun. Siitä onkin riittänyt iloa molemmille pojille pitkäksi aikaa. Matot ovat jatkuvasti rullalla, kun kaverukset jahtaavat vuoronperään toisiaan lelua havitellen. Synttärilahjaksi Chili sai myös kaksi uutta takkia talven varalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)